"Vanhan Euroopan" Uskonto

Uskonnon, myyttien ja folkloren jatkuvuus:
Neoliittinen "Vanhan Euroopan" Jumalatar ei-indoeurooppalaisessa yhteydessä

Michael Everson

Tämä esitelmä on pidetty Second Conference on the Transformation of European and Anatolian Culture 4500-2500 B.C. -konferenssissa 15.09.1989 Dublinissa, ja julkaistu kokonaisuudessaan the Journal of Indo-European Studies 17, 3&4:ssä talvella 1989. Esitelmä on mainio johdanto oman kansanperinteen ja oman ikivanhan kansallisen menneisyyden uudelleenarvioimiseen. Vaikka kirjoittaja puhuttelee ensisijaisesti baskeja, hänen kysymyksenasettelunsa ja sanottavansa sopii myös meille suomalaisille, vaikka meidän esi-isämme eivät rakennelleetkaan megaliitteja (sekin vielä nähdään). Julkaisemme tekstin hieman lyhennettynä.

"Neoliittisen taiteen, monumentaalisen arkkitehtuurin ja asutusten tulkinta on jäänyt pääosin dokumentoitujen indoeurooppalaisten mytologioiden ja erityisesti perifeerisiltä alueilta löydetyn eurooppalaisen folkloren varaan. Todisteet Euroopan laajuisesta kaikkeen vaikuttavasta neoliittisesta Jumalattaren kultista ovat kuitenkin silmiinpistäviä ja on merkittävää että Baskien mytologian Jumalattarella, jonka piirteet ovat korostetusti ei-kristillisiä ja ei-indoeurooppalaisia, on paljon yhteistä arkeologisten ja mytologisten tietolähteiden perusteella rekonstruoidun neoliittisen eurooppalaisen jumalattaren kanssa.

Marin yhdistäminen pyhiin ja salaisiin paikkoihin Baskimaassa, hänen yhteytensä erilaisiin toimintoihin kuten kehräämiseen, jä hänen huolehtivan henkensä liittäminen megaliittisiin monumentteihin tekee hänestä ainutlaatuisen yhteyden tuon ajan Eurooppaan. Hänellä on meille paljon annettavaa yrityksessämme rekonstruoida muinaista eurooppalaista uskontoa.

Esihistoriallisen Euroopan uskonnon tutkimus tulkitsee arkeologisia todisteita heijastumina neoliittisen taiteen moninaisuudesta, monumentaalisesta arkkitehtuurista, ja asutuksen levinnäisyydestä erityisesti viimeisten kahdenkymmenen vuoden löytöjen perusteella. Tämän materiaalin tulkinta mytologian kannalta on jäänyt pääosin dokumentoitujen indoeurooppalaisten mytologioiden ja erityisesti perifeerisiltä alueilta löydetyn eurooppalaisen folkloren varaan.

Folkloristiset ja mytologiset todisteet Euroopan laajuisesta kaikkeen vaikuttavasta neoliittisesta Jumalattaren kultista ovat kuitenkin niin silmiinpistäviä, että tätä tulkintaa vastaan on vaikea löytää vastatodisteita. Ensikäden tietoa saamme myös eurooppalaiselta alkuperäiskansalta, joka on säilyttänyt kulttuurinsa omaperäisyyden, kielensä ja sosiaalisen organisaationsa eristäytyneenä omalle alueelleen sulautumatta dominoivaan indoeurooppalaiseen kulttuuriin: Euskaldunak, -baskit Pyreneillä.

Tämän kirjoitelman tarkoitus on esitellä baskilainen Jumalatar, hänen muotonsa, olemuksensa ja ominaisuutensa, ja osoittaa että huolimatta vuosisataisesta kristillisestä vaikutuksesta, Suuri Jumalatar ei ole koskaan jättänyt Euroopan maisemia. Joillakin Euroopan alueilla Hän on muuttunut ja sulautunut indoeurooppalaiseen mytologiaan. Baskimaassa Hän on vain perääntynyt niille alueille missä hänen voimansa ja mysteerinsä on aina ollut suurimmillaan: Luoliin, rotkoihin ja Pyreineiden korkeimmille huipuille.

Systemaattisen kuvauksenneoliittisen Euroopan alkuperäisestä; uskonnosta julkaisi kaksi vuosikymmentä sitten Marija Gimbutas, mikä aloitti laajenevan kiinnostuksen tähän aiheeseen. Tänään me luonnehtisimme Vanhan Euroopan uskontoa vyyhdeksi käsitteellisesti samansukuisia symboleja painottuneena muodostumisen, tuhon ja uudelleenmuodostumisen dialektiikkaan. Kasvu, kukoistus ja lakastuminen ovat maanviljelytalouden realiteetteja, eikä ole yllättävää että varhaisten maanviljelijöiden elämää hallitsevat seikat löytävät ilmenemismuotonsa myös heidän uskonnossaan. He käsittivät elämän sykliseksi: Syntymä, kuolema ja jälleensyntymä.

Yrittäessämme ymmärtää täydellisesti esihistoriallista uskontoa ja symbolijärjestelmää, meidän täytyy nähdä ne dynaamisina ja alkuperäisessä yhteydessään. Tämän päivän tutkijat, joihin vaikuttaa mielikuva nykyaikaisesta ihmimillisestä henkisyydestä, ovat suhtautuneet aiheeseen samoin kuin meidän aikamme kirjoitettuihin uskontoihin. Olemme tottuneet hahmottamaan ilmiöt synkronisesti, hetkellisesti ja jopa henkilökohtaisina uskonnollisina kokemuksina. Yksittäisten arkeologisten kohteiden ja esineiden, ja mytologisen aineiston ja kansanperinteen analysointi voi antaa meille yleiskuvan sekä yksittäisten kulttikohteiden (kuten Lepenski Vir) että suurempien kulttuuristen ryhmien (kuten Maltan temppelienrakentajat tai Atlannin rannikon megaliittikulttuuri) henkisistä painotuksista.

Neoliittiset temppelit ja kumpuhaudat symboloivat Jumalattaren, Terra Materin, kohtua.

Megaliittihauta, Rennibister, Britannia:

Megaliittitemppeli, Malta:

Jos tarkoituksemme on aidosti ymmärtää esi-isiemme elämää, ja heidän kulttuurinen ja spirituaalinen jälkisäädöksensä sallii sen meille, me ehkä joudumme uudelleen arvioimaan ymärryksemme käsitteistä uskonto, myytti ja kansanperinne. Nämä käsitteet voidaan havainnollistaa pallomaisena tilana, jonka keskustaa jokainen voi kutsua mielensä mukaan "omaksi tiekseen" tai vaikkapa "dharmaksi". Kuten tie on muodostettu symbolien, asuinpaikan, henkilökohtaisuuden, yhteisön ja ympäristön kokonaisuudesta liittyen sellaiseksi mitä kutsumme kulttuuriksi, liittyy tähän yhteyteen myös kysymyksiä olevaisuudesta ja ihmisen paikasta kosmoksessa. Tätä kaikkea me nimitämme henkisyydeksi.

Me itse määrittelemme, että elementti joka on tekemisissä sen kanssa mitä me kutsumme transendentaalisuudeksi, kuuluu pallon kehälle jota kutsumme "uskonnoksi". Ne asiat, joilla on tekemistä hyödyn kanssa, lääkeyrttien tuntemuksesta moraalisiin normeihin, me sijoitamme ulommalle kehälle josta käytämme nimitystä "kansanperinne".

Jos käytän sanoja "Vanhan Euroopan uskonto", teen sen siksi että ko. sanan valinta sisältää vähimmin asian vähättelyä, mutta en ole kuitenkaan termiin täysin tyytyväinen. Ajatus ei tarkoita samaa kuin symbolijärjestelmä, mikä ei ole uskonto, eikä myöskään usko, eikä uskonto järjestelmä, eikä mytologia tai dharma, etc.. Meidän on siis muistettava käsitteiden suhteellisuus, ja emmekä saa antaa niiden rajoittaa ymmärrystämme pyrkiessämme rakentamaan käsitystä siitä miten esi-isämme ajattelivat ja elivät elämäänsä, ja onko meillä jotakin opittavaa heiltä.

Me emme voi löytää Vanhan Euroopan uskontoa keskittymällä aina ja kaikkialla pyhien alueiden, tapahtumien tai esineiden ympärille. Ilmiöhän ulottui koko mantereelle ja jatkui vuosituhansia. Arkeologiset tulokset osoittavat, että tradition painopistettä ja jatkuvuutta voidaan hyvin luonnehtia koko indoeurooppalaista maahantunkeutumista edeltäneen Vanhan Euroopan kompleksin keskeiseksi elementiksi. Kuvaillaksemme, niin hyvin kuin voimme, käsitteellisesti samankaltaisten symbolien vyyhteä muodostumisen, tuhon ja uudelleenmuotoutumisen dialektiikassa, emme kuvaa vain yhtä kulttuuria tai kulttuurikompleksia. Pikemminkin, palaten generatiivisen metaforan käsitteeseen, löydämme Vanhasta Euroopasta kulttuurisesti monikerroksisen ja limittyneen rakennelman syklisen entiteetin ympäristöstä.

Tämänpäivän Baskimaassa on Euroopassa ainutlaatuinen tilanne: Käytännön tapaus joka ottaa mittaa nykyisistä historian tulkinnoista, ja joka antaa suuntaa työllemme tulevaisuudessa. Euskalerissa voimme tarkastella alkuperäistä yhteisöä, joka on säilyttänyt monia kulttuurin elementtejä ei-indoeurooppalaiselta aikakaudelta, ja todisteita Vanhan Euroopan uskonnon luonteesta ja sen kaikenläpäisevyydestä muinaisessa Euroopassa. Nykyajan baskit ovat toki moderneja ihmisiä, ja hyvin kaukana neoliittisen ajan ja pronssikauden elämästä, jota tutkimme, mutta se mitä olemme havainneet heidän säilyttäneen on hämmästyttävän tuttua.

Nimi jolla baskilaisen mytologian ensisijainen jumaluus tunnetaan on Mari. Hän on monenlaisten voimien johtaja, ja useimmat niistä ovat naispuolisia. Mari on sekä erisnimi että esiintyy mm. Jumalattareen yhdistettyjen paikkakuntien nimissä. Amézquetassa oleva Txindokiko Marie tarkoittaa "Txindokin Valtiatar (=Mari)".
Hänet tunnetaan myös monilla muilla nimillä: Marie Labako, "Uunien Mari" (Ispásterissa); Marie Kobako, "Luolan Mari" (Marquinassa); Andre Mari Munoko, "Munon Rouva Mari" (Oyarzunissa); Muruko Damea, "Murun Lady" (Ataúnissa); Anbotoko Dama, "Anboton Lady" (Zarauzissa); Anbotoko Sorgiña, "Anboton Noita", (Durangossa); Aketegiko Sorgiñe, "Aketegin Noita" (Cegamassa), jne.. Lukemattomia paikkoja on nimetty Marille: Marizulo, "Marin luola" (Larrunarri-vuorilla lähellä Amézquetaa), Marijenkobia, "Marin luola" (Anbotossa), ja Marikutx, "Marin hauta" (dolmen Izarraitzissa), ovat esimerkkejä.

Hänen puolisonsa, Maju, josta myös käytetään nimiä Sugaar ja Sugoi jotka tarkoittavat käärmettä. Hän ilmestyy joskus liekehtivänä kuun sirppin, ja hänen näyttäytymisensä ennustaa myrskyä. Zarauzilaisen legendan mukaan Maju vierailee Marin luona joka perjantai kampaamassa tämän hiukset.

Vaikkakin Marin nimi muistuttaa kristillistä nimeä Maria, saattaisimme helposti pitää yhteyttä sattumanvaraisena, ellei Marian yhteensopivuutta baskilaiseen perinteeseen löytyisi myös muissa asiayhteyksissä. José Miguel de Barandiarán, arvostettu baskilaisen perinteen tutkija, on löytänyt seuraavaa:

"On mahdollista, että nimen Mari alkuperä on kristillisessä Mariassa, mutta toiset esimerkit eivät tue tätä käsitystä. Voimme olettaa yhteyden baskilaisen mytologian nimiin Mairi, Maide, ja Maindi, vaikka nimiin liitetyt aihepiirit olisivatkin erilaisia. Mairi on dolmenien rakentaja, Maide on miehistä sukupuolisuutta edustava vuorten henkiolento, kromlechien rakentaja, jonka naisellinen kumppani on Lamiñak, lähteiden, jokien ja luolien hengetär. Maindi on ehkä esi-isien sielut, jotka öisin vierailevat vanhoilla sijoillaan". (Koko em. joukkoa ei voi johtaa kristillisestä Mariasta, eikä Mari-jumalatarta voi myöskään erottaa tästä yhteydestä. Mari on siis alkuperäisempi. Lat.huom.)
Käsitykselle, että Mari-jumalatar on kristillistä aikaa vanhempi, löytyy perusteita. Sekä Mari että Maide liittyvät kansanperinteessä megaliittirakennuksiin, joiden tiedetään olleen kaikkialla Euroopassa kuolemaan ja jälleensyntymään liittyviä rituaalisia keskuksia. Haaskaa syövä petolintu (pöllö, korppikotka, kotka tai korppi) oli Kuoleman Hallitsijan olemuksessa esiintyvän Lintu-Jumalattaren symboli. Mari liitettiinkin usein lintuihin.

Lintu-Jumalatar yhdistettiin megaliitti-monumentteihin kautta koko läntisen Euroopan sekä taiteessa että haudoista löydetyissä esineiss. Esimerkiksi Isbisterin kammiohaudasta Orkneyllä löydetyistä 725:stä tunnistetusta linnunluu-näytteestä 90% oli peräisin valkopäämerikotkasta (Haliaetus albicilla), ja aineisto oli kerääntynyt 800:n vuoden aikana noin 3200-2400 B.C.. Monilla megaliittitaiteen kuvilla Britanniasta Portugaliin on voimakkaasti korostetut silmät tai silmät ja kulmakaaret, jotka viittaaat Jumalattareen pöllö-hahmossaan ja myös suurennettuna kuvattuun naisen pimppiin (enlarged vulvas), joka toisinaan yksinkertaistetaan häpykolmioksi tai useiksi kolmioiksi ja murtoviivaksi.

Kalliokaiverrus Luffangissa Bretagnessa on niinikään voimakkasti tyylitelty: Silmät on korvattu rajulla kulmikkaalla murtoviivalla, ja kuviosta hahmottuu jättiläiskokoinen häpyaukko kuoleman jälkeisen jälleensyntymän vertauskuvana.

Kumpu Orkneyllä, ja Olaus Magnuksen kuvaus vierailusta kummuissa asuvan pikkuväen luona.

Jos voimme yhdistää Marin Mairiin ja Maideen, voimme muodostaa käsityksen myytin historiasta. Pyhät paikat, jotka alunperin rakennettiin Jumalatarta varten, käsitettiin myöhemmin Jumalattaren itsensä rakentamiksi. Se että Maindi on esi-isä -henki, ei ole merkityksetöntä. Näyttääkin selvältä, että symbolien yhteys petolinnuista ja häpyaukosta Jumalattareen on muodostumisen, tuhon ja uudelleenmuodostumisen ikuisen kiertokulun kuvaus pelkistetyimmillään. Baskilainen kansanperinne on täynnä kuvauksia oliosta nimeltään Lamiñak, joka siis oli gromlecheja rakentavan Maiden naispuolinen kumppani. Lamiñak on ihmishahmoinen, mutta hänellä on linnun tai kauriin jalat. Lukemattomia luolia, rotkoja ja laaksoja on nimetty Lamiñakille, jonka sanotaan eläneen näissä paikoissa: Laminen-ziluak "Lamiñakin luola", Lamiarrieta "Lamiñakin kiven paikka", Lamiñosin "Lamiñakin rotko", Lamiñen-eskaatza "Lamiñakin keittiö", jne..

Lamiñak liittyy monilla tavoin kautta Euroopan tunnettuun"pikku väkeen": Brownies Englannissa ja Skotlannissa, Venäjän domovye, Liettuan kaukai, Skandinavian nisser (Suomen tontut, Lat.huom.), ja monet muut; yleensä hyänsuovat kotihaltijat ovat tunnettuja kotiaskareiden auttajina, jos ovat hyvällä tuulella, ja kaikenlaisen harmin järjestäjinä jos niitä ei huomioida. Mielenkiintoinen eroavaisuus on kuitenkin se, että tontut ym. väki on yleensä miespuolista toisin kuin lamiñakit.

Lamiñak omistaa kultaisen kamman, ja monet myytit ja laulut kertoat naisesta -harvemmin miehestä-, joka onnistui varastamaan tämän kamman. Yöllä Lamiñak lähestyy tämän varkaan kotia vaatien omaansa takaisin ja uhaten erilaisilla rangaistuksilla.







Lukemattomat tarinat kertovat suurista löytöpalkkioista, joita Lamiñakia auttaneet ihmiset olivat saaneet. Joskus ihminen (kätilö) on saanut kultaiset neulomisvälineet.

Marin oma esiintyminen tukee käsitystämme hänen yhteydestään Jumalattaren kuolemaa tuottavaan ja uudistavaan puoleen. Kuten palvelusväkensä lamiñakit, Hän näyttää olevan linnunjalkainen naishahmo kuten Garagarzassa uskotaan. Cegamassa väitettiin nähdyn Hänet korpin hahmossa. Supelegorin suureen luolaan Itziñen vuorilla liittyy tarina Marista ja hänen seuralaisistaan korppikotkina.

Cegamassa ja Oñatessa Hän on pässillä ratsastava nainen. Auzan luolassa Baztánissa Hänellä on vuohipukin hahmo ja Aranossa Hän on hevosen muodossa, ja Oñatessa myös hieho. Kreivi don Pedro de Barcellos kirjoittaa 150-luvulla Livro dos Linhagensissa Hänellä olleen pukin jalat. Hän voi myös näyttäytyä naisen muotoisena tai liekehtivänä puuna (Oñate). Hän voi olla tuulen puhuri (Escoriaza) tai sateenkaari tai valkoinen pilvi (Durangossa ja Ispásterissa), tai tulipallo ilmassa (Oñate, Segura ja Orozco). Marin symboli on sirppi, erityisesti tulinen sirppi joka liikkuu taivaalla (Atáun, Cegama, Zuazo de Gamboa). Hänet on nähty liekehtivänä naisena Zaldiviassa, ja neljän hevosen vetämissä vaunuissa kiitämässä& bsp; ilman halki (Amézqueta).

Hänet on nähty liekkeihin verhoutuneena vaakasuorana maaten liukuvan ilman halki Bedoñassa. Zelharburun luolassa Bidarrayssa Hän esittäytyy ihmisenmuotoisena stalagmiittina. Azcoitassa Hänet tavataan nähdä naisena jonka kasvot on täyden kuun kehystämät. Escoriazassa Hänet nähdään liekehtivän täysikuun hahmossa. Mari voi siis olla joko eläinhahmoinen tai energiaa, valoa tai liekkejä, säteilevä abstraktimpi olomuoto.

Marin monimuotoisuus sopii hyvin siihen mitä tiedämme kaikkialla Euroopassa palvellun Jumalattaren lukemattomista ulkoasuista. Kuten Jumalattaren muoto ja tunnuskuvat vaihtelivat hänen tehtävästään riippuen, Marin olemus oli riippuvainen kulloisestakin seudusta ja sen traditiosta, kertoo Barandiaràn.

"Mari ottaa pääasiallisesti eläinmuotoisen hahmon maanalaisissa oleskelupaikoissaan. Maan pinnalla ja ilmassa liikkuessaan hän esiintyy muissa asuissa. Sellaiset eläimet kuten härkä, pässi, vuohipukki, hevonen, käärme, korppikotka jne., liittyvät myytteihin alisesta maailmasta ja yhdistyvät sentähden Mariin tai kuuluvat hänen alaisuuteensa kuten maanalaiset henget ja ihmisen varhaisimpaan olemisen tasoon liittyvät maanläheiset voimat. Maininnat hahmon vaihtumisesta erilaisissa myyteissä seuraavat tätä ideaa."

Marin esiintymisen variaatioiden juuret löytyvät siis symbolien ja metaforien kompleksista, joka liittyy syntymä-kuolema-jälleensyntym -sykliin mikä onkin rekonstruoimamme Vanhan Euroopan uskonnon ydin. Lintu-Jumalatar hallitsee syntymää ja kohtaloa, ja hänen muotonsa voi olla ankka, joutsen, haikara tai muu vesilintu. Kuoleman Valtiattarena hän löytää näyttäytymismuotonsa petolinnuista, ja elämän ja jälleensyntymän lähteenä hänet tunnistetaan munissa ja sellaisessa ilmaan liittymättömässä hahmossa kuten käärmeenä. Spiraali- tai serpentiinikuviot muistuttavat Jumalattaren energisestä ja elämääluovasta ominaisuudesta. Spiraali löytyy joskus vanhojen pöllöä esittävien uskonnollisten kuvien silmistä, ja voidaan nähdä myös pässin sarvien muodossa. Pässi olikin pyhitetty Hänelle.

Emme siis ylläty nähdessämme Marin esiintyvän pässinä, kauriina, pukkina tai muuna vastaavaanlaisena eläimenä. Hänen kumppaninsa Sugaarin muoto käärmeenä ei sekään ole odottamatonta. Marin eläin-hahmot osoittavat siten oikeaksi päätelmämme yhdistää Hänet rekonstruktioon yleiseurooppalaisen neoliittisen Jumalattaren olemuksesta. Baskimaan Mari on siis sama jumaluus kuin Jumalatar kautta koko "Vanhan Euroopan" Iberian niemimaalta Anatoliaan. (Kuinka pohjoiseen?? Lat.huom.)

Baskimaan perinteessä on säilynyt lukemattomia "sääntöjä" Marin kohtaamisen varalta ja ohjeita yhteydenpidosta hänen kanssaan. Näistä voi olla huomattavaa apua koko "Vanhan Euroopan" uskonnon ja rituaalien rekonstruoimisessa. Esimerkkejä: Häntä saa puhutella ainoastaan tuttavallisesti (Ei siis ylimielisesti eikä alentuvasti? Lat.huom); Hänen läsnäollessaan ei saa istua; Hänen luolastaan on poistuttaa täsmälleen samaa tietä ja samalla tavalla kuin on sinne mennytkin. Siis jos olet mennyt luolaan kasvot kulkusuuntaan, sinun täytyy poistua kääntymättä eli takaperin kulkien. Baskilainen perinne liittää saman määräyksen myös kuolleen ihmisen sielun matkantekoon; Toisen säännön mukaan ei saa koskaan kääntyä takaisin pyhässä luolastossa kulkiessaan.

Mari tuomitsee valehtelun, varastamisen, ylimielisyyden, katteettoman itsekehun, ja muiden kunnioittamisen ja auttamisen laiminlyömisen. Säännön rikkojilta on toisinaan viety kaikki, minkä he ovat varastamalla tms. hankkineet tai mistä he ovat valehdelleet. Jos rikkomuksen tekijä on paimen, Mari voi ottaa pässin hänen laumastaan.

Hänen olinpaikkojaan ei voi vahingoittaa, tai vierailla niissä ilman kutsua, tai ottaa niistä mitään ilman nopeaa ja lopullista rangaistusta. Kansantarina kertoo naisesta joka otti kultaisen kamman Marin luolasta. Samana yönä ko. naisen omistama arvokas viljelyspalsta pettyi kivivyöryyn.

Marin asuinpaikat ovat yleensä maanalaisia. Baskimaa onkin hyvin vuoristoista ja täynnä luolia ja rotkoja. Yleisen käsityksen mukaan Marin luolat ovat täynnä kultaa ja arvokkaita kiviä. Cegamassa sanotaan, että Aketagin luolassa on kultainen vuode. Zarauzissa taas kerrotaan Anboton luolasta vietyjen kultaesineiden muuttuneen mädiksi puunpalasiksi heti luolan ulkopuolella. Tässäkin näkyy Jumalattaren tapa myöntää tai kieltää suosionsa.

Hänen voimansa on osin hänestä itsestään, osin asuinpaikasta ja itse maasta. Baskit pitivät maata elävänä ja muuttuvana, -vuortenkin uskottiin kasvaneen kuin elollisten olioiden. Maan alla uskottiin olevan pinnalla eläviltä ihmisiltä suljettuja maailmoja, joilla on vaikutusta ilmankehän ilmiöihinkin. Mari oli myös myrskyjen aiheuttaja, joka joskus tuhosi puita salamoillaan.

Hänet kerrotaan nähdyn kutomassa tai kampaamassa hiuksiaan luolansa edustalla Oñatessa ja Goyazissa. Zuazo de Gamboassa hänen kerrotaan vyyhdenneen kultaista lankaa, ja keränneen sen pässin sarviin. Kampaaminen ja kehrääminen Jumalattareen liittyvinä pyhinä toimintoina löytyykin vanhimmista kulttuureissa kautta Euroopan. Kammat ja kehruuvälineet Vinca, Tisza, Gumelnita, Starcevo ja Karanovo-kulttuurien löytöpaikoilta ovat koristellut Jumalattaren symboleilla tai hänen itsensä miniatyyrikuvilla. Kutomisteemaa ei voida myöskään tarkastella erillään Skandinaviasta ja Baltiasta Kreikkaan tunnetun "jumalattaret kutovat ihmisten kohtaloista kuvakudosta" -aiheesta.

Puhuttaessa baskilaisen mytologian merkityksestä tämänpäivän baskeille, on muistettava että näillä asioilla on heille kahtalainen merkitys. Esimerkiksi lamiñak on Baradianin (1972) mukaan nykyisessä puheessa:

"... toisen aikakauden hahmo. Nykyisin ei niinkään ajatella vanhan baskien sananlaskun mukaan, Izena duan guztla omen da (=kaikki millä on nimi, ovat olemassa), vaan useimmin sanotaan Direnik ez da sinistu bear: ez direla ez da esan bear (=Jos et usko että ne ovat olemassa, sinun ei tule sanoa ettei niitä ole)"

Myöhemmin Baradian tosin kertoo seuraavan 70-vuotiaalta Catalina Erri-Eyarabidelta kuulemansa tarinan tämän isän lamiñak-kokemuksesta pienenä poikana kirkkoon mennessään. Lamiñak oli kulkenut tietä pitkin matkalla joelle. Pappi oli neuvonut häntä seuraaasti: Todos (los seres) que se habla existen; pero guarda para tí el secreto, no hay que decir que existen (=Kaikki, millä on nimi ovat olemassa, mutta pidä se omana tietonasi. Ei ole välttämätöntä kertoa kaikille että niitä on) ( Papin ja pakanallisten henkiolentojen suhteesta kelpaa esimerkiksi myös Lars Leevi Lestadiuksen usko maahisten olemassaoloon. Hän ei epäillyt niitä, -hän vastusti niitä. Lat.huom.)

"Vanhan Euroopan" uskonnon symbolien järjestelmä oli hyvin dynaaminen, joustava ja kekseliäästi järjestetty. Näyttää siltä että alkuperäiset eurooppalaiset ajattelivat ja näkivät maailman suurena kokonaisuutena, jossa asioiden välillä oli yhteyksiä, eivätkä he, toisin kuin me, huolestuneet eroavaisuuksista. Heidän tapansa luokitella asioita oli täysin toisenlainen kuin esimerkiksi Linnaen tiukasta loogisuudestaan tunnettu kasvienluokitus -järjestelmä. Vertailukohde löytyisi ehkä navajojen luokittelutavasta. Asioiden väliset yhteydet ja eroavaisuudet käsitettiin ehkä samalla tavalla kuin he mielsivät omat elämänsä yhteenkuuluviksi läheistensä elämään ja olemassaoloon ja viimekädessä osaksi itseään elämän lähdettä. Arkeologia, lingvistiikka ja antropologia eivät ehkä yksin riitä heidän ajattelutapansa rekonstruointiin, vaan siihen tarvitaan myös runoutta, mytologian arkkityyppien tuntemusta, mystiikkaa, uskontoa ja intuitiota.

Tiedämme heidän taiteestaan, että vanhat eurooppalaiset työskentelivät aavistaen elegantisti symbolien yhteydet ja vuorovaikutukset ja muodon tasapainon. Rekonstruktiomme ei siis voi olla vähemmän elegantti ja tasapainoinen ollakseen uskottava. Me voimme toki yrittää aavistuksellisesti ymmärtää tätä monivivahteista kansaa. Ei ehkä ole turvallista olla samanaikaisesti sekä näkijä että tutkija, runoilija että historioitsija, mutta mielestämme arkeomytologian täytyy tunnustaa intuitiolle ja eläytymiselle niiden arvoinen paikka tieteen työkaluina.

Baskilaista kansanperinnettä kerättiin tutkittavaksi vasta myöhään toisella vuosituhannella A.D., ja neoliittinen esineistö on ajoitettu neljännelle vuosituhannelle B.C.. Vertailu näiden aineistojen välillä on silti mahdollista, ja osoittaa mielestämme kohtuullisen varmasti että yhteys baskilaisen folkloren jumalatar-käsityksen ja neoliittisen jumalatar-uskonnon välillä on perustellusti oletettavissa. Lopuksi vielä pari sanaa muistuttamaan esihistorian Jumalattaren perinnöstä omassa mytologiassamme. Löytääksemme sen meidän täytyy ainoastaan tarkastella mitä tahansa tämänpäivän eurooppalaista kansanperinnettä, baskilaista, kreikkalaista, kelttiläistä, germaanista tai slaavilaista. Seuraava englantilainen lastenloru liittyy mytologian naishahmoon, meille tuttuun Mother Gooseen:

There was an old woman
Lived under a hill,
And if she's not gone,
She lives there still.



Sähköposti kirjoittajalle: everson@indigo.ie