Pjotr Wiench: Pakanat itäisessä Euroopassa

Puolalainen tutkija Pjotr Wiench on tehnyt laajan yleiskatsauksen kommunismista vapautuneen itäisen Euroopan uskonnollisista oloista, ja erityisesti maan alta nousseista uusista ja vanhoista pakanallista liikkeistä. Wienchin selvitys alkaa 1920-luvulta, jolloin eripuolilla Eurooppaa sivistyneistö alkoi uudelleen löytää pakanallisia traditioita. 80-90 -lukujen ilmiöt ovatkin tavallaan tämän toistoa. Tutkimus ei käsittele erikseen alkuperäistä, katkeamattomana jatkunutta, pakanatraditiota jollainen esim. löytyi Viron maaseudulta ennen vuotta 1938, ja taitaa löytyä vieläkin.

Wienchin kirjoitus on julkaistu aiemmin mm. Neopaganism in Central-Eastern Europe-sivulla. Itäisen Keski-Euroopan erilaisten pakanaryhmien joukossa aktiivisimpia ovat liettulaiset ja latvialaiset mikä saattaa johtua siitä, että Baltian maat kristillistettiin muihin Euroopan maihin verrattuna suhteellisen myöhään. Liettuan nykyisen pakanallisuuden eräs herättäjistä saattaa olla balttilainen traditio keskikesän aurinkojuhlasta, jolloin ihmiset pitävät kukkaseppeleitä päässään.

Modernin liettualaisen pakanuuden alellepanija oli Wilhelm Storosta (s.1868), joka tunnettiin myös nimellä Vydunas. Hän oli filosofi, näytelmäkirjailija ja mystikko. Hän oli ensimmäisiä, jotka aloittivat "aamukasteen juhlan" viettämisen uudelleen viime vuosisadan lopulla. Vydunas, joka nimi tarkoittaa "hän joka näkee selvästi", yhdisti teosofian liettualaiseen panteistiseen traditioon.

Tämän juhlapäivän vietto on jatkunut Vydunasin seuraajien toimesta, ja sen suosio on kasvanut, mutta neuvosto-miehitys aiheutti katkon. Tradition uudelleen elpymisestä havaittiin merkkejä vasta 60-luvulla. Juhlaa alettiin viettämään silloin Kernaven kaupungissa. Toiset liettualaiset viettivät juhlia entisen pakanallisten preussien muinaisten pakanallisten pyhäkköjen paikoilla vanhassa Preussissa, joka on nykyisin Venäjän erillisalue Itämeren rannalla Liettuan ja Puolan välissä.


Vanhan preussin kielen pyhäkköä tai temppeliä tarkoittava sana "Romove" viittaa pakanalliseen menneisyyteen. Liettualainen yhdistys alkuperäiskansojen kulttuurin suojelemiseksi perustettiin 1967, ja otti nimen "Ramuva". Yhdistys joutui lakkautetuksi 1971 ryhmän lisääntynyttä uskonnollista suuntautumista koskevien syytösten perusteella.

1988 Ramuva aloitti toimintansa "Liettuan etnisen kulttuurin liittona", joka toimi viidellä eri paikkakunnalla. Järjestöllä oli hyvät suhteet Liettuan ympäristöliikkeeseen, ja monet kuuluivat kumpankin liikkeeseen. Yksi Romuvan tavoitteita olikin palauttaa ennalleen kunnioitus luontoa kohtaan, ja ymmärrys ihmisen ja luonnon yhteydestä.

Ramuva perusti myös nuorisojärjestön ja uskonnollisen liiton Romuvan. Pääasiallisena tavoitteena oli liettualaisen kansanperinteen elvyttäminen ja tunnetuksitekeminen, ja vanhojen liettualaisten juhlapäivien ja rituaalien palauttaminen. Vuosittain järjestettiin kesäleiri.

Romuvan johdossa toimi Jonas Trinkunas, aikaisempi Liettuan tiede- ja taideakatemian tutkija. Myöhemmin hän oli mm. Liettuan Tasavallan kulttuuri- ja opetusministeriön etnisen kulttuurin osaston johtaja. Trinkunas osallistui Romuvan toimintan vuodesta 1967 alkaen.

Romuvan jäsenet järjestivät kesäleirejä, joihin osallistui pakanoita muistakin maista, -mm. Suomesta. Vuoden 1995 leiriin osallistui yli 70 asianharrastajaa.

Romuvan yhteistyökumppanina oli mm. Carl Gustav Jung Club Vilnasta. Tästä oli apua kansallisten myyttien tutkimisessa yleismaailmallisen kulttuurin taustaan verraten. Liettulaiset pakanat olivat myös hyvin kiinnostuneita liettualaissyntyisen antropologin ja tutkijan Marija Gimbutaksen löydöistä, jotka valottivat pakanallista ihmiskuvaa ja menneisyyttä.

Tärkeä rooli Baltian pakanuuden säilymisessä oli liettualaisilla ja latvialaisilla emigranteilla, ja heidän julkaisuillaan kuten "Romuva/USA" ja "The Sacred Serpent", mutta tänään Neuvostoliiton romahdettua pakanallisen aktiivisuuden keskus on jälleen Baltiassa. Pakanallinen aikakauslehti "Romuva" ilmestyy Vilnassa Lithuanian Pagan Movementin toimesta. Julkaisun takaa löytyvät myös "Ramuva", Vydunas Association ja Prussa Club.

Prussa Club perustettiin 1990, ja yhdistää väkeä Liettuasta, Latviasta, Saksasta ja Puolasta. Klubi elvyttää muinaisten preussilaisten perintöä. Preussithan olivat liettulais-balttilainen kansa, jonka nimen ottivat myöhemmin käyttöönsä alueen saksalaiset hallitsijat. Vanhojen rituaalien ja juhlien elvyttäminen kuuluu Prussa Clubinkin tavoitteisiin. Yhteistyökumppaneista mainittakoon saksalainen German Tolkemita, jonka perustivat 1980 muinaisesta Preussin kulttuurista kiinnostuneet.

1984 lingvisti Letas Palmaitis Kaunasista ja venäläinen muinaisen Baltian kulttuurien tutkija prof. Wladimir Toporow julkaisivat kirjoituksen mahdollisuudesta elvyttää kadonnut muinaispreussin kieli. Toporew on julkaissut laajan muinaispreussin sanakirjan 1975.

1988 muodostettiin Latviassa nuoren musiikin tutkijan Vladis Muktupavelsin toimesta "Rasa"-ryhmä, joka esittää myös musiikkia. Rasa haluaa tehdä tunnetuksi muinaista preussin kieltä ja kulttuuria osana Latvian menneisyyttä. He käyttävät perinteellisiä latvialaisia soittimia, mutta vertailevan tutkimuksen avulla he yrittävät tavoittaa piirteitä, jotka viittaavat kadonneeseen preussilaiseen kansanperinteeseen. Rasa esittää myös sovitettuja vanhimpia liettualaisia kansanmusiikkiteemoja muinaispreussin kielisin sanoin. Heidän kauttaan inkarnoituvat ehkäpä legendaariset preussilaiset shamaanit ja laulajat, vaidelotesit.

Muinaispreussin perintöä ollaan löytämässä tämänpäivän Puolassakin. Arkeologi Marek Jagodziñski löysi 1982 jäännökset Trusosta, preussilaisesta asutuskeskuksesta joka mainittiin jo Wulfstamin kronikassa 1100 vuotta sitten. Jagodziñski ja taidegalleria "El" Elblagista aikovat rakentaa uudelleen entiseen asuunsa osan Trusosta.

Muinainen Preussi on tänään Venäjän osa, "Kaliningradin" (Koenigsberg, Królewiec) alue, jonka nykyiset venäläiset asukkaat on tuotu sinne 1945 jälkeen. Hekin etsivät identiteettiä nykyisissä kovin vaihtelevissa oloissa. Jotkut ovat suunnanneet kiinnostuksensa entisten saksalaisen asujaimiston perintöön, mutta jotkut ovat ryhtyneet tutkimaan muinaispreussilaisten kulttuuria. "Kaliningradissa" toimii "Center for Study on Ancient Prussia"-projekti, jota vetää Vadim Chrappa.

Latvian pakanallista traditiota edustaa liitto nimeltään Dievturi. Nimi tarkoittaa "ne jotka ovat jumalan luona". Dievturin perusti 20-luvulla Ernst Brastins, joka halusi palauttaa latvialaisen pakanuuden. Brastinsin näkemys etsii pakanuuden jälkiä ja symboleita latvilaisten vanhoista kansanlauluista, dainoista. Dainat ovat lähtöisin vanhasta perinteestä, ja on ilmeistä että vanhoissa rituaaleissa, kuten päivänseisuksen juhlassa, on laulettu, ja ehkä muinaiset laulut ovat olleet säilyneiden dainojen kaltaisia.

Kun Neuvostoliitto miehitti Latvian 1940, Dievturi joutui vainon kohteeksi. Neuvosto-vallanpitäjät ymmärsivät, että Dievturin toiminta on ristiriidassa heidän valheellisen kommunisminsa ja "internationalisminsa" kanssa. Ernst Brastins teloitettiin Astrakanissa 40-luvulla, mutta osan Dievturin jäsenistä onnistui paeta. Jotkut asettuivat USA:han, ja jatkoivat siellä toimintaa. Janis Tupesis, Wisconsinin yliopiston professori, palasi Latviaan ja tuli valituksi parlamenttiin, jossa hän on toiminut puhemiehenä.

Dievturilla oli myös yhteyksiä Latvian itsenäisyysliikkeeseen. Olgerts Auns, joka monia vuosia opetti Latvian historiaa maanalaisessa koulussa Neuvosto-Latviassa, oli yksi aloitteentekijä folklore-festivaaleissa, jotka kommunistivallan viimeisinä vuosina nostivat kansallista tuntoa.

Nousevalla pakanallisuus-aallolla ratsastaa tänään lukuisa joukko kirjoittajia, ja monia kirjoja julkaistaan tästä aiheesta. Erityisesti Latvian kansalliseepos "Lacplesis", -karhuntappaja, inspiroi kynänkäyttäjiä. Lacplesis oli yliluonnolisilla voimilla varustettu heeros, joka taisteli vääryyttä ja kristittyjä maahantunkeutujia vastaan.

Virolainen pakanaryhmä, Tõlet, on syntynyt Tarton yliopistosta käsin. Tõlet järjestää rituaali-performansseja ja seuraa suomalais-ugrilaista shamanistista traditiota. Heidän julkaisunsa on Hiis, mikä tarkoittaa pyhää metsää.



Valko-Venäjän pakanaliikettä edustaa Minskissä toimiva etnokosmologian keskus Krywya. Nimi tarkoittaa krivitsien heimoa, joka asutti pohjoista Valko-Venäjää ennen Venäjän muodostumista. Nimen valinnalla otetaan kantaa eräiden valkovenäläisten arkeologien tutkimuksiin, joiden perusteella alueen asukkaat eivät olleetkaan slaaveja, vaan slaavilaista vaikutusta vastaanottaneita baltteja. Tämän teorian tueksi on löytynyt monia todisteita. Krywya-ryhmä seuraa minskiläisen ark.prof. Georgij Shtykhavin tutkimuksia mielenkiinnolla. Minskin etnokosmologisen keskuksen julkaisut julkaisee Werewolf niminen yhtiö, jolla on myös "Krywya"-niminen lehti.




Nykyaikaisen ukrainalaisen pakanuuden nosti esille Volodimir Shayan, joka syntyi Lvovissa 1908. Hän opiskeli filosofiaa ja sanskriittia. 1934 hän koki uskonnollisen elämyksen Grekhit-vuorella Karpaateilla. Toisen maailmansodan jälkeen hän siirtyi Englantiin, missä hän jatkoi työtään. Shayan kuoli Lontoossa 1974. Hänen vaikutuksestaan syntyneitä uus-pakanallisia ryhmiä toimii Ukrainassa tänäkin päivänä.

Vahvin ukrainalainen pakana-liike on ukrainalaisten omaperäisten pirujen liitto. Se yhdistää pakanaryhmät Kiovassa, Harkovissa, Odessassa, Borispolissa, Tsernikovissa, Mikolajevissa, Lvovissa ja Juznoukrainskissa. Kiovan ryhmä, Pravoslav´ya, julkaisee lehteä nimeltään Svarog, joka on nimetty erään slaavien jumalan mukaan. Kesällä 1995 kesäpäivänseisauksena pidettiin Kiovassa pakanallinen konferenssi.




Kuten Baltiassakin, Puolan pakana-liike koki voimakkaan nousun sotienvälisenä aikana. Pakanallinen traditio inspiroi erityisesti taidetta. (Meillä Suomessahan esim. 70-luvulla Kalevalasta kiinnostuminen johti apurahojen ehtymiseen.lat.huom.) Tämän aallon edelläkävijä oli Marian Wawrzeniecki.

Pakanuudesta kiinnostuneista taiteilijoista tunnetuimpia oli Stanislav Szukalski, joka syntyi metallimiehen poikana USA:ssa 1893. Hänen isänsä lähetti hänet Krakovaan opiskelemaan taiteita. Szukalskin omaperäinen tyli on ottanut paljon vaikutteita kansantaiteesta ja pakanuudesta. Hän keräsi ympärilleen ryhmän, joka otti nimen Tribe of Haughty Heart, joka julkaisi lehteä nimeltä Krak, mikä nimi viittaa Krakovan seutuun Puolassa. Juuri ennen maailmansotaa, Szukalski palasi USA:han, jossa hän kuoli 1987. Hänen tuhkansa on haudattu Pääsiäissaarelle erään kivipatsaan juurelle.

Vanhojen slaavilaisten jumaluuksien ja muinaisten juhlien kuvauksia löytyy Zofia Stryjeñskan grafiikasta.

Pakanuus ei kiinnostanut yksin taiteilijoita, vaan siitä kehittyi yhteiskunnallinen liike. Liikeen johtaja oli Jan Stachniuk, synytynyt Kowelissa 1905. Päätettyään yliopisto-opintonsa taloustieteestä, hän julkaisi kirjan, jossa esitteli näkemyksensö pakanuudesta. Pakanallinen lehti, Zadruga, aloitti ilmestymisensä 1937.

Joitakin Stachniukin työtovereita on yhä elossa. Wroclawissa julkaisee pakanallisia kirjoja ja lehtiä Toporzel -kustantamo. Yksi ryhmän jäsenistä on Antoni Wazyk. Kirjassaan puolalaisesta filosofiasta hän pohtii uskonnollisen kokemuksen persoonallista ulottuvuutta, ja sulkee pois ammattimaiset papit ym. välittävät elementit ihmisen ja pyhän väliltä. Pakanallisessa uskonnossa on Wazykin mielestä keskeistä mystinen kokemus. Hän on myös kirjoittanut "toisinajattelevasti" Puolan historiasta.

Zadrugan inspiroima uuspakanallinen ryhmä, "Association of Indigenous Faith", on perustettu Wroclawiin oikean siiven pakanan, Jerzy Potrzebowskin, toimesta.

Zadrugan perintöä on nähtävissä myös Zywiol -julkaisussa Varsovassa. Toimittaja Andrzej Wolotek kuuluu pakanismin kansallismieliseen siipeen. Hänen aateveljiään on mm. ranskalainen Alain de Benoist, ja hän osallistuu Social-National Unionin toimintaan.

Kiinnostusta pakanuuteen on löytynyt myös muista henkisistä traditioista kiinnostuneiden joukosta. 1991 Jacek Dobrowolski, kulttuurintutkija ja Puolan ensimmäisen budhistisen yhteisön perustajajäsen, julkaisi runokirjan, Raróg, joka lähestyi puolalaista pakanuutta muinaisen indo-iranilaisen uskonnon kautta, ja pääteema oli Jarylan, -muinaisen dionyysisen idän ja etelän slaavien jumalan, kultti.

Dobrowolski on myös analysoinut puolalaista katolisuutta. Pyhän Neitsyen kultissa Dobrowolski näkee jäänteen pakanallisesta matriarkaalisesta menneisyydestä. Hän päättelee, että puolalaisesta kulttuurista puuttuu vahva paternalistinen arkkityyppi. Tämän Dobrowolski näkee syyksi häviäjien ihailemiseen puolalaisessa traditiossa.

Itäisen Keski-Euroopan joidenkin pakanallisten liikkeiden tiivis yhteenkuuluvuus ympäristöliikkeiden kanssa ei ole vain paikallinen erikoisuus. Se liittyy ns. Gaia-hypoteesiin, jonka amerikkalainen kemisti James Lovelock popularisoi 1979. Tämän teorian mukaan koko maa on käsitettävä yhdeksi eläväksi organismiksi, joka dynaamisesti tasapainotilan säilyttäen ylläpitää elämää planeetallamme.

Lovelockin idea tietysti inspiroi heti ympäristöliikkeitä, mutta vaikutti myös muinaisista pakanallisista perinteistä kiinnostuneisiin, ja erityisesti nykyaikaisiin panteistisiin pohdiskeluihin. Kristillisyydelle se oli riemuvoitto, sillä päinvastoin kuin P.Franciskuksen traditio, se epäpyhittäisi luonnon.

Ympäristöliikkeiden ja pakanuuden päällekkäisyydestä on monia esimerkkejä. "Kesäpäivän seisauksen mysteerinäytelmä" järjestettiin Arturówekissa, Lódzin lähellä Inter-University Enviromental Associationin toimesta viime vuonna. "Workshop for all beings" -ryhmä ympäristöaktiiveja eteläisestä Puolasta toteuttavat uuspakanallisia rituaaleja luonnollisessa asussa. jne. (Eräitä engl.kielisinä esitettyjä nimikkeitä ei ole käännetty, koska jos joku yrittää tavoittaa ko. ryhmiä, engl. kieliasu saattaa olla tunnettu ko. paikoissa. lat.huom.)

Poznanissa ilmestyy lehti nimeltään Jantar. Ryhmän jäsenet hakevat vaikuttavia kokemuksia tanssimalla naamioituneina metsässä rumpujen säestyksellä lähellä Poznania.

Uuspakanuuden nopea nousu itäisessä Keski-Euroopassa on hyvin kiintoisa tutkimuskohde. Kommunismin romahtaminen lopetti pitkän syväjäädytyksen kauden, ja monenlaiset ilmiöt ovat yht´äkkiä purskahtaneet esiin. Erilaiset pakanalliset, luonto-orientoituneet spiritualistiset ja esi-kristillistä etnistä tai kansallista identiteettiä etsivät erilaiset liikkeet ovat osa tätä ajan virtaa.

Aiempi versio tästä kirjoitelmasta on julkaistu "Spoleczenstwo otwarte" 4/1995 ja "5th World Congress of Central and Eastern European Studies in Warsaw 1995" ja "New Religious Phenomena in Central and Eastern Europe after the Fall of Communism" Krakova 19952 ja löytyy myös "International Study of Religion in Eastern and Central Europe Association.".

Piotr Wiench

Atlanttista kivikulttuuria: Piktovian ja Orkadian "Broch"-tornit

Callanishin kivikehä nousi Hebrideille jo 3500 vuotta eKr., eikä Orkenyn pääsaaren kivet, kummut ja maanalaiset talot Scara Braessa ole sen nuorempia. Sama kansa eli samoilla saarilla vielä ajanlaskumme alussa, eivätkä he olleet mitään unohtaneet. Ulkopuolisen hyökkäys-uhan pakottamina, he käyttivät ikimuistoista laastittomien muurien taitoaan puolustustorneihin, vaikuttaviin ja yhä maisemaa hallitseviin brocheihin. Ne tiedetään jopa matkailuesitteissä, mutta harvemmin mainitaan, etteivät tekijät olleet skotteja, eivätkä edes kelttejä.



Kun kaikilla taistelukentillä voittoisa Rooman yhdeksäs legioona jätti turvallisen leirinsä Inchtuthilssa, ja marssi pohjoiseen lannistamaan mahtavalle imperiumille keskisormeaan heristäneet heimot, jotka silloinen sivistynyt maailma tunsi pikteinä, nämä tornit olivat jo pystyssä. Emme tiedä, näkikö kukaan heistä ensimmäistäkään brochia, ennenkuin hänen katseensa ja tajuntansa sammui sumusta ääneti lennähtäneeseen nuoleen, villimiehen nuijaan, tai piiveitseen jonka sivallus siirsi torkahtavan vartiomiehen lopulliseen unennäköön. Viimeinen varma tieto, "voittoisasta yhdeksännestä" on raportti, joka vahvistaa legioonan jättäneen leirin ja aloittaneen sotaretkensä, jonka piti tuoda lopullinen ratkaisu pikti-ongelmaan.


Oheinen kartta piktien seitsemästä kuningaskunnasta on myöhempi. Se kuvaa ajankohtaa, joilloin piktit suurkuninkaansa Oenguksen (Anguksen) johdolla kurittivat skotteja, brittejä ja anglosakseja, ja näyttivät voimansa ja yhtenäisyytensä vielä hetkeä ennen katoamistaan. Piktien kansan, ja Piktonian, kirjoitettuna tunnetun historian alussa loistaa voitto Roomasta, ja lopussa Skotlannin skottilaisuudelle säilyttänyt torjuntavoitto anglosakseista. Piktit olivat toki paljon muutakin. Vain viholliset tunsivat heidät sotilaina.

Roomalaiset kertoivat piktien olleen tummahiuksisia ja pyöreäpäisiä, ja vertaisivat heitä akvitanialaisiin, nykyisen Ranskan Atlannin-rannikon baskilaiseksi tunnistettuun kansaan, ja Espanjan ibereihin. Pohjoisessa oli toinenkin kansa: Orkeneyn saarten orkadialaiset. Heidät kuvattiin pitkiksi ja kapeakasvoisiksi, tummahiuksisiksi kuten kaukasialaiset.



Piktien asunnot olivat pyöreitä kartiokattoisia, oljella katettuja, taloja, jotka oli joko osittain tai kokonaan upetettu maan sisään. Mikäli ne olivat maan pinnalla, niiden seinän muodosti kuivamuurattu kivilados. Niiden sisäosa oli jaettu huoneisiin tai loosheihin kivisillä väliseinillä, jotka tekivät pohjapiirroksesta "pyörän" kaltaisen. Siitä nimitys: "Wheelhouse".



Kun viimeisinä vuosisatoina eKr. tapahtui jotakin, joka järkytti Hebridien, Orkeneyn ja Shetlannin, ja Skotlannin pohjoisimman rannikon, asukkaiden turvallisuuden tunnetta, nämä kivirakennukset saivat lisää korkeutta ja (yleensä) kaksinkertaiset muurit. Tutkijat väittelevät siitä, oliko impulssi tornien, brochien, rakentamiseen vihollisen hyökkäykset vai yhteisöjen sisäinen polarisaatio, joka nosti merkittäviempien sukujen asemaa, ja antoi toimeliaille yksilöille mahdollisuuden kohota paikallisiksi päälliköiksi (chieftain), joiden vallan merkiksi tarvittiin linnoja.

Otettakoon huomioon tutkijoiden yleinen taipumus sijoittaa "päällikköjä", "big man" tai edes yläluokka mihin se vain on mahdollista, ja että tämä taipumus on immuuni jopa "Occamin partaveitselle", joten kysymys mahdollisesta piktonialaisen tai orkanialaisen yhteiskunnan yläluokasta myöhäisellä rautakaudella 400 - 200 eKr., jää avoimeksi.




Esimerkki-brochimme, Dun Carloway, on merkitty oheiseen Hebrideiden karttaan.
Brocheja on säilynyt tai paikallistettu 700, joista suurin osa saarilla. Innovaation oletetaan olevan vanhin pohjoisessa.

Carlowayn rekonstruktio (alhaalla) perustuu ajatukseen, että siinä olisi asuttu vakituisesti. Brochien oletetaan toimineen myös kokoustiloina, puolustautumis-käytön lisäksi.




Pohjoisten Britteinsaarten kivirakennus perinne näyttää katkeamattomalta jatkumolta aina Skrara Braen neoliittisesta, maahankaivetusta kiviseinäisestä ja olkikatoilla katetusta, kylästä 3500 eKr. aina korkeisiin olkikattoisiin broch-torneihin, ja viimeisiin esiteollisen ajan maalaistaloihin näillä pohjoisilla seuduilla:

Skara Brae, asuttu 3200 - 2200 eKr.
www.orkneyjar.com/history/skarabrae/
http://www.stonepages.com/scotland/skarabrae.html

Piktien "Wheelhouse",
http://www.shetland-heritage.co.uk/amenitytrust/archaeology/scatness/scatness2001.html,
http://www.archaeology.co.uk/timeline/roman/brochs/valtos.htm,

Piktiläinen talo brochien jälkeiseltä ajalta 600 - 900 AD
http://www.bradford.ac.uk/acad/archsci/field_proj/scat/mk4/infost5.html

Broch-tornit 500 BC - 200 AD:
http://www.shetland-museum.org.uk/museum/collections_and_history/archaeology/timeline/iron_age.htm
http://www.bradford.ac.uk/acad/archsci/field_proj/scat/mk4/infost9.html





Johtopäätöksiä:

Kun eteläisen Euroopan syrjäisten agraariyhteisöjen omaperäiset kivirakennukset halutaan nähdä ilman yhteyttä megaliittisen kivikauden kulttuureihin, huolimatta identtisistä yksityiskohdista, Skotlannin pohjoisten saarten brochien piktiläisyys näyttää aristeltua aiheuttavalta seikalta. Esiteltyään täsmällisesti faktoja sivukaupalla tutkijat ja kirjoittajat lisäävät loppuun tunnollisesti, että "ei voida kuitenkaan pitää lopullisesti todistettuna, että nämä tornit olisivat piktien työtä", tms. anteeksipyyntöä.

Ikäänkuin joku olisi päättänyt, että läntisen Keski-Euroopan menneisyys on keltit, ja piste. Jos on pakko mainita, että Stonehenge pystytettiin megaliittikaudella paljon ennen kelttiläisen etniteetin muodostumista, muistetaan mainita, että ko. ajankohta oli "ennen varsinaista kelttiaikaa". Unohdetaan jostainsyystä kertoa, että tämä Euroopan esihistorian kiintoisin vaihe oli aikaa jolloin Euroopassa puhuttiin ei-indoeurooppalaisia kieliä aina Atlantilta Uralille.

Usein toistetaan sanontaa, että "eurooppalaisuuden juuret ovat Roomassa, germaaneissa ja juutalaisissa." Tätä voikin kommentoida kysymällä, mihin jäivät eurooppalaiset? Ilmeisesti oppikirjojen sivujen "laatikoihin" ja alaviitteisiin. Kokonaiskuva rakennetaan ilman heitä.

Tunnetaan opinkappale "kulttuuria luovista kansoista", joita tietysti olivat germaanisten ja romaanisten kielten puhujat. Tämäkin uskomus saa ansaitsemansa loppusijoituksen, muistettaessa että eurooppalaisen kulttuurin ja elämäntavan perusta laskettiin jo aikana, jolloin Euroopan ensimmäiset astronomit laskivat linjoja ja pystyttivät kiviä Salisburyn tasangolla, puhuen keskenään kieltä, jonka sanoja on löydettävissä pohjoisen harvoissa säilyneissä oghameissa, kuuluen kansaan jonka viimeiset itsestään tietoiset edustajat tuhottiin ensimmäisen vuosituhannen jKr. lopun kansanmurhissa Orkneyllä ja Skotlannissa: Alkuperäisiin "britteihin", pikteihin.

Dun Carlowayn hahmo Hebridien autiota maisemaa ja sumua vasten toistaa piktipäällikkö Calganuksen sanoja roomalaisille tunkeutujille, jotka sanat Tacitus on meille säilyttänyt:

""Me, maan rauhallisimmat asukkaat, viimeiset vapaat, olemme suojautuneet ...syrjäisyyteemme ja nimeämme peittävään hämärään... Meidän takanamme ei ole enää ketään, mitään kansakuntaa. Vain aaltoja ja kalliota." "

Pakanallinen uhrirukous 1800-luvulta

Tseremissien, omakieliseltä nimeltään marien, uhrijuhlissa esitetyn rukouslaulun on kirjoittanut muistiin tutkija A.Genetz Permin läänin Krasnoufimskin piirissä. Rukous on tässä siinä sanamuodossa, jossa se julkaistiin Uno Holmergin (U.Harva) legendaarisessa kirjassa "Tseremissien uskonto" 1914. Rukouksen säilynyt sanamuoto edustaa muuntunutta traditiota, johon on tarttunut vaikutteita ortodoksiselta kirkolta ja naapurikansojen, tataarien ja tsuvassien islamilaisuudesta. Tämä on saattanut vaikuttaa jumala-käsitteen hahmottamiseen, ja tietyt sanat saattavat olla lainattuja.

Vaikka muistiinkirjoitetussa tekstissä on havaittavissa eri kulttuurikerrostumia, kaikkein vanhin ja myös kaikkein keskeisin aines on myös selvästi läsnä. Volgansuomalaisten perinteinen (maa)uskonto on eurooppalaisen pakanallisen maanviljelijäväestön elävää uskonnollista traditiota, jonka sosiaalinen ja etninen funktio ei ole muuttunut oleellisesti niistä ajoista kuin Euroopan kansat alkoivat muokata maata ja viljellä kasveja, vaikka uusia elementtejä ja sävyjä on tullut mukaan vuosituhansien varrella. Juhlaoluen keskeinen asema esim. on hyvin alkuperäinen piirre.

Rukous on esitetty tilanteessa, jossa kyläyhteisö on kokoontunut pyhään paikkaan toimittamaan määräaikaista uhrimenoa. Uhripappi lukee tai laulaa rukouksen muiden kunnellessa vakavina. Rukouksessa mainitaan kaikki kyläyhteisölle tärkeät elinkeinot, joille pyydetään siunausta, muistetaan keisarin palvelukseen (sotaan) lähteneet sukulaiset, ja pyydetään tseremissien jumalia suojelemaan valtakunnan johtoa, tsaaria. Verenvuodon mainitseminen hallitsijaa uhkaavia vaaroja lueteltaessa mietityttää, sillä Volgan rannoilla on tuskin tiedetty tsarevitsin sairaudesta. Muissa kohdissa, joissa luetellaan erilaiset vaarat, ei verenvuotoa mainita erikseen.

Hallitsijan mainitseminen rukouksessa saattaa periytyä ajalta, jolloin volgansuomalaisilla oli omat valtionsa. Iivana Julman Kasanin kaanikuntaa vastaan käymissä sodissa marien ja mordvalaisten itsenäiset ruhtinaskunnat tuhoutuivat, mutta maalaisväestön elämä jatkui entisellään, ja pakanallisena, vielä vuosisatoja.

Rukous on osoitettu tulenhaltijalle, joka välitti viestit isommille jumaluuksille. Mielenkiintoinen piirre on, että rukoilija toivoo "kahden maailman" pysyvän yksimielisinä, ja auttavan hänen yhteisöään. A.Genetz on kiinnittänyt huomiota uhrijuhlan järjestämisestä vastaavan "piirin", tiettyjen talojen tai kylien, nimitykseen: Mir. Venäläisillä se on yleinen kyläyhteisöä tarkoittava sana, jonka laajempi käyttö ulottuu mm. maailmanrauhaan tms..

Suomeen se on kotiutunut Karjalan kautta "miero"-muodossa. Kun joku oli "mieron tiellä", hän oli yhteisön ruoka-avun varassa. Miero-sanaa käytettiin mm. Käkisalmen läänin nälkäkapinan aikana (kapina)kokouksen nimityksenä: "Musta miero". Mir/miero lienee alkuperältään juuri samaan uhripiiriin kuuluvien asutusten nimitys, kuten "pogostakin" (bog = jumala). Rukouksen teksti on joka tapauksessa harvinainen ikkuna suomalaisugrilaisten ja eurooppalaisten kristinuskoa edeltäneeseen kulttuuriin, ja mikä tärkeintä: Volgansuomalaisten pakanallinen traditio on jatkunut keskeytyksettä aina maanviljelys-elinkeinon alkamisesta Euroopassa nykyaikaan asti, ja jatkuu yhä.






Tseremissien uhrirukous:


Hyvä. suuri jumala, hyvä sallimuksen jumala, hyvä ukkosjumala, hyvä lapsia säätävä jumala, hyvä jumalan voima(?), hyvä uhripiirin jumala, hyvä jumalan emo, hyvä sallimus, hyvä profeetta, hyvät suojelusenkelit, hyvä kotikonnunhaltia, hyvä lepopäivän enkeli, hyvä maa-emo, hyvä aurinko-emo, hyvä kuu-emo ja tuuli-emo, hyvä halla-ukko ja halla-akka hyvä vesi-emo, hyvä perheonni, suo perheelle pitkä elämä; hyvä karjansynnyttäjä, karjansäätäjä, karjaonni, karjanpäällikkö, karjavarasto, karjavaraston avain, aukaise karjavarastosi, hyvä viljan synnyttäjä, viljansäätäjä, viljaonni, viljanpäällikkö, aukaise viljavarasto, viljavaraston avain, aukaise viljavarastosi; mehiläistensynnyttäjä, mehiläistensäätäjä, mehiläisonni, mehiläistenpäällikkö, mehiläisvarasto, mehiläisvaraston avain, aukaise mehiläisvarastosi; kolmenlaisen rahan varasto, raha-aarteen avain, aukaise rahavarastosi!

Hyvä, suuri jumala, sallimuksen jumala, ukkosjumala, lasten säätäjä, jumalan voima(?), uhripiirin (mir) jumala, jumalan-emo, sallimus, profeetta ja hyvät suojelusenkelit, olkaa armolliset ja vastaanottakaa tänään riemuiten tältä suurelta uhripöydältä kestitykseni runsas höyry, kestitykseni, jonka ensimäisin alkamattomin leivin, suuresta paistinpannusta nousevin tuoksuin ja runsain simansekaisin oluin olen valmistanut ja esille asettanut! Tuoksuvan savun ääreen saavuttuanne, asetuttuanne jättäkää meidät puhtaiksi kuin tulen liekki, kevyiksi ja saastuttamattomiksi kuin savu; tulella ja savulla meidät piirittäen karkoittakaa paha sinne, minne ei savu ylety! Näin me sanomrne, rukoilemme ja anomme, amen olkaa meille armollisia, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, olemme teille kiitoliisia!

Ensimäisin alkamattomin leivin me rukoilemme teidän siunaustanne, hyvät jumalat; seuratkaa raudan kilahdusta ja asettukaa tänne, suokaa meille teräksen lujuus, raudan puhtaus teräksisine veitsinenne ja kirveinenne lyöden ja karkoittaen ajakaa paha sinne, minne ei raudan helke kuulu, yön rannoille, joita ei virran juokseva vesi saavuta, missä ei syödä suolaa eikä leipää! Sitä me pyydämme ja rukoilemme, sellaista siunausta me anomme hyvät jumalat, hyvät enkelit, amen; yksimielisinä olkaa meille armolliset, hyvät jumalat!

Hyvät jumalat, hyvät enkelit! Missä kulkenemmekin, sallikaa meidän hyvassä turvassa vaeltaa, missä istunemmekin, suokaa meidän olla onnellisia, rutolta, taudeilta ja taioilta, vyössä riippuvilta veitsiltä ja kirveiltä, tulipaloilta sekä noidilta ja velhoilta suojelkaa meitä, te hyvät junmalat itse; älkaa antako järkemme hairahtua, jalkamme kompastua.

Varmaankin on niitä jotka haluavat asunnoistamme löytyvää, omin käsin hankkimaamme tavaraa ja omaisuutta vahingoittaa, varmaankin on niitä, jotka pahaa toivottavat talon kolmenlaiselle perheelle: älkää jättäkö sitä pahan valtaan, vaan karkoittakaa pahantahtoiset; varjelkaa karjapihassa olevaa kolmenlaista karjarikkautta, luultavasti on niitäkin, jotka kolmellaiselle viljalle tuhoa tuumivat: karkoittakaa ilkeämieliset; jos joku mehiläisrikkauttamme paheksii, ajakaa pahallsuopa luotamme, jos joku kolmenlaista raha-aarrettamme kadehtii, karkoittakaa sekin, niin että me omin käsin rakentamissamme asunnoissa kolmenlaisine perheinemme, pihalla olevine kolmenlaisine karjoinemme, kolmenlaisine viljavarastoinemme, mehiläis- ja raha-aarteinemme eläisimme ja menestyisimme!

Suokaa meille korkea ikä, pitkät vuodet ja päivät, terveyttä ja rauhaa sekä suurta synnittömyyttä! Sitä me pyydämme ja rukoilemme, hyvät jumalat, teidän siunaustamme me anomme, amen; armahtakaa meitä! Jos te sen meille suotte, olemme teille kiitollisia, hyvät jumalat!

Antakaa meille auringon kirkkautta. kuun täytetyttä, maan hedelmällisyyttä, veden puhtautta, lämmön lempeyttä elääksemme kohoten kuin aamutähti, hyppien kuin kirppu, yhä kooten kuin majava, notkena liikkuen kuin saukko, visertäen kuin pääsky, hulmuten kuin humala, riippuen kuin herneenvarsi, niin kuin kukka kukkien, pehmeänä kuin vaha, kestävänä kuin silkki; suokaa meille korkea ikä, pitkät vuodet ja pitkät päivät! Sitä me teiltä pyydämme ja rukoilemme, hyvät jumalat, amen; olkaa meille armollisia! Jos te sen meille suotte, olemme teille kiitollisia.

Yhdistykööt kaksi toisilleen ventovierasta, käykööt kahtena levolle, nouskoot kolmena, synnyttäkööt seitsemän tytärtä, yhdeksän poikaa; löytaköön heidän seitsemän tytärtään seitsemän virran takana uuden kotimaan ja heidän yhdeksän poikaansa yhdeksaän virran takana morsiamen, tulkoon tytärten nimi tunnetuksi maassa, poikien maine levitköön keisariin saakka! Yhdistykööt jälleen kaksi toisilleen tuntematonta, tulkoon näiden ventovieraiden jälkeläiset lukuisiksi kuin käet, ja voidakseen elää tuttavallisesti seurustellen, suotakoon heille korkea ikä, pitkät vuodet ja päivät! Sitä me teiltä pyydämme, rukoilemme ja anomme. amen; olkaa meille armolliset, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, olemme teille kiitollisia.

Missä perheenväki on matkalla, antakaa sen turvassa matkustaa, minne se istuutuu, onnellinen olkoon; suojatkaa sitä erilaisilta taudeilta, älkää antako sen järjen hairahtua, jalkojen horjahtaa; varjelkaa te hyvät jumalat itse sitä vyössä riippuvilta veitsiltä ja kirveiltä, tulipaloilta, noidilta ja velhoilta! Sitä me anomme ja rukoilemme, amen; olkaa meille armollisia! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Suokaa heille auringon kirkkautta, kuun täyteyttä, veden puhtautta, lämmön lempeyttä, jotta he eläisivät kohoten kuin aamutähti, hyppien kuin kirppu, yhä kooten kuin majava, notkeana liikkuen kuin saukko, visertäen kuin pääskynen hulmuten kuin humala, riippuen kuin herneenvarsi, niinkuin kukka kukkien, pehmeänä kuin vaha, kestävänä kuin silkki; suokaa korkea ikä, pitkät vuodet ja päivät! Sitä me teiltä anomme ja rukoilemme, hyvät jumalat, amen; olkaa meille armollisia! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Perheen saatua runsaan siunauksen kolmenlaiselle karjalle, johon aamuin ja illoin tarttuu käsin hyväilläkseen, ja laskettua sen keväällä kolmessa joukossa vainion laaksoihin, tehkää sairas terveeksi, hedelmätön hedelmälliseksi, hedelmälliselle antakaa paljon jälkeläisiä, samalla suojelkaa, johtakaa ja hoitakaa niitä; olkoon ruoho, jota ne syövät, makeata ja juomavesi maukasta, olkoot lepopaikat kumpuloita; varjelkaa elukoita kuivilta ja pistäviltä risuilta, villipetojen kynsiltä ja hampailta, rämeiltä ja syviltä joen uomilta, suojatkaa kateellisilta katseilta, pahoilta kieliltä, noidilta ja velhoilta. Kun syksv joutuu ja lumi laskeutuu mustaan maahan, aidoitettakoon karjakarsina karjakarsinan viereen, koottakoon ja suljettakoon karjapihaan yhdessä joukossa karja, joka kolmessa joukossa laitumelle laskettiin; herattäköön keskiyöllä vasikan yninään, karitsan määkinään ja varsan hirnuntaan; olkoon juotolle vietäessä lauman toinen pää jo avannolla, toisen vielä asunnolla liikkuessa; suokaa karjarikkautta, lauman lisääntymistä, niinkuin te olette suoneet entisajan ihmisille. Näin me sanomme, rukoilemme ja anomme, amen; yksimielisinä olkaa meille armollisia hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kun kevät joutuu ja ehtii aika asettaa kuntoon kukonmuotoinen aura ja varustaa sen molemmat vantaat vierekkäin, antakaa ihmisille älyä ja ymmärrystä, saattakaa työkalut järjestykseen, suokaa voimattomalle hevoselle voimaa, jotta kyntäjät saran päähän saavuttuaan ja paikoilleen asetuttuaan "siunaa!" sanoen syvän viilun kesantoon kyntäisivät ja yhden kynnettyään ehtisivät kolmanteen vakoon, kolmannen kynnettyään viidenteen, seitsemänteen, yhdeksänteen ja yhdeksännen kynnettyään tuhannenteen ja tuhannennella kerralla koko alan kuin mustan pilven kääntäisivät.

Ja kun kylväjä kasattuaan kuormaan kolmenlaisia siemeniä ne pellolle kuljettaa ja "siunaa!" sanoen siemenen kylvää, tulkoon siitä tuhannen jyvää, juuri levitköön leveäksi kuin lautanen, korsi tulkoon tiiviiksi kuin ryyni, kovaksi kuin muna, sileäksi kuin voi, tukevaksi kuin tuore kaisla ja tähkät lujiksi kuin hopeanapit; hedelmöittäkää emiöt ja kukat kukittakaa, lämpimin ukonilmoin, lämpöisin salamoin, lämpöisin tuulin ja satein kypsentäkää vilja, suokaa sen paisua taikinan tavalla; turvatkaa sitä ankaralta hallalta, varjelkaa, ettei kylmyys eikä helle sitä vahingoittaisi suojelkaa tuimalta tuulelta ja rakeilta; ahnehtivalta karjalaumalta, jyrsiviltä hiiriltä, nälkäisiltä rotilta, himoavilta heinäsirkoilta, kaluavilta kuoriaisilta ja toukilta varjelkaa ja suojelkaa se! Suokaa omistajan käytyään katselemassa joka pellon kohtaa palata kotiin, iloita omaistensa kanssa ja puhua siitä perheenväen kera istuessaan.

Kun aika joutuu, suokaa hänen panna hartialleen käyrä rauta ja helmansa liepeet ylössidottuaan hyvällä tuulella, iloisena ja leikillisenä asettua sarkansa päähän sekä "siunaa!" sanoen, leikata olki; oljen asemesta taittakoon sitoman, sitoman asemesta kootkoon kykään ja kykään asemesta asettakoon auman jokaisen pellon kulmaan tehden vainion mieluiseksi kuin metsikön! Jos karja jotakin on maahan pudottanut, jos käsistä on vähän varissut, jos jotakin on jalkojen alle joutunut ja peltosaralie jäänyt, niin kokoa jyvät emonsa helmaan vainiota vahingoittamatta ja jouduta ne vilja-aumaan! Sitä me rukoilemme ja anomme meille suomaan, amen; olkaa meille armollisia, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kun syksy joutuu ja lumi laskeutuu mustaan maahan ja lähestyy aika viedä sitomat riiheltä riihelle ja kun ne ahdetaan ankaraan kuumuuteen ja niitä aljetaan kuivattaa, niin suokaa niiden kuivua, polttavalta tulelta suojelkaa niitä kovan kuumuuden savun kautta, ja kun niitä aljetaan puida ja kun puitua riihi on viskattu viljantäytisellä lapiolla ja jyvät kannetaan lämpöiseen tuuleen akanoista puhdistettavaksi ja viljan tuulettamiseen on ryhdytty, suokaa, että jyvät olisivat kuin Belajajoen hiekka, ja kun kolme tai neljä aitansalvosta on täyteen ahdettu ja ensimmäisin alkamattomin leivin jumalaa ja sallimusta palvottu sekä kun nälkäisenä tullut on kylläisenä laskettu, kerjäiläiselle on jaettu ja lainaksi pyytävälle annettu, saatakoon yhtenä päivänä kolme, neljä kertaa: "maksakoon sinulle jumala!" kiitokseksi.

Lahjoittakaa meille omaisuutta ja viljaonnea, jota olette suoneet entisajan ihmisille, niin että ammentaessamme ei vilja loppuisi seulastamme eikä vakastamme ja että: "vanha, vanha! hapan, hapan!" sanoen emme koskaan jaksaisi sitä syödä emmekä juoda loppuun! Sitä me rukoilemme ja anomme, amen; olkaa armollisia! Jos te sen meille suotte, olemme teille kiitollisia.

Ehkä on sinulle suotu omistajan isän tai tämän itsensä tahi hänen esivanhempainsa valmistama, puunrunkoon koverrettu mehiläispönttö, joka maahan asetettuna leviää kuin villainen matto: asettaos yllä- ja allaoleva samaan korkeuteen, saattaos epäkunnossa oleva järjestykseen, tehkös sisäosa loistavaksi kuin simpukka, saata hunajakakut kullan ja hopean kaltaisiksi! Ehkä on sinulle suotu talonisännän mehiläiset tai sinulle ovat yleiset mehiläiset uskotut, ehkä niiden surina sointuu kirkkaassa päivänpaisteessa tai kuuluu kuutamossa, mahdollisesti kuulet sen kallioilta tai meren saarelta, ehkä on sinulla itsestään tulleita mehiläisiä; vahvista mehiläisemon siivet ja johdata mehiläisparvi mustan pilven tavalla vuorten yli, jokaiseen puunrunkoon asettaos, istuttaos se. Näin me sanomme teiltä rukoilemme ja anomme, amcen; olkaa armolliset, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, olemme kiitollisia.

Hedelmätön tehkää hedelmälliseksi, hedelmälliselle antakaa paljon jälkeläisiä, kuhnurit tehkää ahkeriksi, kasvattakaa niille hyödyllisiä kukkia, turvatkaa niitä tuimilta tuulilta, sankalta sumulta, petojen kynsiltä ja hampailta, varjelkaa kateellisilta katseilta, pahoilta kieliltä, noidilta ja velhoilta sekä suokaa niiden rauhassa kehittyä. Löytäköön omistaja, kun hän menee katselemaan ja kurkistellen kulkee ympäri, pian kymmenen, pian viisitoista, kunnes hän palaa kotiin; huomatkoon sen vieras, mitä hän ei itse ole äkännyt ja ilmoittakoon hänelle; istukoon hän omaistensa ja rajanaapuriensa kera täynnä ihmettelyä iloisesti keskustellen; valmistakoot mehiläiset taikinan kaltaista hunajaa; ja kun kokoomisen aika lähestyy,lähtekoöön omistaja jalan ja tuokoon jalan, lähteköön hevosin ja palatkoon sälytettyään juhdan selkään kuorman sellaisen, että hevosen selkä painon alla painuu notkolle; mitä hän ei ole voinut tuoda kotiin, jättäköön puuhun ripustettuna aholle; ensimmäisen osan uhratkoon jumalalle ja sallimukselle, astian kaappeet syököön ja juokoon omaisten ja laiheisinten naapurien sekä tulevien ja lähtevien sukulaisten kera; suokaa meille meden ehtymätön lisääntymys ja loputon hunajan paljous! Sitä me rukoilemme ja anomme, amen, olkaa armolliset, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kun nuorukaiset joka suunnalta kokoontuvat, suo heille älyä ja ymmärrystä; anna heidän koirilleen hyvä vainu, tee heidän ratsunsa tulisiksi; kun he lähtevät retkeilemään metsän kukkuloiden yli ja laaksojen läpi, suo heidän läheltä löytää se, minkä kaukaa toivoivat tapaavansa, kääntäös heitä kohti riista, joka heille on kääntänyt selkänsä ja lyhennä niiden laajoja jälkiä! Sinulla on pensashäntäisiä oravia sekä jäniksiä, joiden jalat ovat sahran muotoiset, sinulla on mustahäntäisiä kärppiä ja nopeasti kiitäviä ruskeita ja mustia kettuja, myos salon teeret ja metsot ovat sinun. Korkean keisarin hyväksi suo heille viisautta ja ymmärrystä korjaamaan jokaisen kaatuneen puun helmasta riista ja tulen nopeudella ottamaan jokaisen puun rungolta ammuttu otus! Sitä me anomme ja rukoilemme; jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Antakaa ihmiselle älyä ja ymmärrystä, että, kun hän on sitonut matkakontin selkäänsä varustautuen pitkäle retkelle ja tullut synkkään kuusikkoon, riistan läheltä löytäisi; kääntäkää häneen päin otus, joka on kääntänyt hänelle selkänsä, lyhentäkäkää laajoja teitä! Sinulla on pitkäjalkaisia peuroja ja hirviä, jotka kiitäen juoksevat, sinulla on pörrökarvaisia karhuja, nopeasti karkaavia punakcttuja ja vihreäkaulaisia näätiä, lisäksi on sinulla käsin tekemättömiä mehiläispesiä, vihertäviä ja tukevia. Lahjoita viisautta ja ymmärrystä että he korkean keisarin hyväksi jokaisen kaatuneen puun helmasta ammutun otuksen korjaisivat ja tulen nopeudella jokaisen puun rungolta valtaisivat! Sitä me anomme ja rukoilemme; olkaa armollisia, hyvät jumalat, yksimielisillä! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kun he ovat jättäneet metsänriistan jäljet ja astuvat joen rannalle, niin he äkkäävät sinulla lepikossa olevan paljon peltokanoja; sinulla on satimeen meneviä hanhia ja joutsenia, sekä jokikaloja, majavia, hillereita ja vesihärkiä. Suo heille älyä ja ymmärrystä korkean keisarin hyväksi käymään saaliiseen käsiksi niin kuin veden vaahto vasten virtaa, niin että ruumiista säkenet sinkoavat! Sitä me anomme ja rukoilemme, amen; jos sinä sen suot, ylistämme sen johdosta sinua.

Kun karjasta karttunutta tai viljasta koottua tahi erämatkoilla saatua varastoa on olemassa, kun se on kymmenyksiksi yhteensidottu ja saatettu kiiltäväksi kuin metalliliuska, välkkyväksi kuin taivaankaari ja loistavaksi kuin simpukka ja kun se on tuotu korkean keisarin torille, tulkoon jokaisen lajin hinta kolmen kertaiseksi, viiden-, seitsemän- ja yhdeksänkertaiseksi sekä palattakoon arkunpohja täynnä rahaa, osa asetettakoon korjuun, osa käytettäköön tarpeisiin, päällis- ja aluspukujen ostamiseen, käsien ja jalkojen verhoksi, suolan ostamista ja syömistä varten, korkean keisarin verojen maksamiseen ynnä kerjäläiselle ja lainaavalle antamista varten; lahjoittakaa meille kolmenlaista rahaa, mikä suurimojen lailla loputon olkoon! Sitä me rukoilemme ja anomme, amen; yksimielisinä olkaa meille armollisia, hyvät jumalat! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Korkealle keisarille, jonka alamaisia me olemme, kaikkine kansoilleen, kaikkine sotajoukkoineen lahjoittakaa pitkä elinikä, paljon vuosia ja päiviä, terveyttä, voimaa ja rikkautta ja, missä hän kulkee, suokaa menestystä, missä hän istuu, tehkää hänet onnelliseksi; kaikenlaiselta sairaudelta ja rutolta, kaikelta onnettomuudelta, panettelulta, vyössä riippuvilta veitsiltä ja kirveiltä sekä tulipalolta suojelkaa häntä; älkää antako hänen ymmärryksensä hairahtua, hänen jalkojensa horjahtaa hänen voidakseen ilman valitusta ja verenvuotoa toimia ja työskennellä; suokaa hänelle korkea ikä ja pitkät elinvuodet! Sitä me teiltä rukoilemme ja anomme amen; olkaa armollisia! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kunnioittamallemme keisarille antakaa auringon puhtautta, kuun täyteyttä hänen elääkseen ja toimiakseen kohoten kuin aamutähti, maan hedelmällisyyttä, lämmön lempeyttä, veden puhtautta, elääkseen hyppien kuin kirppu, kooten kuin majava, luikertaen kuin saukko, visertäen kuin pääsky, hulmuten kuin humala, riippuen kuin herneen varsi, kuin kukka kukkien, pehmeänä kuin vaha kestävänä kuin silkki; suotakoon hänelle korkea ikä, paljon vuosia ja päiviä, kstävyyttä ja voimaa! Näin me sanomme, rukoilemme ja anomme, amen; olkaa armollisia, hyvät jumalat, hyvät enkelit! Jos te sen meille suotte, ylistämme teitä.

Kun äitien ja isien lapset lähtevät matkalle korkean keisarin luo toimimaan tämän hyväksi, lähettävät isät ja äidit rukouksensa jumalalle korkean keisarin puolesta, äiti äidin kera, isä isän kera vuodattavat kyyneleitä lapsiensa vuoksi, jotka lähtevät korkean keisarin luo, silloin puolisot itkevät keskenään ja lapset keskenään korkean keisarin palvelukseen menevien takia, isä ja äiti rukoilevat jumalalta onnea lapselleen: "hyvä, suuri jumala palauta ja saata hänet jälleen kotiin !"

Hyvä tulenhaltia, sinun savusi on pitkä, kielesi terävä, ole meidän esirukoilijamme hyvien jumalien luona, suoos ensi uhripalojen olla valmiina, ota kaikki mukaasi ja anna hyville jumalille! Hyvä tulenhaltia, sinun savusi on pitkä, kielesi terävä, hyviltä jumalilta me tänään anomme perheen lisäystä, me rukoilemme pitkää synnitöntä elämää perheelle, kolmenlaista karjarikkautta, kolmenlaista vilja- ja mehiläisvarastoa, kolmenlaista raha-aarretta me anomme: olipa teillä nyt meille annettava rikkaus ylhäällä taivaassa tai alhaalla maan päällä, hallitkaa kohoten kuin aamusumu, keveinä kuin veden vaahto suoden kahden vastakkaisen maailman loistaa ja jakakaa meille loputonta onnea yksimielisiä ollen, hyvät jumalat! Tätä siunausta me teiltä rukoilemme.

Hyvä tulenhaltia, nauttikoot he kokonaan voi- ja rieskaleivän sekä suuren uhrijuoman, siunaten armain käsin ja jaloin makean tuoksun runsauden: "siunaa"! sanoen. Hyvä tulenhaltia syöös sinä ensi uhripalat kokonaan kädessä olevien kera, vie perille ja antaos heille, amen! Yksimielisinä olkaa armollisia, hyvät jumalat! Hyvä tulenhaltia, sinun savusi on pitkä ja kielesi teravä, esitä sinä meidän nimessämme makean savun siunaus, vie perille ja ojenna heille! Siunaus sen vuoksi sinua seuratkoon, kiitos tulkoon sinun itsesi osaksi, hyvä tulenhaltia!

AMATSONIT -Patriarkaatin pelastus, vai säännön vahvistava poikkeus?

Se kuva, mikä amatsoneista on suurella yleisöllä, perustuu antiikin Kreikan tarinoihin, joita joskus syystäkin pidetään miesvaltaisen yhteiskunnan ideologisena propagandana, jolla lienee ollut omana aikanaan käytännönpoliittiset tavoitteet. Nykyajan arkeologia on äskettäin löytänyt todisteita siitä, etteivät Kreikan miehet keksineetkään näitä tarinoita vain todistellakseen vaimoilleen "küche+kirche+kindern" -maailman luonnollisuutta naiselle, ja roolistapoikkeamisen luonnottomuutta.

Kreikkalaiset tiesivät naissoturien heimon olemassaolosta, mutta tarinoihin on sekaantunut myös Homeroksen aikaa vanhempia muistumia. Amatsonien asutuksia, aseita, koruja ja hautoja on nyt tutkittu kolmessa eri paikassa: Kazahkstanin aroilla, Thermodyn-joella nykyisessä Turkissa ja keskellä Saharaa. Vahvistavatko amazonien naisvaltaiset yhteisöt feminismin oikeutusta, vai kumoutuuko Marija Gimbutasin teoria muinaisten naisten johtamien yhteisöjen rauhanomaisuudesta, ja olemmeko jälleen lähtöpisteessä: Naisten emansipaatio-vaatimusten torjumiseksi kerrotussa tarinassa?

Kreikkalaiset yhdistivät ratsastavat nais-soturit, amatsonit, kahteen tuntemaansa kansallisuuteen: Kaspian ja Mustanmeren ympäristöjen skyytteihin, indoiranilaiseen paimentolaiskansaan, ja Fryygian asukkaisiin. Fryygia Vähässä-Aasiassa oli kulttuuriseutua jo hyvin varhain, ja fryygialaiset tunnetaan parhaiten heidän kansanomaiseen pukeutumiseensa vielä roomalais-aikana kuuluneesta omalaatuisesta huopamyssystä, joka muuten tuli 1700-luvun Ranskassa vallankumouksen symboliksi (?!).

Fryygialaismyssyn löydämme myös antiikin amatsoni-kuvista, jos kuvattava esitetään "perinteellisessä amatsoni-asussa". Toinen käytetty ratkaisu, on ollut kuvata amatsoni tavallisen kreikkalaisen raskas-aseisen jälkaväensotilaan, hopliitin, varusteissa. Kreikkalaisten amatsoneille ominaisena pitämä pukeutuminen on seuraavanlainen: Em. terävähuippuinen myssy, vinoruutuiset tai siksak-viivoilla koristellut "trikoot", ja jousi+nuolet -aseistus. Ihonmyötäisen vaatteen kuviointi saattaa esiintyä myös niin, että se on tulkittava tatuoinniksi tai vartalomaalaukseksi. Otsikkokuvan ratsastavalla tytöllä on em. kuvioinnin päällä vielä tavanomainen kreikkalainen lyhyt mekko, joka näyttää valmiiseen kuvaan lisätyltä. Amatsonin toisessa kädessään pitämä kirves on muuten yhtenevä Kasahstanin paimentolaisiin liittyvien arkeologisten löytöjen kanssa.



Tämä vartalokuviointi, jonka kreikkalaiset maalarit ovat meille tallettaneet, on kovin samanlainen kuin neoliittisten jumalatar-pienoispatsaiden kuviointi, tai Länsi-Euroopan megaliittihautojen (3500-2000 eKr.) kivikaiverrusten ja amulettien abstraktien jumalatarten geometriset aiheet. Amatsoni-ilmiön yhteys näillä sivuilla laajemmin esiteltyyn muinaiseurooppalaiseen Jumalattaren uskontoon näyttää siis ilmeiseltä.

Antiikin kreikkalaisten käsityksen mukaan amatsonit eivät jättäneet kaatuneita tai haavoittuneita kentälle, millaista huolehtimista ei ilmeisesti pidetty yleensä "barbaareille" ominaisena, joten aihetta kuvattiin usein. Helleenit itse pitivät po. toveruutta arvossa.

Soturipapittaren rituaaliasu Issyk Kulista. Päähineeseen on kuvattu mm. elämänpuu, jonka oksilla on lintuja. Obin-ugrilaisilla, joista Pokrovan amatsonit, sauromaattien heimon, erotti vain metsän ja aron raja, linnut symboloivat syntymättömien lasten sieluja. Lintujen esiintyminen puvussa liittää sen Jumalattaren perinteiseen tehtäväkenttään, -ja myös vanhaan euraasialaiseen suomalais-ugrilaisilla metsästäjäkansoillakin tavattuun perinteeseen. Asun muoto osoittaa sen, että sen käyttäjä liikkui ratsain. Kelttien jumalattarella, Eponalla, on myös sekä linnut että hevoset.

Amatsonien muinainen olemassaolo on siis varmistunut, mutta miten tämä muuttaa kuvaa eurooppalaisesta Jumalatar-uskonnosta, ja ovatko uudet tiedot ristiriidassa oletetun "rauhanomaisuuden" kanssa. Jos pitäydytään Gimbutasin tutkimustulosten simppelissä tulkinnassa, Euroopassahan ei pitänyt olla sotia ennen "matriarkaalisen" kulttuurin vaihtumista "patriarkaaliseksi". Sotaiset naishahmot eivät oikein sovi tähän kokonaisuuteen.

Edellä on tullut jo oletettua, että löytyneet amatsoni-kulttuurijäännökset kuuluisivat samaan jatkumoon neoliittisen Euroopan kanssa.
Jos hylkäämme Marija Gimbutasin perusasettamuksen, että em. eurooppalaisen kulttuurin muutos tapahtui invaasion kautta, joudumme vaikeiden kysymysten eteen: Miten äidin puolelta sukuperää laskeva, feminiinisten jumaluuksien dominoivaa uskontoa tunnustava ja säilyneistä merkeistä päätellen varsin tasa-arvoinen yhteiskunta, joka asutukset eivät olleet linnoitettuja, muuttui hierarkiseksi, sotiakäyväksi ja miesvaltaiseksi.

Tämä on voinut periaatteessa tapahtua myös rappeutumisen ja kriisin kautta, mutta sekin olisi johtanut samantapaiseen prosessiin, jonka Gimbutas ym. ovat tunnistaneet tapahtuneen Kaakkois-Euroopassa indoeurooppalaisten paimentolaisten tullessa maisemiin 4000-2500 eKr. ajanjaksolla. Päädymme siis samaan teoriaan, josta lähdimme.

Ne radikaalit johtopäätökset, joita hypoteesi eurooppalaisesta neoliittisesta Jumalattaresta ja rauhanomaisen hyvinvoinnin aikakaudesta, ja paimentolaisinvaasioista jotka romahduttivat olemassaolleen sivistyksen ja toivat uudet verisiä tekoja vaativat ja ihmisten eriarvoisuutta siunaavat jumalat, -ne johtopäätökset eivät oleellisesti muutu tässä tarkastelussa.

Kaspian/Araljärven arojen paimentolaiset lienevät pääpiirteissään alunperin kuuluneet samaan kulttuuripiiriin, kuin "Vanha Eurooppa", mutta luonnonoloista johtuvien toistuvien ravintokriisien takia, he lienevät olleet "systeemin heikoin rengas" (*1), joka ensimmäisenä joutui kohtaamaan jakamattomien luonnonresurssien loppumisesta johtuvan ihmisyhteisöjen välisen kilpailun siirtymisen laadullisesti uudelle tasolle: Päättymättömien sotien aikakauteen.

Paimentolais-elinkeinon uskotaan syntyneen monipuolista maataloutta, peltoa+karjaa, harjoittaneiden yhteisöjen jouduttua esim. kuivuuden takia luopumaan viljelystä, ja siirtymään paikasta toiseen entisen laitumen ehdyttyä. Tähän sopii hyvin se, että maanviljelijöillä ja paimentolaisilla on ollut yhteisiä kulttuuripiirteitä, -alunperin.

Kreikkalaisten tuntemat ratsastavat amatsonit ovatkin voineet olla niitä paimentolaisia, jotka pitäytyivät vanhemmassa "matriarkaalisessa" elämäntavassa.
"Sotaisuus" ja "matriarkaatti" näyttävät siis löytyneen samasta paikasta, mutta tarkoittaako tämä viimeistä naulaa Gimbutasin arkkuun kuten eräät innokkaimmat vastaväittäjät (Osborne) ovat hehkuttaneet.

Arvioidaksemme oikein amatsoni-soturien merkityksen tässä tarkastelussa, palaamme hieman vanhempaan asiaan. Kun Margaret Mead julkisti teoksensa Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä kulttuurissa (1935), siitä nousi myrsky. Aikaisemmin Samoa-raporteistaan ym. runsaasti kiitosta saanut tutkija joutui nyt tiedeyhteisön lynkkaushengen maalitauluksi.

Hän vanhoistakin tutkimuksistaan ruvettiin tikulla kaivelemaan virheitä, -kenellä niitä ei olisi, ja erilaisten auktoriteettien sitaatinpuolikkaita alettiin julkaista kokoelmina, kuten R.Sheaffer tänään Gimbutasin suhteen, sen todistamiseksi ettei tiedeyhteisö hyväksy Meadin väitteitä. Mikäli "tieteellinen totuus" kulloinkin tutkittavasta asiasta ratkaistaan huutoäänestyksellä tms., eikä huolellisen argumentoinnin ja vasta-argumentoinnin kautta, Sheafferin metodi on toki oikeutettu.

Meadin "viimeinen naula" julistettiin nakutellun useammankin kerran, mutta vastaväittäjien Meadin vision tilalle tarjoamaa näkemystä ei vaan kuulunut, jaa syykin on selvä: Heillä ei ollut muuta näkemystä, kuin vallitsevan näkymyksen kritisoimisen kieltäminen. Mikä Meadissa sitten niin raivostutti?

Margaret Mead tutki eräillä Melanesian saarilla alkuperäisissä oloissaan eläviä heimoja, ja näiden kuulttuuriin liittyviä sukupuolirooleja. Hän havaitsi kolmen melko lähekkäin ja samanlaisissa oloissa elävän heimon tapojen olevan tyystin erilaiset. Yhdessä yhteisössä miehet olivat dominoivia ja naiset alistuvia ja sopeutuvia. Viereisen heimon tapoihin kuului, että naiset näyttelivät agressiivista ja hallitsevaa, lähes "miesmäistä", roolia yhteisön elämässä, ja komannessa tutkimuskohteessa oltiin jotain siltä väliltä.

Mead raportoi kaiken löytämänsä, ja veti siitä myös johtopäätökset: Sukupuoliroolit, sellaina kuin 30-60- lukujen USA:ssa tunnettiin, eivät ole ihmiselle ominaiset tai "Jumalan säätämät", vaan kulttuuriin sidonnaiset, eli muitakin tapoja voi olla.

Todellisuus on nyttemin osoittanut, että Mead oli oikeassa, koska tämänpäivän amerikkalaisten elämäntapa on jo niin paljon muuttunut niistä ajoista, joita Meadin vastustajat halusivat julistaa ikuisiksi ja muuttumattomiksi, etteivät edes innokkaimmat "patriarkaatin" puolustajat halua muistella po. polemiikkia.

Venäläisten arkeologien 50-luvulla löytämä ja Jeannine Davis-Kimballin 90-luvulla esittelemä Pokrovan kurgaanin amatsoni-aineisto olisi Meadin aikana ollut yhtä raivostuttava hyökkäys simppeliä miesrooli-kuvaa vastaan, kuin hänen löytämänsä kummat tavat. Onkin tiettyä historian ironiaa, että niitä tänään käytetään samanlaisten asenteiden puolustamiseen, joille Meadin tutkimustulokset olivat todella "naula ruumisarkkuun".

Oleellista sekä Meadin että Gimbutasin vastaisessa polemiikissa on pelko heidän tutkimustulostensa vaikutuksista. Jos suurelle yleisölle kerrotaan kerralla liian paljon todellisuudesta, se saattaa radikalisoitua. Amerikkalainen tiedeyhteisö pystyi vastustamaan 70 vuotta Alfred Wegenerin mannertenliikkumis -teoriaa, ja hyväksyi sen vasta kun siihen oli ympätty muutamia sekoittavia käsitteitä. Ilmeisesti pelättiin, että jos kansa saa tietää, etteivät mantereetkaan ole ikuisia, heille voi tulla mieleen kaikenlaisia ajatuksia myös yhteiskunnan hierarkioista ja valtarakenteista.

Kyseenalaistamalla sukupuoliroolit, erään yhteiskunnan keskeisimmistä instituutioista, kuten M.Mead teki, ollaan jo paljon vaarallisimmilla jäljillä. Mitä ihmettä Gimbutasin esi-historiaa koskevista hypoteeseista sitten voi seurata, kun niiden torjumiseksi nostetaan estraadille jopa taistelevat naissoturit, joiden pitäsi olla kauhistus kaikille patriarkaattiin kiintyneille?

"Patriarkaatti" ja "matriarkaatti" käsitteitä on käytetty näillä sivuilla mieluimmin sitaateissa. Ei siksi, etteivätkö ne olisi eksakteja käsitteitä, -oikeissa yhteyksissä. Esitettäessä lukijalle jotain hänelle uutta, ei seuraavasta syystä mielestämme voida käyttää näitä sanoja: Ko. sanat eivät välttämättä tarkoita lukijalle niiden takana olevia käsitteitä, vaan tiettyjä mielikuva-ketjuja. Emme siis oikeastaan tiedä, mitä lukija niillä ymmärtää.

Toisaalta, kuten Margaret Mead jo osoitti, yhteiskunnan sukupuolirooli-normiston erilaisia variaatioita on täsmälleen yhtäpaljon kuin on ihmisyhteisöjä tai kansanryhmiä, -ei esim. kahta perustyyppiä. Gimbutasin tieteellisen tutkimuksen työpöydälle tuoma Jumalatar-uskontoinen "Vanha Eurooppa" ei hänen tai hänen tuloksiaan popularisoineen Riane Eislerin mielestä ollut "matriarkaalinen" sanan nais-valtaisuutta tarkoittavassa mielessä. Eisler on ottanut käyttöön uuden käsiteen, gylanian, jolla hän tarkoittaa elämäntapaa, jossa yksilön sosiaalinen status ei määräydy pääasiassa sukupuolen mukaan, eikä naisten yhteiskunnallinen asema ole kääntäen verrannollinen "patriarkaalisiin" oloihin. Tämä täsmennys on pakko tehdä karkeiden väärinkäsityksien välttämiseksi.

Se "patriarkaatti", jonka asenteet loistavat esim. Vanhan Testamentin verisiltä sivuilta tai esim. eräiden nykyisten Lähi-Idän maiden käytännöstä, on toki raakaa peittelemätöntä miesten ylivaltaa. Euroooppakaan ei ole ollut vapaa näistä tajunnan sairauksista. Välimerenmaailman tapakulttuuriin, ja naisten asemaan, olemme voineet viimeaikoina tutustua myös Suomessa, eikä se aina ole ollut kaunista katseltavaa tai kerrottavaa. Se nais-sukupuolen (suhteellinen) tasa-arvo ja tunnustettu asema yksilönä, joka Pohjoismaissa on itsestäänselvyys, ei kuulu kulttuuriin edes kaikissa katolisissa maissa.

Vielä parisenkymmentä vuotta sitten Italian oikeuslaitos noudatti tapaa, että (varakas) mies saattoi yhden kerran murhata "kunniaansa puolustaessaan" esim. hänet jättäneen rakastajattaren tms., ilman että häntä rangaistiin. No, ehkä vielä toistakin kertaa katsottiin läpi sormien, ja mitäs kolmannesta, kun ei ennenkään tuomittu. Nainen siis saattaa olla yksilön sijasta raamatulliseen tapaan esine myös länsimais-kristillisessä kulttuurissa, islamista puhumattakaan, eli "patriarkaatin" olemassaolo on siis totta. Naisvaltaisen käänteisversion hahmottaminen (ihailtavaksi) ei kuitenkaan ole edes yltiöfeminismiä. Se on ääliö-feminismiä.

Meidän länsimaisen kulttuurimme po. piirteiden arvostelussa ja muuttamis-pyrkimyksessä voi olla motiivina nais-sukupuolen emansipaatio, mutta tämä tarkastelukulma ei selitä kaikkea. Tapakulttuuriin liittyvät normit eivät ainoastaan aseta ihmisiä tärkeysjärjestykseen sukupuolen tms. mukaan, vaan niillä on oleellinen rooli ihmisjoukkojen tajunnan säätelyssä ja valtarakenteiden pitämisessä tietoisen arvostelun ulkopuolella.

Ns. radikaalifeminismi ei olekkaan, aidoimmillaan, liike naisten tasa-arvon tms. etujen puolustamiseksi, vaan prosessi jossa yksilö pyrkii tulemaan tietoiseksi itseensä "ohjemoiduista" rooli-odotuksista ja muista tajunnan jarruista ottaakseen yksilöllisen identiteettinsä omaan hallintaansa. Jos joku pystyy määräämään, millaisina ihmiset näkevät itsensä tai omat mahdollisuutensa, hän hallitsee heitä. Radikaalissa itsetiedostusprosessissa yksilö siis vapautuu piilovaikutuksesta ja näkymättömästä ohjailusta, ja ottaa vastuun itsestään. Tämän prosessin tulokset saattaisivat muistuttaa sitä mitä Eisler tarkoitti gylanialla.

Jos olemme kiintyneitä länsimaiseen kulttuuriimme tai pohjoismaiseen elämäntapaamme, meidän tulee puolustaa niitä dynaamisina, ei konservoituina. Jälkimmäinen tapa olisi käytännössä tien avaamista hallitsemattomille ja todennäköisen epä-edullisille muutoksille, kuten menneisyyttä ihannoivan konservatismin aikaansaannokset aina ennenkin. Sama asia toisin sanoin: Jos tunnet epäviihtyvyyttä "suomalaisen elänmänmuodon" ahtaissa oloissa, etkä ota selvää mikä Sinua pännii, voit ajautua ihailemaan kritiikittä mitä tahansa vierasta, vaikka ko. ihailun tai suvaitsemisen kohde olisi täysin Sinun periaatteidesi vastaista. Tuntematta omaa kulttuuriasi, ajaudut kasvottomien mediavoimien tahdottomaksi leikkikaluksi, jonka kustannuksella vielä nauretaankin jossain "äänitarkkaamossa": Katsokaapas, mitä hassua panimme ne tekemään.

Gimbutasin, Meadin ja eräiden muiden tutkijoiden kuten psykoanalyytikko Erich Frommin löytämät piirteet historiassamme, kulttuurissamme ja tajunnassamme antavat tiettyjä vinkkejä siitä, mistä kannattaa kaivella. Fromm tutkivana ja praktiikkaa harjoittavana psykoanalyytikkona tuli siihen tulokseen, että "ihmiskunta on joskus suistunut henkisesti raiteiltaan", käyttääksemme hänen sanontaansa.

Tällä Fromm tarkoitti sitä, että hänen mielestään erinäisten käyttäytymis-häiriöiden ja pahanolon takana piilee koko ihmiskuntaa koskeva henkinen sairaus. Ihmistajunnan rakenteita luodatessaan Fromm päätteli, että ko. kollektiivista häiriintyneisyyttämme ei ole aina ollut, vaan joskus menneisyydessä on tapahtunut koko populaatiota koskeva "mentaalinen katastrofi", jonka seurauksista yhä kärsimme. Elämme tavalla, joka ei sovi "ihmisluonnollemme". Siitä paha olo.

Gimbutasin havainto alkuperäisen eurooppalaisen elämänmenon muuttumisesta agression ja hierarkioiden leimaamaksi olotilaksi, josta kertovat tämänpäivän uutisetkin, invaasion eikä tasaisen kehityksen kautta, on aivan toisen tieteenhaaran löytöjä, mutta yhdessä pisteessä Frommin ja Gimbutasin piirtämät viivat kohtaavat: Eurooppalaisen varhaisen sivilisaation tuhoutuminen indoeurooppalaisten nomadien maahanmuuttoon on sellainen ihmisten välisiä suhteita ja yhteisöjen rakenteita koskeva katastrofi, jonka on täytynyt olla myös kollektiivinen mentaalinen shokki, minkä aiheuttamaa traumaa yhä podemme.

Tämän tarkastelun kannalta on yhdentekevää, tapahtuiko ko. katastrofi nomadien rynnätessä Eurooppaan, ja täkäläisen sivistyksen tuhoutuessa vuosituhansiksi, vai Keski-Aasian paimentolaisheimojen keskuudessa vanhojen heimo-rakenteiden sortuessa ja agressiivisten sotilasseurueiden ottaessa johtavan roolin. Pokrovan amatsoni-löydöt ja niiden tulkinta saattaa tuoda uutta valoa "matriarkaatin" ja "patriarkaatin" murrosta koskeviin kysymyksiin, joita on yhä avoinna, mutta Gimbutasin keskeisin visio ei siitä näytä muuttuvan.

Kuten Meadin työ Melanesiassa jo osoitti, yhteiskuntien sukupuolirooli-mallien variaatioita voi olla enemmän kuin kaksi. Amatsonit yhteisöjään johtavina naissoturi-seurueina eivät siis voi olla yllätys Trobriantien oloihin perehtyneelle. Gimbutasin simppelin "feministisesti" ottava huolimaton lukija saattaa toki loukkaantua, kun hänen pyhää käsitystään, "kaksi jalkaa hyvä, kolme jalkaa paha", on loukattu. Simppeli "anti-feministi" on hänkin samassa asemassa, mutta kääntäen. Yhtä harhateillä molemmat.

Pakanasivujen teeman kannalta oleellisinta tässä tarkastelussa on, mitä tämä kaikki merkitsee modernin pakanuuden hahmottamisessa. Kritiikki länsimais-kristillistä kulttuuria kohtaan päätyy luontevasti JHWE-viruksen käsitteeseen, joka on yhtenevä Frommin ja Gimbutasin löytöjen kanssa. Ihmiskunnan mieltä jäytää henkinen HIV, aavikkokansojen verenhimoisen sodanjumalan kultti tai oikeammin sen siistitty lähiöversio, meidän tapauksessamme ev.lut.-kristinusko. Tämä vieras kultti on kovin muuntunut ja pehmentynyt alkuperäisestä vanha-testamentillisesta julmuudestaan, muuta tietty libido-fobia ja ihmiskielteisyys kuuluu sen perus-parametreihin, joita on yhtä mahdotonta kätkeä, kuin naskalia pussiin.

Tässä onkin uuspakanuuden missio, omien etnisten traditioiden elvyttämisen lisäksi: Tarjota nykyajan suomalaisille, -sukupuoleen katsomatta, vapautuminen ihmisvihamielisyyden viruksesta joka estää meitä elämästä todellista elämää.




Naisen roolia historiassa valottaneita tutkijoita:

Amerikkalainen antropologi Margaret Mead (1901-1978) osoitti kirjassaan "Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä kulttuurissa" (1935), että eri sukupuolten asema ja tehtävät vaihtelevat suuresti eri kulttuureissa. Niinpä tuli osoitetuksi, että länsimais-kristillisen yhteiskunnan normit eivät olleetkaan "määräytyneet Jumalalta" ja siten ainoat mahdolliset. Tapaus ärsytti suuresti moraalinvartijoita, mutta antoi osaltaan alkusysäyksen modernille naisliikkeelle, ja eräiden absoluuttisten "totuuksien" kyseenalaistamiselle. Konservatiivit eivät olleet häneen kovin tyytyväisiä, sillä hänen aikanaan naisen paikka oli vielä hellan ja nyrkin välissä. Mead luultavasti tiesi mitä oli tekemässä.


Liettuasta USA:han emigroitunut Marija Gimbutas (1921-1994), -arkeologian professorina UCLA:ssa, tutki Kaakkois-Euroopan ja Anatolian myöhäiskivikautisia asuinpaikkoja, ja löytämänsä aineiston perusteella päätteli, että indoeurooppalaisten paimentolaisten invaasiota edeltäneessä Euroopassa vallitsi myöhempiin aikoihin nähden tasa-arvoinen ja rauhanomainen kulttuuri, jonka uskonto keskittyi Jumalattaren ympärille, muinainen "matriarkaatti". Kulttuurin murros "patriarkaattiin" tapahtui hänen mukaansa sivistymättömämpien aavikkokansojen invaasion kautta, joka toi Eurooppaan myös ihmisten eriarvoisuuden ja jatkuvan sotimisen. "Keskustelu" asiasta jatkuu, eikä tietoa Euroopassa vallinneesta toisenlaisesta elämäntavasta ole vieläkään sulatettu.


Jeannine Davis-Kimballin, "Center for the Study of Eurasian Nomads"-keskuksen johtaja Berkeleystä Kaliforniasta, tutki 1992-95 Pokrovassa Kasahkstanissa kurgaaneja, joista venäläiset arkeologit olivat tehneet löytöjä 50-luvulta lähtien. Kaivaukset osoittavat naissoturien johtaman (heimo)yhteisön olemassaolon 600-400 eKr.. Kimball ja hänen seuraajansa kritisoivat Gimbutasin kurgaani-invaasio -hypoteesiä, ja katsovat ettei em. maahanmuutto ole voinut tuoda agresiivista miesjohtoista yhteiskuntamallia Eurooppaan, koska Kaspian arolla on todettu olleen naisia, jotka eivät olleet "nyrkin ja hellan välissä". "Patriarkaatin" puolustajat ovat nostamassa Kimballia ikonikseen, jolla Gimbutasin kiusalliset löydöt pitää hautaaman ikuisiksi ajoiksi. Kiinnittäessään kaiken huomion siihen, että hän kritisoi Gimbutasin 70-luvulla esittämää tulkintaa, he unohtavat että Kimballin esittelemät amatsonit lyövät viimeisen naulan Meadin vastustajien arkkuun.




Pokrovan kurgaanit:

Lähellä Kazahkstanin ja Venäjän rajaa, Pokrovassa, on 50-luvulta lähtien tutkittu yli viittäkymmentä kumpuhautaa, kurgaania. Oletetaan että kumpuihin on haudattu Herodotoksen Historiateoksessaan sauromaatteina mainitseman paimentolaiskansan vainajia. Kummuissa on sekä miesten että naisten jäännöksiä, ja eniten on keskustelua herättänyt se, että kaikkein rikkaimmat haudat ovat naisten. Myös aseita on näissä naisten haudoissa, ja eräät vainajat näyttävät kuolleen taistelussa saatuihin vammoihin.

Herodotos kertoo sauromaattien olevan amatsonien ja sarmaattien jälkeläisiä, ja eläneen amatsonien tapaan naisjohtoisesti. Amatsoni-naisten kerrotaan opetelleen ratsastamaan jo 12-13 vuotiaina, mitä todistavat myös eräiden vainajien sääriluut. Näyttää siis siltä, että Herodotoksen tuntemat amatsonit on nyt löydetty.

Naispuoliselle lukijalle tämä tieteen ilmeisesti kiistaton löytö antaa uusia näköaloja oman identiteettinsä rakentamiseen, ja omien mahdollisuuksiensa hahmottamiseen. Meidänkään aikamme käsitys naisen roolista ei siis ole biologisesti määräytynyt, vaan kulttuuriin ja aikaan sidottu. Lujatahtoinen nainen voi itse päättää, noudattaako hän ympäristön odotuksia, vai määrääkö hän itse, minkä roolin ottaa suhteessa kanssaihmisiinsä, ja mitkä tavoitteet ovat hänelle sopivia, mitkä eivät.

Pohjoinen matriarkaatti? -mitä Permin jumalattaret kertovat?

Suomalaisessa runoperinteessä kuvastuvaa Kalevalan maailmaa on tavattu tarkastella itsestäänselvästi miesvaltaisena. Ainoa tunnetumpi vahva ja johtavaa roolia näyttelevä naishahmo on Louhi, Pohjan Akka. Suomalainen muinaisuskontokin tavataan mieltää Ukko Ylijumalan johtamaksi Olympokseksi, josta puuttuu vahva Jumalatar edes tasapainoittavana tekijänä. Arkeologi Nadezda Sutovan tulkinta permiläisestä pronssitaiteesta avaa uusia näkökulmia, -myös suomalaisten menneisyyden tarkasteluun.


Nykyisiltä suomalais-ugrilaisilta kansoilta tallennettu perimätieto mainitsee uskonnonharjoittamisen yhteydessä monia tilanteita tai paikkoja, joissa naisen läsnäoloa ei pidetty suvaittavana. Tärkeimmät jumaluudet ovat myös useimmiten miespuolisia, joten kokonaiskuva on hyvinkin patriarkaalinen. Arkeologina permiläisiä pronssiesineitä tutkinut Nadezda Sutova näkee kuitenkin selviä merkkejä, jotka viittaavat naisten aiempaan vahvaan asemaan sekä yhteiskunnassa että mytologiassa.

Udmurttilaisessa (votjakkilaisessa) perimätiedossa ja kansanrunoudessa pääjumaluudet, Inmar, Kvasja ja Kyldysin, ovat kaikki miespuolisia. Sutovan analyysi lähtee viimeksimainitun nimen etymologiasta: "Kyldysin -sanan alkuosa, kyldys, tarkoittaa permiläisissä kielissä 'luovaa', 'hedelmöittävää', ja jälkiosa in 'naista', 'anoppia' ja 'naarasta'. Kyldysin naispuolisuudesta on säilynyt tietoja, vaikka se myöhemmin miellettiin miespuoliseksi. ... Alkuaan Kyldysin eli maan päällä ja turvasi väelleen onnen ja hyvinvoinnin, mutta myöhemmin se ihmisten käyttäytymisestä loukkaantuneena piiloutui taivaaseen tai toisten tietojen mukaan maan alle.

Taivaaseen noussut Kyldysin sulautui Inmariin, ja maan alle menneestä tuli Mu-Kyldys, eli hedelmällisyyden jumala. Sen uskottiin auttavan raskauden tuloa, antavan vastasyntyneelle hengen, suojelevan nuoria äitejä, ja suvun hyvinvointia. Komeilla vastaava jumala oli Zarni-an eli Kultainen vaimo, mareilla Sun-sotsyn-ava, Kaiken olemassaolevan äiti, ja manseilla Kaltas-ekva, joka oli ylimmän jumalan puoliso ja sisar.

Yhteenvetona Sutova toteaa, että permiläisten valujen aiheissa laajan suosion saanut naishahmo, paikallinen jumalatar, on ollut luovuuden alku. Se antoi elämän kasveille, eläimille ja ihmisille, ja myös sääti niiden kohtalon. Siinä olennoitui maailmankaikkeus, syntymä, kasvu, kuolema ja uudelleensyntyminen.

Tämä jumalatar alkoi kadota (pronssiesineiden) aiheista toisen vuosituhannen alkupuolella, ja sen tilalle tuli miespuolinen jumala, joka säilytti myös edeltäjänsä tehtäviä. ... Sutovan mukaan Kyldysin maanpäällinen olemassaolo kuvastelee ns. kultaista ja onnen aikaa ja piiloutuminen oli seurausta toisen vuosituhannen puolivälissä alkaneista sodista, ja niiden aiheuttamasta kärsimyksestä." (E.Autio, s.163)

Näin siis Nadezda Sutova Eero Aution lyhyesti toistamana. Sutovan hypoteesissa kiinnittää huomion yhtenevyys Marija Gimbutasin Kaakkois-Eurooppaa koskevan näkemyksen kanssa. Ensin bolgaarien, sitten tataarien ja lopulta venäläisten hyökkäykset ja painostus permiläisiä kohtaan muuttuivat satunnaisista häiriöistä alituisiksi selkkauksiksi, mikä piti permiläiset yhteiskunnat lopulta lähes jatkuvassa sotatilassa. Vanha matriarkaalisella kaudella hahmottunut uskonto joutui murrokseen, ja jumaluudet muuttivat muotoaan ja sukupuoltaan, kuten Sutova toteaa.

Gimbutasin tutkimuskohteissa siirros vanha-eurooppalaisesta matriarkaalisesta (ei-sukupuolierottelevasta) elämäntavasta patriarkaattiin tapahtui agressiivisten maahantunkeutujien vaikutuksesta, Moldaviassa ja Balkanilla "kurgaani-kulttuurin", eli Jamnaja-kulttuurin ym. indoeurooppalaisten nomadikulttuurien, tunkeutuessa maanviljelys-yhteisöjen alueille. Tämäkin kuva vaatii tarkennusta ja täsmennystä, mutta permiläisten tapauksessa meillä on esimerkki muutoksesta ilman ulkopuolista valloitusta, joka olisi tuonut kokonaan uuden arvomaailman. Jumalatar-keskeisyydestä miesjumaliin johtaneen muutoksen aiheuttajaksi näyttää riittäneen kyllin pitkään jatkunut paine, joka pakotti yhteisöt jatkuvan sotilaallisen valmiuden ylläpitämiseen, mikä nosti miesten merkitystä yhteiskunnassa. Patriarkaalistumista ovat voineet jouduttaa myös naapurikansoista suomalais-permiläisiin sulautuneet ryhmät, ja agressiivisten kansojen tapojen jäljittely osana selvitymisstrategiaa.

Täälläkään muutos ei ollut täydellinen, vaan uudistuneen Kyldysin hahmo jäi hiukan moniselitteiseksi. Uno Harva tarkastelee Kyldysin (Kilt´sinin) sukupuolta: "Joskus ilmaantuu miespuolisen kilt´sinin rinnalle myös naispuolinen kilt´sin-mumi. Ensi kerran mainitsee hänet Rytshkov kutsuen häntä Kaldyni mumas (synnyttämis-emo). Kirjailija lausuu, että tämä jumalatar on ensisijalla Ilmerin (Inmar) jälkeen, ja että votjakit väittävät sen olevan Ilmerin äidin. Naiset rukoilevat siltä lapsen synnyttämistä ja neitoset onnellista miehelään joutumista, sekä antavat sille uhriksi valkoisen lampaan.

Georgi kutsuu sitä nimillä Mukalzin, Mutzien kalzin ja Mumu kalzyn ja kertoo, että votjakit pitävät sitä Inmarin äitinä, joka hallitsee maan satoa, sekä ihmisten ja eläinten hedelmällisyyttä. ... Pallas, jonka esitys on edellä mainittua vanhempi, mainitsee ainoastaan nimet Mu kalzin ja Muldsien kalzin maan jumaluuden nimityksinä. Varsin otaksuttavaa on, että muzem-mumi (maa-emo), on vaikuttanut mu-kilt´sinin sukupuoleen. Ainakin nykyään vastaa mu-kilt´sin mumi sekä käsitteellisesti että uhriensa puolesta muzem-mumia. Miten lieneekin, joka tapauksessa puhutaan Rytshkovin tiedonannossa naispuolisesta kilt´sinistä synnytyksen jumalattarena."

Vaikkakin hänen lauseessaan, että votjakit sanovat "Kaldysi mumas"-haltiattaren olevan Jumalan (Ilmerin) äidin, on jotain legendanomaista, näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että kilt´sin on ollut permalaisilla jo pakanuuden aikainen sikiämisen ja syntymisen haltija. Siihen viittaa itse haltijan nimikin, joka johtuu sanasta kildini ("siittää, synnyttää, luoda"). Rytshkovin mainitsemaa "Kaldyni mumas" jumalatarta vastaa tarkoin tseremissien (marien) sotsen-ava ("synty-emo")." (Uno Harva: Permiläisten uskonto)


Viereinen miespuolista maa-jumalaa, Mu Kydysiniä, esittävä figuuri löytyi Tserdynin piirikunnan Omelino-Lukojanovin kylästä, pellosta joka oli tunnettu "tsuudien peltona". Paikka oli ollut siis viljelysmaata jo kauan ennen venäläis-asutusta. Kun veistos löydettiin v.1905, kyläläiset pitivät sen itsellään ja nimittivät sitä "Ohra-Jumalaksi". Kuvan alkuperäinen tarkoitus ei siis jäänyt huomaamatta. Museoon löytö luovutettiin vasta 1950, eli parin sukupolven ajan sitä pidettiin mahdollisesti alkuperäisessä käytössään. Voimme kuvitella, kuinka joku kylän ukko käveleskellessään kesäiltana tarkastelemassa viljan kasvua, otti tämän kuvan taskustaan, ja jutusteli sille mietteitään, toivoen vanhan kuvan ymmärtävän venäjää.

Harva toistaa Kyldys/Kilt´sinin tehtävien liittymisen naiselliseen toimialaan, mutta olettaa feminiinistymisen myöhemmäksi ilmiöksi, Muzen-Mumin vaikutukseksi. Sutovan esittämä etymologia, kyldysin = "hedelmöittävä nainen/naisellinen prinsiippi", ja hänen hypoteesinsa yhteensopivuus muualla Euroopassa havaitun "matriarkaatti-patriarkaatti" -murroksen kanssa, osoittaa kuitenkin jumalatar-keskeisyyden vanhemmaksi ja alkuperäisemmäksi udmurttien uskonnossa.

Skandinavian, Baltian, Suomen ja Permin esi-indoeurooppalaiset uskontotraditiot omaksuivat maskuliinisten jumaluuksien hallitsevan roolin eri tavoin ja myös eri aikaan. Skandinaviassa hedelmällisyyden ja maanviljelyn jumaluudet kuuluvat vaanereihin, "Vana-tru" eli "Vanha-Usko"-maailmaan. Viron kielellä pakanallista kansanuskoa tarkoittava "vanausk" on lähes identtinen "vanatrun" kanssa.

Indoeurooppalainen ukkosenjumala "asettui Skandinavian taivaalle" Unto Salon kuvaava sanontaa soveltaaksemme, ilmeisesti jo vasarakirveskulttuurin myötä, po. kirveethän on tunnistettavissa maskuliinisiksi kulttiesineiksi, ja niitä vastaavien uskonnollisten ilmiöiden on täytynyt myös olla läsnä kyseisen aikakauden ihmisten elämässä. Thor, Donar, Zeus ja Juppiter olivat samaa jatkumoa, ja Suomen Ukko-Ilmarinen heijastaa heidänkin piirteitään, mutta toisin kuin germaaniset rinnakkais-ilmiönsä, Ukko otti maanviljelylle tärkeän miespuolisen siittäjä-jumaluuden roolin, kuten Baltian Perkons ja Perkunas. Itämeren itäpuolella viljelysten hedelmällisyyden takaajana oli ukkosten ja sateiden hallitsija Ukko, jonka tehtäviin kuului myös viljelykauden alkajaisiksi hedelmöittää Maa.

Permiläisen kulttuuripiirin uskontotradition muuttuminen jumalatar-painotteisesta makuliinisten jumalien dominoimaksi tapahtui siis kolmannella tavalla, kovin arkaaisen Jumalattaren jakautuessa taivaiseen ja maanalaiseen hahmoon, jotka molemmat käsitettiin useimmiten miespuolisiksi. Tämä näyttää tapahtuneen ilman valmiin esikuvan omaksumista, permiläisen tradition sisäisenä transformaationa Kyldysiniä koskevien käsitysten muuttuessa uusiin oloihin sopivimmiksi. Ilmer - Inmar -hahmon nimittäminen vanhalla suomalais-ugrilaisella ilmaa tai ylä-elementtiä tarkoittavalla sanalla tekisi siitä omaperäisen, mutta rinnakkaisuus indoeurooppalaisiin taivaanjumaliin on silti selvästi nähtävissä. Tätä kysymystä on tarkasteltava erikseen.







Ylläolevia jumalatar-figuureja esitellään tarkemmin Eero Aution kirjassa permiläisestä pronssitaiteesta, joten esittelemme vain eräitä peruspiirteitä. Kaikissa kuvissa Jumalattarella on sekä siivet, että karhun käpälät. Vasemmanpuoleisen (väri)kuvan Jumalattaren yläpuolella on aurinko ja jaloissa maa-elemttiä symboloivat hämähäkit. Udmurtilaisessa kansanperinteessä hämäkki oli vielä äskettäin onnea tuova eliö, ainakin jos sen näki laskeutuvan katosta. Ylä-elementin, taivasta edustavan auringon, ja ala-elementin esittäminen Jumalattaren yhteydessä viittaa siihen, että kuva tarkoittaa Nadezda Sutovan olettamaa alkuperäistä universaalia Jumalatarta, eurooppalaisen "Suuren Jumalattaren" myöhäisintä ilmestystä.

Ylhäällä oikealla olevassa figuurissa maa-elementtiä edustaa maahan kaivautumista harrastava majava. Kolmipäisyyttä lienee tarkasteltava yleis-eurooppalaiseen kolmois-jumalattareen verraten. Kolmihahmoinen jumalatar esiintyy mm. Maltalla kolmihuoneisina megaliittitemppeleinä, ja Pohjoismaissa "kohtalottarina" (nornat). Alemmassa kuvassa näkyy myös elementit: Aurinko = taivas; Lisko = maa. maanalainen; Jumalatar sijoittuu ihmisten maailmaan.

Nadezda Sutova toteaa permiläisistä figuureista: Permiläisten pronssivalujen jumalattaret esittävät tervettä ja voimakasta naista. Se antoi elämän kasveille, eläimille ja ihmisille. Jumalattaressa olennoitui syntymä, kasvu, kuolema ja uudestisyntyminen. Se suojeli ensi sijassa naisia ja äitejä, auttoi tytön miehelään, antoi raskauden ja kyvyn synnyttää, mutta antoi myös miehille menestystä metsällä ja pellolla, sekä karjaonnen. Toisen vuosituhannen (jKr.) alkupuolella sen syrjäytti miespuolinen jumala, joka säilytti kuitenkin edeltäjänsä tehtäviä." (Eero Aution siteeraamana, "Kotkat, hirvet, karhut..." s.162)

Nadezda Sutovan kuvaus permiläisestä uskonnosta naispuolisen Kyldysin aikakaudella ennen 1 100 -1 200 jKr. voidaan rinnastaa muun Euroopan indoeurooppalaisia edeltäneeseen Jumalatar-uskontoon:


Paleoliittinen Eurooppa,
metsästys-keräily:

Punavärin käyttö hautauksissa viittaa jälleensyntymään uskomiseen, Jumalatar-figuurit "naisnäkökulmaisia", siis naisten käyttöön. Ilmeisesti naiseus ja luonnon uudistumiskyky samaistettiin. "Nainen loi elämää."

"Vanhan Euroopan" maanviljelyskulttuurit,
neoliittinen aika:

Suurin osa uskonnollisiksi tunnistettavista figuureista esittää nais-hahmoja. Viljely-kierto vahvisti syklistä aikakäsitystä, ja syntymän, kuoleman ja jälleensyntymisen (uudistumisen) jatkuvuus Jumalattaren toimialaa.
Jumalattaren eri funktiot esiintyivät omina hahmoinaan: Käärmejumalatar. lintujumalatar, jne., mutta lienee käsitetty yhdeksi ja samaksi persoonaksi.

Megaliitti-kulttuuri,
neoliittinen aika:

Uskottiin jälleensyntymään Jumalattaren (Maa) kautta. Hautaukset Jumalattaren kehoa (kohtua) symboloiviin käytäväkumpuihin tai sikiöasentoon

Minolainen Kreeta,
pronssikausi:

Jumalatar-uskonto urbaanissa korkeakulttuurissa, Käärmejumalatar-hahmo vahvasti esillä. on tähän asti luultu eurooppalaisen jumalatar-uskonnon myöhäisimmäksi edustajaksi (n. 1400 eKr.)

"Kohtalottaret", Nornat Euroopan indoeurooppalaisissa uskonnoissa:

Lukumäärä kolme, kuten vanha-eurooppalainen kolmois-jumalatar. Punovat ihmisten kohtaloja. Tuntomerkkinä värttinä tms..

Baskilainen kansanusko:

Jumalatar Mari keskeinen. Yhteys luoliin ja megaliitteihin. Kutoo tai kampaa luolansa edustalla. Liikkuu taivaalla.

Herodotos Deloksen kulttipaikasta ja "Hyperborean neidoista":

H. kertoo Delokselle saapuneen hyvin kauan sitten Hyperboreasta kaksi neitoa, Arge ja Opis, "jotka toivat jumalat mukanaan". Myöhemmin hyperborealaiset lähettivät Deloksessa kunnioitetulle Jumalattarelle vuotuislahjoja jotta "heidän naistensa synnytys olisi kivuton". Myöhemmin saapui vielä neidot Hyperokhe ja Laodike. joita kunnioitettiin suuresti kuten edeltäjiään.

Eurooppalainen "noituus" ennen vainoja:

Vanhojen yksilöille tai yhteisölle onnea tuovien konstien tuntemusta, lääkintää, synnytysten helpottamiseen ja raskauden ehkäisyyn liittyvää tietoutta. Myös "vanhojen jumalien" palvontaa.

Marija Gimbutasin käsitys
eurooppalaisesta Jumalattaresta:

Luonnon uudistumiskyky samaistettiin naisen uutta ihmis-elämää luovaan kykyyn, ja esihistoriallisessa uskonnollisessa tajunnassa naisellinen jumaluus oli siksi keskeisin. Neoliittisissa maanviljelys-yhteisöissä käsitettiin Jumalattaren hallitsevan seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä, suojelevan synnyttäjiä, ottavan vastaan vainajat ja palauttavan heidät ihmisyhteisöön jälleensyntyneinä. Viljan tms. itäminen ja kasvu olivat myös Jumalattaren huolenpidon varassa.

Hyvin usein, kun havaitaan yhtäläisyys varsin suomalaisen perinne- tai muinais-aineiston ja jonkin muun kompleksin välillä, se pyritään selittämään mielellään mahdollisimman myöhäiseksi "lainaksi". Mytologioiden kohdalla voidaan käyttää mmm. ilmaisua "kansainvälinen kulkutarina", jolla halutaan sanoa, ettei ko. seikka, tai miten se on tänne tullut, ole tarpeeksi "hieno" asia tutkittavaksi. Tässä käsitellyt yhteydet Fennoskandian ja Pohjois-Venäjän suomalais-ugrilaisten kulttuurien ja yleis-eurooppalaisten ilmiöiden välillä ovat selvästi aineistoa, joka on ollut laajalle levinnyttä ja yhteistäkin jo kauan ennen havaittavissaolevien kansallisuusrajojen muodostumista. Oikeastaan kaikki kansat voivat sanoa, että nämä jutut ovat aina olleet heillä.







Kaikkialta pohjoisesta Euraasiasta, Ranskasta Siperiaan, löydetyillä paleoliittisilla nais-figuureilla on yksi yhteinen ominaisuus: Niiden tekijät eivät nähneet naista miehen silmin. Vaikkakin voidaan olettaa, että käsitykset visuaalisesta erotiikasta ovat voineet muuttua hyvinkin paljon, näiden figuurien tarkoitusta on vaikea mieltää sillä tavalla seksuaaliseksi. Tekijöiden korostamat piirteet liittyvät terveyteen (lihavuus=vararavinto), imetyskykyyn (suuret rinnat), mahdolliseen raskaustilaan (vatsa) ja helppoon synnytykseen (ylikorostettu häpyaukko). Veistosten tekijöitä onkin arveltu naisiksi, mutta tämän ikivanhan taiteen eräät viimeisimmät edustajat tiedetäänkin naisiksi, sillä heistä on arkeologisia todisteita.

"Pronssi- ja hopeakoristeiden valmistus on ollut naisten puuhaa. Siitä todisteina ovat lukuisat naisten haudoista löydetyt pronssivaluun liittyvät valinkauhat ja upokkaat, joita on tavattu Komista Vepsään. Erittäin innokkaita ovat olleet mordvattaret päätellen siitä, että peräti 70:n naisen haudasta on löydetty valinkauhoja. Varhaisimmat valumestareiden haudat, yhteensä 16, ovat 5.-8. vuosisadoilta. Niistä tavatut sulatus- ja työstämisvälineet eivät jätä sijaa epäilyille.

Seuraavilta eli 9.-13. vuosisadoilta on tunnistettu suomensukuisten kansojen alueelta yhteensä 110 valumestarin ja korusepän hautaa. Niistä seitsemään on haudattu teini-ikäinen tyttö, mikä osoittaa, että mestarittarilla on ullut ammattiin perehtymässä nuoria tyttöjä, kertoo arkeologi Globujeva (1984) valajattaria koskevassa artikkelissaan." (Eero Autio, s.193)



Pronssivalu- ja myös filigraanitekniikka korujen valmistuksessa hallittiin permiläisten, obin-ugrien, marien (tseremissien), mordvalaisten, muromalaisten, metseräläisten ja merjalaisten keskuudessa. Näiden kansojen naisten taidetta esittelee mm. J.R.Aspelin mainiossa teoksessaan Muinaisjäännöksiä Suomen Suvun Asumusalueilla, joka ilmestyi useampana vihkona v.1877-1884. Uusintapainoksessa koko sarja on yksissä kansissa. Kuvitus on tunnetun virolaisen taiteilijan, E.Jacobsonin. Aspelinin aikana ei tosin tietty, että po. korujen tekijät ovat naisia.

Eero Autio: "Globujevan mukaan naisten osuus pronssivaluissa alkoi vähetä 10:nnen vuosisadan jälkeen, mihin syynä oli miesten tunkeutuminen tähän tuottoisaan toimeen. Globujeva ei viittaa siihen, että naiset olisivat valaneet myös permiläisille luonteenomaisia hirvipäisiä ihmisiä tai muita vastaavia. Sen sijaan arkeologi Rozenfeldt (1987,151) mainitsee, että taonta oli miesten työtä mutta pronssin valanta vahamenetelmää käyttäen naisten toimialaa.

Pronssivalujen aiheisiin syventyessäni ja erityisesti lukusymboliikan yhteydessä alkoi varmistua ajatus, että johdonmukaisinta on suoda permiläisille mestarittarille kiistaton kunnia myös myytillisten aiheiden osalta. Sen tueksi voidaan nähdäkseni esittää seuraavat seikat:

1. Aiheiden naiskeskeisyys sekä lukusymboliikasta tunnistettava naiseen viittaava osuus.
2. Valujen koristeina käytetyt helmi- punonta- ja ompeluaiheet, sillä ne kuuluvat ensi sijassa naisten toimialaan.
3. Uskomuksellisten aiheiden siirtyminen naisten käsitöiden koristeiksi, esimerkiksi vesilintu, hevossovellutukset, elämänpuu, sekä "suureen äitiin", hirveen ja peuraan liittyvät aiheet.

Globujevan toteamus, että 1000-luvulta lähtien miessepät pyrkivät syrjäyttämään naiset pronssivalusta, sopii kokonaisuuteen, sillä itseasiassa juuri tuolloin alkoi permiläisen taiteen laskukausi. Ilmeisesti siihen on liittynyt uskomuksissa ja naisen asemassa tapahtunut muutos, jota on vauhdittanut kristinuskosta ja islamista säteillyt vaikutus." (Eero Autio, s.193)
Sitten kun vaan saamme em. vaikutukset neutraloitua Suomestakin, alkaa kulttuuri kukoistaa. "Anti-gimbutaaninen" oletus metallien käyttöönotosta "matriarkaatti"-patriarkaatti -murroksen syynä putoaakin nyt historiallisten hypoteesien roskakoriin kolisten kuin hohtimet Kankkulan kaivossa.

Permiläiset naisfiguurit näyttävät siis olevan pitkän naisnäkökulmaisten nais-figuurien tradition viimeisimmät edustajat, ja katosivat sen maailman mukana, joka oli ne luonut, esi-patriarkaalisen eurooppalaisen Jumalatarta kunnioittavan elämäntavan mukana.

Siivekäät naiset eivät toki mihinkään hävinneet. Heistä tehtiin pahoja henkiä, kuten Kalevalan Pohjan Akka, jonka permiläisyyden aavisti Callen-Kallelakin. Patristisessa ympäristössä naisen selviytymismenetelmiin kuuluu myös miehen visuaalinen miellyttäminen (silikonit, etc.), joten ei ole odottamatonta, että siivekkään nais-henkiolennon myöhäis-editio, mesopotamialais-hebrealainen Lilith-Lilitu on kovin toisenoloinen kuin po. permiläisten pronssien nais-näkemys.






Lilith-Lilitu ei toki lentänyt lintuna Mesopotamiasta Volgalle, mutta on molempiin paikkoihin lentänyt "samasta pesästä", eli kuuluu neoliittisen lintu-jumalattaren jatkumoon.

Venäläiset tutkijat, Sutova ja Globujeva, ovat paikallistaneet ja tunnistaneet eurooppalaisen Jumalattaren pohjoisen ulottuvuuden, ja mikä parasta, suomalais-permiläiseltä kulttuurialueelta. Olemme siis aina "kuuluneet Eurooppaan", ja vieläpä säilyttäneet eurooppalaisuutta paremmin, kuin kansainvaellusten ja itämaisten kulku-aatteiden seikoittamassa Keski-Euroopassa on onnistuttu.

Jos Permiin onkin Suomesta kohtalainen matka, tämänpäivän arkeologia alkaa entistä vakavammin nähdä juuri keskisen Volgan ja sen sivujokien Okan ja Kaman seudut suomalais-ugrilaisten ja Pohjois-Venäjän ja Fennoskandian innovaatiokeskuksena, jossa etelämpää tulleet vaikutteet sopeutettiin pohjoisiin oloihin ja välitettiin eteenpäin mm. nykyisen Suomen suuntaan. Mitä on ollut keskisellä Volgalla, sitä lienee syytä etsiä Suomestakin. Arkeologisesti havaituista permiläis-innovaatioista tunnetuimmat ovat "permiläiset heloitetut vyöt", joita udmurtien mailta löytyy (johtavassa asemassa olleiden) naisten rikkaista haudoista, mutta Suomessa ne haudattiin miesten mukana. Permiltä Suomeen levinneitä kulttuuriaaltoja esiintyy arkeologisessa aineistossa useita.

Toivottavasti pääsemme pian tarkastelemaan vanhojen kronikoitsijoiden, Adam Bremeniläisen ja muidenkin, karttoihinsa ja kirjoihinsa merkitsemää Terra Feminarumia, "Naisten Maata", ja pohtimaan miksi se sijaitsi itään Birkasta ja pohjoiseen Revalasta (Rääveli, Tallinna), ja mikä oli Insula Amazones, "Naisten Saari".

Kirjallisuutta:
Eero Autio: "Kotkat, hirvet, karhut, permiläistä pronssitaidetta", Atena 2000
Péter Hajdú (toim.): "Suomalais-ugrilaiset", SKS 1975
Uno Holmberg (Harva): "Permalaisten uskonto" (Suomen suvun uskonnot IV), WSOY
K.F.Karjalainen: "Jugralaisten uskonto", WSOY 1918
Martti Haavio: "Bjarmien vallan kukoistus ja tuho", WSOY 1965