Suomalaiset jääkauden Euraasiassa

Käytämme jälleen kerran nimikettä "suomalaiset" ihmisjoukosta, jota yhtä hyvin voisimme kutsua "saamelaisiksi" tai jopa "ruotsalaisiksi". Kysehän on jääkauden eurooppalaisilta, joilta eurooppalaiset ovat saaneet suurimman osan geenejään, ja eräät kansallisuudet jopa kielensä. Kutsumme heitä "suomalaisiksi", koska siihen aikaan ei sen suomalaisempia ihmisiä ollut, ja koska sananvalintamme on omiaan ärsyttämään henkilöitä, jotka ovat antaneet aivopestä itsensä nynneröimään oman kansallisen menneisyytensä mahdollisimman epädramaattiseksi ja vähäpätöiseksi. He saavat näppylöitä jos huomaavat jonkun muun ajattelevan toisin.




Tänään kulttuurinen liikkuma-alamme käsittää ns. sivistyneen maailman. Sen osan oikumeenia, jossa ihmiset elävät kuten me ja jossa voimme liikkua tietäen pelin säännöt. 25 000 vuotta sitten olimme mannerjään ja sitä reunustavien kylmyys-aavikoiden ja eteläisten kuivuudesta kärsivien seutujen välisen tundran ja harvojen metsikköjen asukkaita, kuuluimme siihen joukkoon joka taitojensa ja sinnikkyytensä avulla oli menestynyt kylmässä ympäristössä, joka osaavalle antaa runsaat luonnon antimet, mutta osaamattoman se tappaa.

Meidän kanssamme samankaltaisten ihmisten reviiri ulottui rikkonaisena läntisestä Euroopasta Siperian kautta Pohjois-Amerikkaan. Tältä kaudelta on yhä jäljellä yhteisiä muistojakin: Karhu-kultti, joka tunnetaan Suomen Karjalasta Japanin Hokkaidon kautta Kanadan intiaanien keskuuteen.

Kartta kuvaa maapallon kasvillisuusvyöhykkeitä jääkaudella. Valkoinen alue (26) tarkoittaa ikijäätä, vyöhyke 15 asumiskelvotonta kylmyys-aavikkoa ja 14 (tumman sininen) tundraa. Siellä me olimme.



Vyöhykkeessämme oli kaksi katkosta: Uralin itäpuolinen 'Länsi-Siperian jääjärvi' l. "Hanti-järvi" , ja Alppien jäämassan ja pohjoisen mannerjään välinen alue Etelä-Saksassa. Eräät tutkijat arvelevat näiden haitanneen ihmis-yhteisöjen kanssakäymistä jopa siinä määrin, että ne muodostuivat kielirajaksi.
Baikal-järven läheisyydessä, Maltan löytöpaikalla, on tutkittu paleoliittista eli jääkauden aikaista kulttuuria, josta oheinen joutsen-figuuri. Baikalilaiset olivat esineistöltään merkittävässä määrin itäeurooppalaisten aikalaistensa kaltaisia, joten heidän on laskettava meikäläisiksi. Baikal oli siis "Suomemme" itäisin piste.

Lännessä itäeurooppalainen mammutinmetsästäjä-kulttuuri ulottui Itävallan Willendorfiin, jossa päättyi siis jääkautinen reviirimme. Pikkukuvan "Venus" on Willendorfista, ja edustaa koko po. vyöhykkeellä yleistä pienten nais-kuvien traditiota.





Tämä oli siis ympäristö, jossa elimme noin 25 000 vuotta sitten. Kylmyys ja kuivuus rajasivat elintilaa,ja ajoittain vain harvat pisteet Euroopassa olivat asuttuja. Ilmaiston vaihtelu epäedullisen ja vähän vähemmän epäedullisen välillä antoi tilaisuuksia ihmis-asutuksen laajempaankin levittäytymiseen, mutta "jäätymis-maximien" aikana väki sinnitteli ns. "refugioissa", joihin henkiinjääneet olivat vetäytyneet.

Ilmastonmuutoksista seuraava edestakainen muuttoliike sekoitti ihmisryhmiä keskenään, ja esim. kasvillisuus-kartan "Steppe-tundra" -vyöhykkeellä on todennäköisesti voinut säilyä vain yksi puhuttu kieli, johon mahdolliset aiemmat kielet ovat sulautuneet.

Tämä pieni naisfiguuri on säilynyt Petrkovicessa Tsekin tasavallassa. Ajoitus 27 000 BC (eKr.).




Kartassa välimerellisen kaltainen kuiva vyöhyke ulottuu Euroopan Atlantin-rannikolle. Kuivan aron (Dry Steppe) ja tundra-aron raja sopii hyvin Newcastlen yliopistossa vaikuttavan Pavel Dolukhanovin hypoteesiin jääkauden Euroopan kahdesta kieliryhmästä. Mikäli Dolukhanovin johtopäätös on oikea, Euroopassa vaikutti jääkaudella kaksi kieliryhmää: Baskin sukukielet ( punainen väri, I), ja suomensukuiset (sininen, II, III, IV, V,...).



Dolukhanovin esitystä jääkauden eurooppalaisiksi kieliryhmiksi on toisinaan kritisoitu, koska ei ole haluttu uskoa niin laajoihin kielialueisiin. On kuitenkin muistettava, että asutus oli silloin erittäin harvaa, ja metsästäjä-keräilijöinä jääkauden eurooppalaiset liikkuivat saamelaisten vielä äskettäin harjoittaman vuotuiskierron mukaisesti kukin ryhmä hallitsemallaan alueella. Kunakin ajankohtana oltiin lähellä kyseisenä vuodenaikana hyödynnettävää resurssia.

Kunkin yhteisön reviiri oli siis laaja, ja väki tottunut liikkumaan. Kun tarkasteluun lisää kylmiä vaiheita seuranneiden suppeilta alueilta käsin tapahtuneiden uudelleen-asutusten vaikutuksen, puolen mantereen laajuiset kielialueet ovat uskottavia. Meidän ei kuitenkaan tarvitse turvautua hypoteeseihin, sillä arktisten ja boreaalisten metsästäjä-keräilijöiden elämästä on havaintoja melkein meidän ajaltamme.








Algonquinien, inuitien ja muiden pohjoisten metsästäjä-keräilijä -kansojen esimerkki todistaa, että esim. itäisiltä Alpeilta Läsi-Siperian Jääjärvelle ulottunut mammuttiaro on voinut olla 25 000 vuotta sitten yhden ja saman kieliryhmän hallussa, tai Uralin ja Itämeren välimaasto suomalais-ugrilainen 5000 vuotta sitten.

Kuvan mukava pitkätalo on Kostienkista, Ukrainasta. "Ukrainan refugioksi" nimitetään kylminpänäkin aikana asuttuna pysynyttä seutua, josta itäistä ja pohjoista Eurooppaa asutettiin uudelleen jäätikköjen lopulta sulaessa.




Yhä useammat tutkijat olettavat puhumaamme suomen kieleen johtaneen kehityslinjan olevan peräisin tästä ihmisen jääkautisesta turvapaikasta. Kostienkista on myös oheinen "Venus", mitä ilmeisimmin samaa traditiota kuin tunnetumpi Willendorfin matami.

Kostienkilaisten kavereita asui Mezinissä, mikä on toinen hyvin tunnettu paleoliittinen asuinpaikka Ukrainassa. Mezin muistetaan erityisesti geometrisesti koristelluista mammutinluu-esineistä, joista oikealla rannerengas n 23 000 BC. Piirros sen kuvioinnista alinna.

Itäisen Euroopan tasankojen mammutinmetsästäjien maailma on juuri se ympäristö johon kirjailija Jean M. Untinen-Auel on sijoittanut kertomuksensa.



Jean M. Auelin kirjoissa paleoliittinen kivikausi muuntuu persoonattomasta arkeologisesta kirjatiedosta elävien ja tuntevien ihmisten vaiheiksi. Kuten Mika Waltari, Auel kuljettaa henkilöitään oman aikansa maailman tärkeimpien paikkojen kautta, antaen (esi)historialle inhimilliset kasvot. Suosittelemme lämpimästi.

Paitsi fiktion kautta, voimme saada kuvaa 25 000:n vuoden takaisesta menneisyydestämme paleoliittista Eurooppaa koskevan arkeologisen tutkimuksen tuloksista.






Tekstissä käsiteltyjen arkeologisten kohteiden sijainti. Kartta kuvaa ajankohtaa n. 20 000 BC (eKr.).



Kaivauspiirros Mezinin tutkimuskohteesta.





Jääkauden mammutinmetsästäjä-suomalaisten asuntona oli luu-arava. Se katettiin mammutin nahalla, karvapuoli sisäänpäin. Kun kämpät olivat sen ajan olosuhteisiin nähden suuritöisiä, niitä käytettiin ilmeisesti pidempiaikaiseen asumiseen samoilla paikoilla.

Euroopan viimeiset "Lapin-elinkeinon" harjoittajat olivat Suonikylän siidan, Suonjelin, koltat. He hajaantuivat kesäkaudeksi perhekunnittain kukin pyyntialueelleen, jotka olivat siitakokouksen määräämiä. Syksyllä kylä kokoontui yhteiseen talvileiriin, jossa viivyttiin kevääseen asti. Jotkut perheet olivat rakentaneet Suonikylän kentälle itselleen hirsimökin, toiset vain hirsisalvoksen kodan pohjaksi.

Voimme olettaa, että Mezinin leiri oli juuri tälläinen talvikylä, jossa majojen luurangot -kirjaimellisesti- odottivat syksyisin saapuvia asukkaita.
Talvella syötiin sekä Suonikylässä että Mezinissä kesällä ja pyyntikaudella kerättyjä varastoja, joita käytiin hiihtämällä(?) noutamassa kesäleirien varastoista. Mikäli riistaa liikkui lähellä talvileiriä, sitä toki pyydettiin. Elintapa perustui kuitenkin pitkäjänniteiseen suunnitteluun ja tarpeellisten asioiden varastoimiseen.

Kivikauden kuten nykyajankaan metsästäjä-keräilijöiden elämä ei ollut kädestä suuhun -taloutta, vaan ennakolta tiedossaolevien resurssien suunitelmallista ja ajoitettua hyödyntämistä.





Mezinin, Kostenkin ja Sungirin kylien mammutinmetsästäjillä näyttää olleen paljon vapaa-aikaa, sillä kaivauksissa on löytynyt runsaasti esineitä, joita on koristeltu aikaa säästämättä.

Työstettyihin esineisiin tai jopa irtonaisiin luihin tehdyt kuviot saattaisivat olla vain satunnaista raapustelua, mutta kun niiden teemat toistuvat myöhemmin, mm. Balkanin neoliittisten kulttuurien uskonnollisissa figuureissa ja astioissa, emme voi sivuuttaa po. koristelua pelkkänä silmän ilahduttamisena tai käden harjoituksena.

Mammutinmetsästäjien leireissä saatamme olla uskonnollisen ja maagisen taiteen alkulähteillä?

Arkeologi Marija Gimbutasin nostettua suuren yleisön tietoon neoliittisen Euroopan uskonnolliset taide-esineet ja symbolit kirjassaan "Goddesses and Gods of Old Europe", aihe on pysynyt varsin suuren mielenkiinnon kohteena.




Tiettyjen merkkien on havaittu toistuvan vuosituhannesta toiseen jopa eri mantereilla. Jo Gimbutas kiinnitti huomiota siihen, että Euroopan ja Välimeren kulttuuripiirin neoliittisten maanviljelijöiden käyttämiä merkkejä voidaan jäljittää jo paleoliittiseen kivikauteen, kymmeniä tuhansia vuosia kauemmaksi. Eräs symboli-merkkien varhainen esiintymispaikka on Mezin.



Vasemmanpuoleinen esine on Mezinistä, 23 000 BC eli ennen ajanlaskumme alkua. Oikeanpuoleinen on Potporanjiista Jugoslaviasta, ja on ajoitettu 4500 BC. Välimatkaa on ajassa ja paikassa, mutta "kaksoisspiraali" eli kuvion ulkolaidalta keskustaan ja takaisin jatkuva yhtenäinen viiva on tunnettu. Viiva jatkuu,traditio jatkuu, ja jokin viesti siirtyy syvältä menneisyydestä niille jotka ymmärtävät?






Pieni mammutinluu-esine Mezinistä 18 000 BC on yksi varhaisista Lintu-Jumalattareen yhdistettävissä olevista figuureista. Kuvaustapa on varsin abstrakti, sillä figuurin pitää esittää sekä naista että lintua. On myös muistettava, ettei näitä "Venuksia" katseltu, niitä tunnusteltiin kädessä kuin rukousnauhaa. Jonkin toimituksena aikana?






Linnunmuotoisemmissa, joko siivet levällään tai supussa olevaa haukkaa esittävissä, on selvä häpykolmio-merkki. Se liittää lintu-aiheen feminiinisyyteen, ja vahvistaa Lintu-Jumalatar -tulkinnan. Linnun siivessä piilee muuten maailman vanhin Swastika?

Sveitsiläiset "Venukset" ovat myös varsin takapainoitteisia:




Courbetin luolasta löydettyyn mini-venukseen on tekijä veistänyt vain kaikkein oleellisimmat yksityiskohdat, ja takapuoli on vahvasti mukana. Kuten Mezinin pelkistetyimmissä versioissa. Läheisemmin meidän silloiseen kulttuuripiiriimme liittyvän Dolni Vestonicen monipuolisessa löytöaineistossa, on -maailman vanhimman poltetun saviesineen lisäksi- varsin mielenkiintoista tietoa analyytikoille antavia "Venuksia":








Kuvat vasemmalta oikealla: 1. "Käärmejumalatar" Kreikasta, neoliittiselta kaudelta; 2. Figuuri Dolni-Vestonicesta, paleoliittinen; 3. Mammutinluu-joutsen, Mal´ta Siperia/Baikal, 22-21 000 BC. 4. Sauva-figuuri Dolni-Vestonicesta, paleoliittinen.




Viereinen (5.) Käärmejumalatar Larisasta Kreikasta, 6000 BC, kertoo meille oikeastaan kaiken? Muinainen ihminen osasi tehdä päätelmiä miehen kivesten tarkoituksesta, ja ymmärsi tietyn valkoisen nesteen alkuperän. Koska Vanhassa Uskonnossa harmonia ja tasapaino ovat hyvin arvostetulla sijalla, kivikaudella filosofoitiin asia näin: "Luonto (=Jumalatar) on antanut miehen taakaksi siemennesteen valmistamisen kiveksissään, jotta elämä jatkuisi.

Naiselle on taas annettu tehtäväksi valmistaa maitoa lapselleen. Kun äidinmaitoa kuluu enemmän, naisen "tehtaat" ovat suuremmat ja paremmin käsillä. Ettei kumpikaan liikaa rasittuisi, tehtävät on näin jaettu. Kukin hoitaa velvollisuutensa, jotta elämä jatkuisi.

Esivanhempamme Mezinissä, Kostenkissa, Dolnissa ja Willendorfissa osasivat siis tehdä johtopäätöksiä ilman biologian opiskeluakin.

Analysoimme esimerkki-figuurimme:

1. Käärmejumalatar: Pää ja kaula on korvattu yksityiskohdattomalla "sauvalla", mistä näille figuureille onkin tullut nimitykseksi "sauvapää-tyyli". Suuret rinnat ja "sauva" ovat rinnastettavissa siittimeen ja kivespusseihin.

2. "Keppi + pussit", Dolni: On varsin harvinaista, että figuuriin jossa on vaikea nähdä muuta kuin miehen elimet, on piirretty häpykolmio.

3. Mal´tan joutsen: Tämä 24 000 vuotta vanha (BP) esine on ehkä varhaisimpia tämän lajin edustajia. Joutsen on lintu ja viittaa Jumalattareen, mutta sen kaula ja tyylitellyt siivet viittaavat miehen varustukseen.

4. "Sauva-figuuri", Dolni: Joko pitkäkaulainen nainen tai miehen kalu & pussit?

5. Käärmejumalatar, Larisa: Kaulaan on liitetty tunnistettava käärmeen pää, mutta muuten noudattaa sauva-tyyliä. Rinnat+kaula -asetelma rinnastuu miehen varustuksiin varsin pienellä mielikuvituksellakin.




Nämä Avdejevon "Venukset" ovat toista tyyppiä. Ne rinnastuvat Willendorfin matamiin, ja niiden pyöristetty vatsa ja suurentuneet rinnat ovat antaneet aiheen johtopäätökseen, että ne olivat amuletteja joita odottavat äidit hypistelivät saadakseen varmuuttaa edessä olevan koettelemuksen onnellisesta lopputuloksesta.


Willendorfin hyvin tunnettua Venus-figuuria (24-22 000 BC) on analysoitu mm. olettamalla sen epä-anatomisten piirteiden -mm. mittasuhteiden vääristymä- johtuvan siitä, että tekijä on tarkoittanut sen esittävän naisen omaa vartaloa hänen itsensä tarkastelemana: Kasvot puuttuvat, rinnat ovat korostuneet, jalat jätetty vähälle huomiolle, jne.. Tämä voi pitää paikkansakin.

"Willendorf-tyyppisten" figuurien käyttötarkoituksesta kertonevat suuret, maitoa täynnä olevat, rinnat ja avaraksi korostettu synnytysaukko.

Tarkastelumme alussa esiteltyjen Mezinin pelkistettyjen "Lintujumalattarien" käyttötapa ei ole kuitenkaan vielä selvinnyt. Italiassa säilynyt Savignanon Venus ja ranskalainen Lespuquen nais-figuuri saattavat auttaa arvoituksen jäljille?









Savignanon Venus (vasemmalla) on merkillisellä tavalla teräväkärkinen, mitä muotoilua toistaa myös sen kanssasisar Lespuquesta (oikealla). Ilman Mezinin ja Dolnin figuureja emme ehkä huomaisi lainkaan tätä tarkoituksellista puikkomaisuutta?

Johtopäätöksemme on, että näillä vekkuleilla pikkuesineillä avattiin nuoren tytön "sinetti" hänen astuessaan aikuusuuteen ja sukupuolielämään.


Meille on tämän tarkastelun kuluessa selvinnyt, että esivanhempamme jääkauden Euroopassa eivät käyttäneet aikaansa laiskotteluun, vaan tuottivat taide-esineitä joita nykymaailmakin ihailee ja ihmettelee. Voimme syystäkin olla ylpeitä heistä.