Emme saaneet kirjoitustaitoa lahjana Mesopotamiasta,"itämaiden tietäjiltä", vaan taito informaation tallentamiseksi kirjoitettuihin merkkeihin oli kehittynyt Euroopassa jo tuhansia vuosia ennen Lähi-Idän kirjaimistojen tulemista tunnetuiksi täällä, jopa ennen kirjoitustaidon keksimistä Egyptissä ja Sumerissa. Se lähti liikkeelle uskonnollisiin esineisiin tehdyistä merkeistä, jotka saivat arkipäiväisempäänkin käyttöä, ehkä äännearvojakin tai tavuja merkitsevinä. Seuraavassa tarkastelemme Kaakkois-Euroopan neoliittisen kauden Vinca-kulttuurin esineissä säilyneiden merkistöjen tulkintoja. Onko kyseessä kirjoitus vai huolimattomasti tehtyä ornamentiikkaa?
"Vanha Eurooppa"
Otsikkokuvan esine tunnetaan löytöpaikkansa mukaan Tartarian kiekkona. Se on löydetty neoliittisen maanviljelyskulttuurin asuinpaikalta Tartariasta Romaniassa. Pitkään po. kiekkoa luultiin ainoaksi eurooppalaiseksi näytteeksi kivikauden kirjoituksesta, mutta onneksi emme ole näin vähäisen aineiston varassa.
Balkanilta on löydetty useita pieniä savikiekkoja, jotka ovat olleet käyttökelpoisia värttinänpyörinä tai painoina jossakin meille tuntemattomassa tarkoituksessa. Näihin kiekkoihin oli usein raapustettu merkkejä ennen saven kovettumista, ja merkkisarjat olivat huomattavasti toistensa kaltaisia, mutta eivät identtisiä. Oliko kyse huonosti toistetusta koriste-aiheesta vai kirjainmerkeistä, joilla ilmaistiin eri esineissä hieman eri asiaa?
Neoliittisen kivikauden kaivauskohteista on löydetty runsaasti savifiguureja, jotka arkeologi Marija Gimbutas tunnisti jumalattaria esittäviksi. Näiden savikuvien pintaa peittää usein kuviointi, jota on yritetty analysoida kirjoituksena. Passo di Corvon varsin tunnetusta asuinpaikasta Etelä-Italiasta löydetty ilmeinen jumalatar-pienoisveistos on merkitty kahdella kirjainmerkillä, jotka olivat käytössä vielä varhaiskeskiajalla germaanien Futhark-merkistössä.
Passo di Corvon jumalattareen on merkitty varsin monessa kirjoitusjärjestelmässä "M"-kirjaimena käytetty merkki, ja Kreetan minolaisen kulttuurin labrys-kaksoiskirvestä muistuttava merkki, joka sekään ei ole harvinainen muinaisissa yhteyksissä.
Terävään V-muotoon asettunut kaulanauha on yhteinen piirre Vinca-veistosten kanssa. Molemmissa paikoissa kaulanauha on asettunut terävään kulmaan myös kuvan selkäpuolella.
Euroopan neoliittisiin saviveistoksiin kiinnittivät sekä tutkijoiden että yleisön huomion Marija Gimbutasin julkaisut "Goddesses and Gods of Old Europe" ja "The Language of Goddess". Hän ei ehtinyt tarkastelemaan perusteellisemmin mahdollisia kirjainmerkistöjä, vaan jätti sen myöhemmille tutkijoille. Toistaiseksi tulokset näyttävät olevan enemmän alustavaa päättelyä ja kokeellisia hypoteeseja, kuten seuraavassa.
Kirjoissaan Marija Gimbutas osoitti neoliittisen kivikauden eurooppalaisten maanviljelys-kulttuurien symboliikan yhtenevyyden tarkastelemalla pienoisveistosten ja saviastioiden kuviointeja ja hahmoja. Kun eri tutkijat olivat jo aiemmin huomanneet myöhemmistä kulttuuri-ilmiöissä piirteitä, jotka ovat voineet kehittyä vain matriarkaalisessa ympäristössä vaikkakin ovatkin säilyneet patriarkaalisessa kulttuurissa, Gimbutas tarkasteli mahdollisuutta, että vallitseva elämäntapa olisi ollut neoliittiselle kivikaudelle asti matriarkaalinen, tai ainakin sukupuolisesti tasapainoisempi kuin myöhemmät yhteiskunnat.
Varsinkin Lähi-Idän klassisissa sivilisaatioissa naisen asema saattoi olla yhtä kurja ellei kurjempikin kuin samoilla seuduilla nykyisin. Samoin hierarkisuus ja väkivaltaisuus leimasivat näitä yhteiskuntia. Vastaavanlaisista ilmiöistä ei näkynyt juurikaan merkkejä Gimbutasin tutkimissa neoliittisen kivikauden kulttuureissa.
Neoliittisen Kaakkois-Euroopan kulttuurivyöhykkeellä, jota Gimbutas nimitti "Vanhaksi Euroopaksi", oli havaittavissa vain vähän merkkejä ihmisten eriarvoisuudesta ja sotaisista hävityksistä. Samoin uskonnon voitiin päätellä olleen kovin feminiininen, ja luomis-tapahtuman naisen elämää synnyttävään kykyyn samaistava. Tätä seikkaa on kuitenkin varottava romantisoimasta.
"Vanhan Euroopan" kulttuurinen kukoistus ja hyvinvointi päättyi sarjaan indoeurooppalaisten arokansojen maahantunkeutumisia viidenneltä vuosituhannelta alkaen BC. Ero uuden ja vanhan välillä oli hyvin jyrkkä: Migraatio merkitsi kulttuuritason romahtamista, kirjoitustaidon katoamista, käyttöesineiden mm. keramiikan muuttumista karkeammaksi, ja entisten asutuskeskusten tyhjentymistä ja hylkäämistä.
Uudet asutukset muodostuivat helposti puolustettaviin mutta epämukaviin paikkoihin, ja ne olivat aikaisempaa useimmin linnoitettuja. Uskonto muuttui elämää suojelevasta aggressiota ja väkivaltaisuutta korostavaksi, kuten kirjailija Riane Eisler on kuvannut: "Malja ja miekka", WSOY 1987.
Eisler ulottaa tarkastelunsa Kreetan minolaiseen kulttuuriin asti, jossa Vanha Uskonto ja vanha eurooppalainen elämäntapa jatkuivat ensimmäisen Välimeren pohjoispuolisen urbaanin korkeakulttuurin suojissa. Vasta doorilaisten heimojen tunkeutuminen Hellaaseen aiheutti tuhon, joka oli kohdannut Manner-Eurooppaa jo kaksi ja puoli tuhatta vuotta aikaisemmin.
Välttääkseen "matriarkaatti"-käsitteen liian simppeleitä tulkintoja Eisler korosti esi-patriarkaalisen elämäntavan harmonisuutta. Sukupuolten suhteita ei leimannut jomman kumman ylivalta, vaan yksilön sosiaalinen status oli riippumaton hänen sukupuolestaan. Eisler käyttääkin vääriä mielikuvia mahdollistavan 'matriarkaatin' sijasta omaa terminologiaansa: "Gylania", sukupuolisesti tasapainotettu elämäntapa.
Arkeologia ei voi antaa suoranaisia todisteita muinaisen elämäntavan luonteesta, vaan päätelmiä on tehtävä vanhojen myyttien, etnografisen aineiston ja nykyisten uskontojenkin eräiden piirteiden pohjalta. Kiinnostuneet voivat lukea Eislerin kirjan, joka hyvänä suomennoksena ilmestyi melkein heti alkuteoksen jälkeen.
Vinca-merkistön tulkinnat
Nyt esiteltävä yritys tulkita Vinca-kirjoitusta hakee merkkien äännearvojen avainta Homeroksenkin tuntemasta erisnimestä "Kirke". Jos sovellamme nimeen samoja rajoituksia, joita pääasiassa tavumerkeistä koostuneet Kreetan Lineaari-A ja Lineaari-B asettivat sanojen litteroinnille, nimi muuttuu muotoon KI-RI-KE. Koska nyky-kreikassakin nuolihaukan nimi muistuttaa tätä sanaa, saatamme olla Lintujumalattaren jäljillä?
Homeroksella Kirke oli naispuolinen itsenäinen ja pahantahtoinenkin toimija, noita. Sopii hypoteesiimme. Tutkija, jonka työtä lainaamme, on myös etsinyt avainta erään laululinnun ääntelyn -"Kikiki-riririri-ke"- vastaavuutta eräiden oletettavasti Lintujumalattareen liittyvien Vinca-saviveistosten merkkeihin. Onko tarkastelu heldelmällistä, sitä on vaikea arvioida.
Yllä kooste Vinca-esineistä kopioiduista merkeistä, joista vanhimpia versioita on käytetty informaation välittämiseen jo kuudennella vuosituhannella BC. Jäämme odottamaan tulkintojen kehittymistä.
Vanha Euroopan symbolit
Vinca-kulttuurin jäämistön tutkiminen on tuonut esiin suuren määrän kirjoitusmerkkejä, joiden systematisointi ei ole läheskään valmista. Emme myöskään tiedä, onko edelle lainattu yritys antaa merkeille äännearvoja lainkaan oikeilla jäljillä. Tarkastelemmekin seuraavaksi symbolien esiintymistä Euroopan neoliittisessa taiteessa.
"Vanhan Euroopan" ja läntisen Välimeren megaliittikulttuurien koristeluaiheissa toistuvat tietyt kuviot. Koska ne toistuvat alueesta ja vuosituhannesta riippumatta suurinpiirtein samaan tapaan käytettyinä, on aiheellista kysyä sisältyikö niihin vakiintuneita merkityksiä.
Vinca-kulttuurille tyypillinen Lintu-jumalatar -figuuri. Toinen esimerkki kaksois-spiraalista (5.) alla:
Muutamia perus-elementtejä:
Aaltoviiva l. "zig-zag", M-kirjain
Vinoneliö
Kolme viivaa / aaltoviiva rinnakkain
Meanderi l. jatkuva polveileva viiva
Kaksois-spiraali (sama yhtenäinen viiva kulkee spiraalin laidalta keskustaan ja takaisin)
Spiraali
"DNA", eli kaksi toisiaan kiertävää aaltoviivaa
Verkko
Ympyrä, muna
Risti,vinoristi
Kulmaviiva,V-kirjain
Triangeli l. kolmio
Kuten 4500 BC ajoitetut Vinca-pienoispatsaat ylempänä, viereinen esine esittää abstraktisti kuvattua lintua ja edustaa Jumalatarta. Ajoitus on paljon vanhempi, 18000 BC, ja löytöpaikka on Mezin Ukrainassa. Tämän mammutinluu-figuurin tekijät ja käyttäjät kuuluivat "Ukrainan refugion" väestöön, jonka jälkeläiset asuttivat pohjoista Eurooppaa aina Fennoskandiasta Uralille.
Irlantilaisten pyhimmän paikan, Newgrangen megalliitti-rakennuksen 'kamanakivi', sisäänkäynnin edessä, toistaa "Vanhan Euroopan" neoliittisten kulttuurien ikonografiaa: Vinoneliöt ja spiraalit ovat paikallaan. Tässä näemme yhdellä viivalla piirretyn kolmois-spiraalin, joka toistuu piktien välittämänä kelttiläisessäkin taiteessa. Kuten Tripoljen-Cucutenin teemat vielä esiteollisen ajan ukrainalaisessa kansanomaisessa koristelussa.
Mezinin kuuluisa mammutinluinen rannerengas, 23 000 BC, kuuluu selvästi neoliittisen Vinca-esineistön seuraan, vaikka välillä on parisenkymmentä tuhatta vuotta. Maailma on pieni ja aika on lyhyt.
Mezinin, Kostenkin ja Sungirin mammutinmetsästäjät puhuivat kieltä, joka oli jääkauden lopulla pohjoiseen Eurooppaan, -myös nykyisen Suomen alueelle- levinneen kielen varhaisempi muoto. Ilmankos sanotaankin suomen-kielen arkaismeista, että "kielessämme on mammutinluita".
"Ukrainan refugion" mammutinmetsästäjät näyttävät siis kuuluvan samaan kulttuuriseen jatkumoon, joka tuhansia vuosia myöhemmin tuotti Balkanin neoliittiset maanviljelyskulttuurit. Paleoliittiset metsästäjä-keräilijät olivat siten kulttuurisesti melko läheisiä aina Itävallan Willendorfin ja Tsekin Dolni Vestonicen (mm. maailman vanhin poltettu saviesine) asutuksilta mainituihin Ukrainan kohteisiin asti. Samaan kulttuuripiiriin voidaan lukea myös Baikal-järven läheisyydessä tutkittu Malta, josta viereinen varsin mielenkiintoinen luuesine 26 000:n vuoden takaa.
Siperian Malta on mielenkiintoinen paikka sikälikin, että sen löytöaineisto poikkeaa ympäristön kulttuureista, ja on läheinen "Ukrainan Refugion" mammutinmetsästäjille. Malta tunnetaan myös Eremitaashin kokoelmiin päätyneistä mammutinluisista joutsenista, joiden kanssa miltei identtisiä puisia kulttiesineitä käytettiin sukukansamme mansien l. voguleiden parissa vielä suomalaisten tutkijoiden retkeillessä siellä viimeisinä vuosina ennenkuin neuvostovalta sulki alueen.
Obin-ugrilaiset, eli hantit ja mansit, käyttivät nykyaikaan asti -elleivät vieläkin- hyvin samantyyppisiä mertoja jokikalastamiseen, kuin millaisia on saatu talteen Tanskan mesoliittisilta löytöpaikoilta. He myös harjoittivat lintujen verkkopyyntiä, mistä varhaisin tunnettu todiste on em. Dolni Vestonicesta löydetty verkon katkelman painuma savessa. Langan ohuus tässä verkossa viittaa linnustukseen, sillä kalaverkoksi se olisi ollut liian heikko. Linnuilla oli toinenkin merkitys muinaisille ja nykyisemmillekin metsästäjä-keräiljöille: Niiden munatuotantoa hyödynnettiin lintuja tappamatta, käymällä pesillä tai rakentamalla erityisiä munitus-pönttöjä, joihin mm. telkkien toivottiin asettuvan. Tämä tapa oli käytössä Suomessakin ennen nykyistä lainsäädäntöä.
Kun uusi lintu kuoriutui munasta, muna sopi hyvin elämän synnyn symboliksi. Ei ole sattumaa, että vesilinnun muna esiintyy kalevalaisessa maailmansynty-kertomuksessa alkuatomin metaforana. "Me" muistamme siis varsin mielenkiintoisia asioita tuhansien vuosien takaa?
Spiraalilla koristellun luulevyn keskellä on aukko, johon kierrekuvio johtaa. On arveltu, että se havainnollistaa shamaanin transsiinvaipumis-istuntoa, jonka lopuksi hän sukeltaa "aliseen maailmaan"?
Edellä on selostettu yrityksiä antaa neoliittisen "Vanhan Euroopan" kulttuurien käyttämille merkkisarjoille äänne- ja tavu-arvoja. Oikein muutakaan selitystä näille merkeille voi keksiä, kuin olettaa ne kirjoitukseksi. Ehkä kestää jonkin aikaa, ennenkuin pystymme lukemaan niitä? Neoliittisen taiteen ja koristelun toinen -ei yhtään vähemmän tärkeä- taso on meille tutumpi, sillä eräät teemat joilla oli jo silloin hyvin suuri arvovaraus, ovat jatkaneet olemassaoloaan myöhempien vuosituhansien kansanomaisessa koristelussa ja yleisesti tunnetussa symboliikassa.
Me saatamme joissakin tapauksissa antaa näille symboleille aivan saman merkityksenkin. Vincan ja Cucutenin esineihin on maalattu kuvioita, jotka tutkijoiden mielestä esittävät linnunmunia, ja niiden merkitys on olla hedelmällisyyden symbolina. Aivan samasta syystä koristelemme pääsiäisenä munia! Ukrainalaiset tutkijat ovat jopa tunnistaneet perinteellisissä maalatuissa pääsiäsmunissa samoja kuvioita, kuin tutkimissaan kuuden tuhannen vuoden takaisissa esineissä.
Linnun muna on uuden elämän kehto, kuten naisen kehokin. 6000 vuotta vanhan Tripoljen-Cucutenin kulttuurin savi-figuurin kuviointi jatkaa olemassaoloaan nykyisissä ukrainalaisissa, venäläisissä ja puolalaisissa pääsiäismunissa. Hakusanat: "Pysanka", "Pisanki".
Aaltoviivat, verkkokuviot, vinoneliöt ja muut Vincan ja Tripolje-Cucutenin kulttuurien -ja länsieurooppalaisen megaliittikulttuurinkin- löytöaineistosta tunnistetut koristeet ovat yhä läsnä kansantaiteessa ja estetiikassamme, -ja alitajunnassamme? Niiden jatkuvuus vuosituhansien yli antaa vahvan argumentin sen puolesta, että ne olivat symboleita. Neoliittiselle ihmiselle tämä symbolien kieli, symbolikirjoitus, kertoi elämästä, kuolemasta ja uuden elämän syntymisestä. Meille ei ehkä tietoisesti mitään, mutta keräämme näillä kuvioilla merkittyjä esineitä ympärillemme. Ne antavat hyvän mielen.
Tarkastellessemme vielä vanhempia aikoja, löysimme keskeisiin Vincan ja Vanhan Euroopan kuvio-aiheisiin johtavia kehityslinjoja jääkauden mammutinmetsästäjienkin esineistöstä. Jatkumo ulottuu siis huimaavan pitkälle taaksepäin. Kuinka moni muuten tietää, että hänen tehdastekoisen villalapasensa selkämyksessä on "Ishtarin tähti"??
Kulttuurin katoaminen
Kun Vinca-kulttuurin jännökset ensimmäistä kertaa löydettiin 1900-luvun alkupuolella, ne ajoitettiin varsin myöhäisiksi, antiikin Kreikan aikalaisten tekemiksi.
Syynä virheeseen oli yllättävän korkea kulttuuritaso. Euroopassa ei oltu uskottu sellaista olleen.
Radiohiili-ajoitus tuotti hämmennystä Stonehengenkin tapauksessa, kun teoriat antiikin kulttuurien jäljittelemisestä jouduttiin heittämään yhdellä kertaa romukoppaan, mutta vasta Marija Gimbutasin julkaisut Euroopan neoliittisesta kulttuurista antoivat uuden kokonaisnäkemyksen, jossa Euroopan ansiot kulttuurin luomisessa myönnettiin. Tosin Suomessa on yhä runsaasti kannattajia perinteellisellä näkemyksellä, jonka mukaan "kulttuuri tuli meille Kaksoisvirtain maasta antiikin Kreikan ja Rooman kautta...". Kuten olemme edellä jo huomanneet, tämä käsitys jättää paljon asioita huomiotta. Mm. meidät eurooppalaiset.
Sumeria ja Egyptiä vanhempi eurooppalainen sivilisaatio ei kuulunut tieteen konsepteihin, joten se jäi mainitsematta useimmista oppikirjoista ja tiedettä popularisoivista kuvateoksista. Tripolje-Cucutenin kulttuurin muinaiskaupungeista saatettiin käyttää nimikettä "proto-cities", "proto-kaupungit", mikä sisälsi vihjeen etteivät ne ole "oikeita" kaupunkeja, ja ne sopii mainita vain artikkelin sivuun liitetyssä laatikossa, tekstin itsensä kertoessa ensimmäisistä kaupungeista muualla. Noh, onhan Jeriko vanha mutta sekään ei ollut yksin.
Virallisesti vanhinta sumerilaista nuolenpää-kirjoitusta vanhemmat kirjaimistotkin olivat "proto-script", mutta eihän tälläinen voi loputtomiin kestää?
Sysäyksen kulttuurin kehitykselle ja uuteen elinkeinoon siirtymiselle oli antanut ilmaston kuivuminen ja kylmeneminen. Siellä missä metsästyksellä ja keräilyllä vielä pärjättiin, ei ollut motiivia siirtyä työlääseen maanviljelyyn, mutta Etelä-Euroopassa, Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa ei ollut muuta mahdollisuutta. Ihmisyhteisöt alkoivat muokata ympäristöään, tehdä keinotekoisia ympäristöjä edullisimmille kasvilajeilllle, ja asettuivat pysyvämmin asumaan viljelystensä ja puutarhojensa läheisyyteen.
Keski-Aasiassa, Arabian niemimaalla ja Saharassa kuivuminen jatkui, ja ihmiset joutuivat kiertelemään laihoine karjoineen. Tämä asetti vanhan tapakulttuurin ja yhteiskuntarakenteet koetukselle. Ehkä ne olisivatkin sen kestäneet, mutta epäonnistuneen maanviljelyn ja epävarman karjatalouden rinnalle tullut uusi työtä säästävä keksintö ja "tuotantotapa", ryöstäminen, oli vanhalle yhteisyydelle täysin vastakkainen, ja johti uskonnon ja arvomaailman täydelliseen mullistukseen, ja siirtymiseen matriarkaalisesta elämäntavasta patriarkaaliseen.
Nomadisoituneiden väestöjen yhteiskunnat itseasiassa romahtivat. Vanhat kunnioitetut johtajat menettivät asemansa, ja heidät korvasi rosvous-retkillä parhaiten menestyneiden öykkäreiden mielivalta, joka siirtymäkauden (=sekasorron) jälkeen vakiintui aggressiiviseksi ja hierarkiseksi heimoyhteiskunnaksi. Tästä enemmän toisaalla.
Ylemmässä kartassa kurjistuneiden nomadien Jamnaja- (Yamnaya") kulttuurin invaasio sivistyneeseen Itä-Eurooppaan. Alemmassa eurooppalaisten maanviljykulttuurien jäännöksistä ja uudesta indoeurooppalaisesta maantunkeutuja-väestöstä muodostuneiden kellopikari- ("Bellbaker") ja sotakirves- (nuorakeraaminen) kulttuurien leviäminen Euroopassa onnettomuuden seuraavalla kierroksella.
Paitsi väestön määrän ja kulttuuritason laskuun, maahanmuutto johti Euroopassa puhuttujen kielten vaihtumiseen indoeurooppalaisiksi. Tähän asti IE-kielten läntisin edustaja oli ollut Jamnaja. Kerrataanpas vähän aiempia tapahtumia:
Maanviljelys ja sen mukana tulleet kulttuurivaikutteet tulivat Eurooppaan Vähän-Aasian eli Anatolian kautta. Viljelyn leviämistä hidasti ilmaston ja maannos-tyyppien erilaisuus lähtöalueeseen verrattuna, mutta kun Pannonian tasangolla, eli nykyisessä Unkarissa oli saatu haltuun eurooppalaisiin oloihin soveltuva maanviljelys-tietämys, menestystä ei mikään voinut estää. Nauhakeraaminen (LBK) kulttuuri levitti viljelyä Tonavaa ja Reiniä seuraten melkein Pohjanmeren rantaan.
LBK-kulttuurin mukana tuli uusi kieli, joka lienee sukua historiallisella ajalla puhutulle etruskille. Näin oli muodostunut se Eurooppa, johon indoeurooppalaiset nälkäiset nomadit tunkeutuivat myöhemmin hävittäen, polttaen ja tuhoten väestöä.
Maanviljely-alueilla puhuttiin kieliä, jotka olivat enemmän tai vähemmän mv-kulttuurin kielen/kielten vaikuttamia, metsästyksessä ja keräilyssä pysyttäytyneillä (vaaleansinisillä) alueilla paleoeurooppalaista kielistä kehittyneitä baskin- tai suomen-sukuisia kieliä.
Jokainen suurempi kuivuuskausi lähetti aro-alueilta länteen aallon nälkiintyneitä ryysyläisiä, joita moni nykyaikainen tarkastelija pitäisi mielellään "jaloina arjalaisina". Nälkä heitä kuitenkin ajoi liikkeelle eivätkä suuret valloitus-suunnitelmat.
Nämä kulttuurisesti takapajuiset maahanmuuttajat järkyttivät yhteiskunnallisia oloja maanviljelyskulttuurien alueilla, aikaansaaden tuhoa ja kulttuurin romahduksen.
Ensimmäisenä oli lähtenyt onneaan koittamaan se joukko, josta myöhemmin tuli heettiläisiä. Seuraavasta aallosta sikisivät kreikkalaiset ja armenialaiset. Jotkut, kuten kreikkalaisten ensimmäinen aalto, akhailaiset, ja hattilaisten maahan saapuneet heettiläiset, pystyivät omaksumaan valtaamansa maan kulttuurin ja kehittivät sitä edelleen alkuväestöön sulautuen. Toisaalla, kuten ensimmäisen "kurgaani-kulttuurin" hyökyn tunkiessa aroilta Tripoljen kaupunkeihin, tai doorilaisten valloittaessa mykeneläisen sivistyksen linnoitukset, kaikki kulttuurisaavutukset tuhoutuivat.
Arokulttuureja nimitettiin ennen kurgaani-kulttuureiksi niille tyypillisten kumpuhautojen mukaan. Tämä hautaustapa kertoo ihmisten eriarvoisuuden institutionalisoimista, ja hautauhreina surmatut ihmiset ja eläimet elämäntavan väkivaltaisuudesta.
Joissakin tapauksissa maahantunkeutuminen on ollut hidasta vieraan väestön asettumista, joskus taas väkivaltainen rynnäkkö, joka on joko epäonnistunut tai onnistunut. Jos nomadit torjuttiin, mikään ei muuttunut, jos he pääsivät läpi, ei entistä voitu enää koskaan rakentaa uudelleen. Semminkin kuin kirjoitustaitokin katosi Euroopasta indoeurooppalaisten tullessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti