Piktit? Keitä olivat, mistä tulivat?

Keltti-buumin jalkoihin on jäänyt pahasti tietämys Skotlannin ja Britteinsaarten asukkaista ennen kelttejä. Kivikehät, megaliittikummut ja Stonehengen arvoituksellinen observatorio, kuten myös Ogham-kirjoitus yhdistetään yleissivistyksessä erheellisesti Britanniassa melko myöhäisiin keltteihin, ja näiden kulttuurisaavutusten todelliset tekijät unohdetaan, kuten myös indoeurooppalaisia edeltäneiden eurooppalaisten olemassaolo ylipäätään.
Piktien olemassaolo Britanniassa päättyi vain 1200 vuotta sitten, myrkyisiin sotiin ja kansanmurhaan. Mitä heistä tiedetään?




Kiril Babajev:

Piktit ja piktin kieli

1. Substraatti ja sen rooli eurooppalaisissa kielissä

Eurooppa on ollut asutettuna jo tuhansia vuosia ennen indoeurooppalaisten tuloa alueelle. Homo Sapiens oli täällä, kulttuureineen, jo eriytyneine etnisine tyyppeineen ja puhuttuine kielineen. Nämä kielet olivat täällä jo tuhansia vuosia ennen ensimäisten indoeurooppalaisia kieliä puhuvien asutus-aaltojen levitessä Aasiasta Eurooppaan.

Käsitys Euroopan historiasta on kaukana täydellisestä ilman näiden ennen indoeurooppalaisia Eurooppaa asuttaneiden kansojen huomioonottamista. Euroopan kielten historia ei ole myöskään indoeurooppalaisten kielten kehityksen kronologia, vaan myös vuorovaikutusta tulokkaiden ja mantereen alkuperäisten väestöjen välillä. Käytännöllisesti katsoen kaikissa indoeurooppalaisissa kielissä, jotka alkoivat levitä Eurooppaan kolmannella esikristillisellä vuosituhannella, on tunnistettu selvästi ei-indoeurooppalaisia elementtejä, ja mitä syvemmälle tutkimus tunkeutuu, sitä enemmän tälläisiä piirteitä löytyy.

Tämä, mitä me kutsumme sanastolliseksi ja kieliopilliseksi substraatiksi, on jäännöstä kielistä, jotka kerran esiintyivät Euroopassa mutta jotka myöhemmin sulautuivat indoeurooppalaisiin.

Substraatti, kadonneiden kielten vaikutus, ei esiinny yksinomaan nykyisten eurooppalaisten kielten sanastossa, vaan myös muoto-opillisessa rakenteessa. Viimeisten vuosikymmenien aikana substraattia jättäneistä kielistä kiinnostuneet tutkijat ovat edistyneet paljon. (Suomalaisten tutkijoiden Kalevi Wiikin ja Petri Kallion erimielisyys koskee kantagermaanin foneettista eli ääntämyksellistä substraattia. käänt.huom.)


Venäläisen tutkijan L.Gindinin löydöt osoittavat, että Balkanin ja Aegeian alueella on vaikuttanut useita erillisiä substraatti-ryhmiä. Aegeialainen substraatti on heterogeeninen kokoelma toponyymejä ja onomastisia termejä, eli paikannimiä ja jokien ja vuorten nimiä.

Useiden erilaisten substraatti-kielten ryhmiä on vaikuttanut myös moderniin italiaan, erityisesti Sisiliassa ja Sardiniassa. Läntisen Välimeren alueelta on todettu autoktoninen substraattikieli, jolla on monia yhtäläisyyksiä Kaukasukselle ja Lähi-Itään. Tämä kaukasialainen yhtäläisyys on leimaavaa myös joillekin substraati-sanoille Tonavan alajuoksun alueella.

Äärimmäinen Länsi-Eurooppa oli asutettu useiden eri kansojen ja jopa rotujen toimesta ennen indoeurooppalaisten tuloa alueelle. Näyttää siltä, että Britannian ja Irlannin muinaisella väestöllä on joitain yhteyksiä sekä Välimeren alueelle että eskimoihin (inuit) rodullisesti.

Kaikkia noita faktoja ei ole vielä perinpohjaisesti arvioitu, ja kielitieteelisen materiaalin puuttuminen estää tutkimusta pääsemästä varmoihin tuloksiin, eivätkä arkeologian tai historiankaan tulokset auta tässä asiassa. Euroopan paikalliset kulttuurit assimiloituivat asteittain indoeurooppalaisiin maahanmuuttajiin, mutta muinaisten sivilisaatioiden saarekkeita säilyi täällä hyvin pitkään. Näiden kulttuurien aineelliset todisteet, joita arkeologia tutkii, koostuvat erilaisista megaliittisista, neoliittisen ajan, konstruktioista joiden oletetaan olleen uskonnollisessa käytössä.

Tässä esseemme yritämme seurata joitakin tälläisuä indoeurooppalaisia edeltäneitä sivilisaatioita, joita esiintyi Euroopassa, analysoida sitä mitä tiedämme heidän kielestään, ja tutkia mitä piirteitä indoeurooppalaisen ryhmän murteet ovat omaksuneet niistä. Ensimmäinen tarkasteltava ongelma koskee piktejä ja piktin kieltä.



2. Piktien alkuperä

Britteinsaaret ovat seutu, johon useat muinaiset sivilisaatiot ovat jättäneet jälkensä. Kansoja saapui saarille, asuivat siellä sukupolvia, ja uuden valloittajan tullessa katosivat nopeasti tai tulivat työnnetyiksi saarten vuoristoisille reunoille. Stonehenge ja sen kaltaiset rakennukset Englanissa, Skotlannin veistetyt kivet, Ogham-kirjoitus Skotlannissa ja Irlannissa, -ne ovat kaikki ei-indoeurooppalaisten aikaansaannoksia, jotka ovat nähtävissä jopa tänään, useiden vuosituhansien sotien, invaasioiden, epäjärjestyksen ja muutosten jälkeen. Näitä muinaisia brittiläisiä ympäröivät monet myytit, mutta meitä kiinnostavat tosiasiat.

Varoitan teitä siitä, että historian ja kielitieteen tutkijat ovat erimielisiä käytännössä jokaisesta pienestäkin asiasta, mitä tulee pikteihin. Se mitä kerromme seuraavaksi, on siis yritys tavoittaa totuutta.




Kukaan ei tiedä piktien alkuperää, kansan joka eli ensimmäisen esikristillisen vuosituhannen alusta aina 900-luvulle jKr. Skotlannissa. Kun keltit tulivat Britteinsaarille seitsemännellä ja kuudennellä vuosisadalla BC, piktit jo asuttivat maata aina nykyiseen Edinburghiin asti pohjoisessa, ja kun roomalaiset tunkeutuivat Britanniaan ensimmäisellä vuosisadalla BC ja tulivat seuraavaksi Skotlantiin, pitkit olivat yhä siellä asuttaen samaa maata.

Eri kirjoittajat, antiikin ajoista meidän päiviimme, esittävät erilaisia versioita siitä, mistä piktit tulivat Britanniaan esihistoriallisena aikana. Arkeologiset lähteet tukevat käsitystä, että heidän saapumisensa Britanniaan ajoittuu 1000 BC paikkeille, ja Skotlannista Irlantiin noin 200 BC, mutta piktien alkukoti Euroopan mantereella pysyy tuntemattomana, mikä jättää tilaa monille selityksille.

Keskiaikaiset kirjoittajat tukevat käsitystä, että piktit eivät olleet kelttejä, ja olivat kelttejä edeltänyt rotu, joka tuli Skyytiasta. Viime vuosisadalla esitetyn realistisemman näkemyksen mukaan piktien kotimaa oli Espanja, muinainen Iberia josta "brittiläiset iberit", oletettavasti Stonehengen rakentajat, saapuivat. Aiheen tähän oletukseen on antanut roomalainen kirjoittaja, joka kuvaili piktejä neljännellä vuosisadalla AD roomalaisten Hispaniassa tuntemien ibereiden kaltaisiksi.

Tämä versio kaipaa kommentteja. On selvää että Britteinsaaret ja pohjoinen Espanja olivat yhteyksissä jo hyvin varhaisina aikoina. Ensiksi edellinen rinnastus iberialaisiin Englannissa; Sitten monet kelttiläiset legendat, jotka kutsuvat Irlannin kelttejä "milesialaisiksi", Milesiuksen -Iberian kelttiläisen kuninkaan- mukaan. Irlannin ogham-kirjoituksissa esiintyy kelttiläinen murre, jolla on jotakin yhteistä iberian ja jopa baskin kieleen. Oghamiin palaamme myöhemmin, mutta nyt voimme sanoa vain, että Iberia ja ehkä lounais-Ranska ovat mahdollisia lähteitä piktilaiseen maahanmuuttoon Britanniaan.




Linkki Skotlannin varhaisista asukkaista heidän iberialaisiin esivanhempiin voidaan löytää monista spiraalikuvioista, kaiverrettuina kallioihin ja kiviin tässä pohjoisessa maassa, ja joita löytyy myös Espanjasta, Ranskasta ja Irlannista. Orkneyn hautakammioiden suunnittelu viittaa myös rakentajien iberialaiseen alkuperään. Maanviljely saapui näille saarille 4000 BC ja se korvasi nomadisen elämäntavan (Babajev on tässä epätäsmällinen: Maanviljely syrjäytti metsästyksen ja keräilyn. käänt.huom.) ja Orkneystä tuli saari-linnoitus monine kivisine broch-torneineen.

Siihen aikaan, kun Roomasta tuli maailmanvalta, roomalaiset huomioivat orkadialaiset merimahtina. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan nämä orkadialaiset olivat hoikkaa, tummaa kaukasialaista rotua, ja heidän kallonsa olivat pitkiä ja kapeita. Suuret kivikehät, kuten Sunhoney ovat luultavimmin rakennettu noin 3300 BC, mahdollisesti samaan aikaan kun toinen kansa saapui pohjoisesta Keski-Euroopasta.

Nämä uudet tulokkaat olivat erilaista etnistä ryhmää, iberialaista ainesta pohjoisessa Britanniassa. Heidän kallonsa olivat paljon leveämpiä, ja pyöreitä. Todisteita yhteyksistä tämän uuden väestön ja heidän mannermaisten esivanhempiensa välillä on tullut esiin monissa arkeologisissa kaivauksissa, ja osoittavat että kaupankäynti Skotlannin ja Euroopan välillä on ollut vilkasta. Ja lopulta 1000 BC pitkit saapuvat Euroopasta, sekoittuen asteittain alkuperäisiin heimoihin. Useat tutkivat ajattelevat, että näiden kolmen tai jopa useamman väestö-elementin yhteensulautuminen tuotti sen Britannian kelttejä edeltäneen väestön, joka nyt tunnetaan pikteinä.

Joidenkin mielestä piktit ovat vain kelttiläinen heimo, johon aikaisemmat kansat ovat vaikuttaneet vahvasti. Antropologinen tietämys on tosin kovin vastakkaista tälle olettamukselle, kuten myös lingvistinen aineisto, jota tarkastelemme myöhemmin. Antiikin kreikkalaisista ja roomalaisista lähteistä tiedämme, että keltit, jotka tunkeutuivat Italiaan viidennellä vuosisadalla BC ja Kreikkaan pari sataa vuotta myöhemmin, olivat pitkiä, sinisilmäisiä ja vaaleahiuksisia.

Kreikkalaiset jopa yhdistivät heidät hyperborealaisiin, pohjoisen kansaan jota kuvaillaan monissa kreikkalaisissa myyteissä. Roomalaisten Britanniassa tapaamat piktit olivat lyhyitä ja tummahiuksisia.




Piktien kulttuuri on hyvin erilaatuinen, verrattuna manner- ja saarikelttien kulttuuriin. Jokainen voi arvioida itse vertailemalla esimerkkejä piktiläisestä taiteesta kelttiläiseen. Useimmat tutkijat näkevät selvän erilaisuuden kulttuuritraditioissa ja rakennustavoissa.

Nämä kulttuurierot voidaan ymmärtää näiden kansojen, piktien ja kelttien, erilaisen kehityksen kautta. Piktit tulivat Britanniaan ensimmäisen vuosituhannen alussa BC. Keltit aloittivat levittäytymisensä Eurooppaan vasta kahdeksannella vuosisadalla BC (Halstatt-kulttuuri) ja meidän maahanmuuttonsa Brtitteinsaarille alkoi vasta seitsemällellä vuosisadalla. Kelttiläinen populaatio Euroopassa oli 1000 BC vielä liian vähäinen tarvitakseen uutta maata Britanniasta. Tämä ajallinen välimatka 1000 - 700 BC antaa meille hyvän syyn torjua ne jotka pitävät piktejä kelttiläisenä heimona.

Seuraavaksi tarkastelemme piktien kiinnostavinta erikoisuutta, joka mainitaan roomalaisten ja kelttiläisten kirjoittajien kuvauksissa heistä. Kaikissa lähteissä piktien kerrotaan olleen kauttaaltaan kuvioituja. Heidän kasvonsa, kätensä ja kehonsa oli ihomaalausten tai tatuointien peitossa, ja tämä oli seikka, jota roomalaiset sotilaat kauhistelivat Skotlannissa. "Tämä legioona, joka piti kurissa raakalaismaiset skotit ja tutki raudalla kuvioita kuolevan piktin kasvoissa." Näin imperaattori Claudius huomioi kummallisen pohjoisen kansan ulkoasua. Tästä kohtaamisesta tatuoitujen kasvojen ja kehon kanssa ei tiedetä muuta.

Ainoa muu tieto tästä tavasta tulee briteiltä, jotka myös maalasivat joskus kasvonsa ja kehonsa taisteluun valmistautuessaan. Tämä on joko kelttiläisten brittien pohjoisilta naapureiltaan lainaama tapa, tai yhteistä kulttuuriperintöä, joka esiintyi vain Britanniassa, mutta ei koskaan manner-kelttien tai muiden Euroopan kansojen keskuudessa.

Mitä johtopäätöksi voimme vetää edelläkerrotusta? Mystisten piktien alkuperä ja yhä hämärän peittoon. Heillä on kontakteja eri eurooppalaisiin kulttuureihin, mutta selvää jatkuvuutta ei voida nähdä. Ehkä piktien historia auttaa selventämään kysymystä?





3. Piktien historia

Piktien tulo Britanniaan 1000 BC ei luonnollisestikaan jäänyt viimeiseksi migraatioksi. Seuraavina vuosisatoina Euroopasta tuli uusia maahanmuutto aaltoja, ja sotaiset keltti-heimot, jotka nyt tunnemme britteinä, työnsivät piktit nykyisestä Englannista Skotlannin ylämaille ja alamaille. (Babajev siteeraa ilmeisesti aiempia kirjoittajia, joiden keskuudessa tämä näkemys näyttää olevan vallitseva. Yhtä mahdollinen, ellei todennäköisempi, kehitys on ettei väestö mihinkään siirtynyt, vaan Englanti brittiläistyi kulttuurisesti ja kielellisesti, saaren pohjoisosan pysyessä konservatiivisempana, ja piktiläisenä. käänt.huom.)

Tähän aikaan piktit olivat voimakas kansakunta joka asutti koko Skotlantia, jolla oli vahva armeija, voimakas laivasto ja suuri väestö. Pikteillä oli melko hyvät suhteet britteihin ja irlantilaisiin heimoihin, eivätkä heidän kauppasuhteensa rajoittuneet näihin. Piktit kävivät kauppaa meritietä Pohjois-Espanjaan ja Ranskaan.

200 BC piktit alkoivat asuttaa Irlantia, mutta heidän siirtokuntansa sulautuivat keltteihin ja muihin saaren väestöihin. Ehkä tähän aikaan tapahtuivat ensimmäiset konfliktit kelttien ja piktien välillä. (Jos piktit olivat levittäytymässä Irlantiin, se viittaa epäedullisiin ilmasto-oloihin pohjoisessa, ja tälläisethän ovat usein sotien ja konfliktien taustalla. käänt.huom.)

Niin tai näin, piktien kuningaskunta Irlannissa ei säilynyt ja kansakunnan päävoima pysyi Skotlannissa. Tähän aikaan pikteillä oli eräänlainen sotainen demokratia, valittu kuningas ja ilmeisesti kansankokous-instituutio. ("Military democracy" on mm. venäläisten tutkijoiden käyttämä käsite, joka tarkoittaa sen kaltaista hallintoa, kuin oli mm. Islannin asuttamisen jälkeinen "folkting", jollaisilla on pohjolassa pitkät perinteet. Myös Suomessa. käänt.huom.) Heidän kansansa ei ollut yhdistynyt yhdeksi suvereniteetiksi, vaan eri heimoilla oli ilmeisimmin omat nimensä, omat kuninkaansa ja alueensa, ja nämä liittyivät yhteen vain sotilaallisissa aikeissa.





Roomalaisten invaasio Britanniaan alkoi ensimmäisellä vuosisadalla AD, ja seuraavina vuosisatoina legionat tunkeutuivat Skotlantiin, ja kohtasivat piktit. Roomalainen kenraali Agricola kuvailee piktejä tummahiuksisiksi ja lyhyiksi, verraten heitä ibereihin. Roomalaiset valloittivat jotain eteläisimpiä piktien maita, ja rakensivat sinne useita linnakkeita, mutta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin ne kaikki oli poltettu ja tuhottu pohjoisesta tulleiden piktien toimesta. Keisari Hadrianus katsoi sitten, Ettei Skotlanti ole useamman legioonan arvoinen.

Suuri muuri, "Hadrianuksen valli", rakennettiin suojelemaan roomalaista Britanniaa pohjoisen pikteiltä. Tämä muuri jakoi piktien maan kahtia, pohjoiseen ja eteläiseen, roomalaisten valloittamaan osaan jossa vähemmistöksi jäävät piktit alkoivat sulautua britteihin.



Piktit eivät koskaan lopettaneet hyökkäyksiään Hadrianuksen muuria vastaan, ja roomalaiset tarvitsivat yhä enemmän legioonia suojelemaan sitä työntämään piktejä takaisin pohjoiseen. Vuonna 208 imperaattori Septimus Severus nousi maihin Britanniassa mukaan suuri armeija, ja on kirjoitettu muistiin, että siihen aikaan roomalaiset pelkäsivät eniten piktien laivastoa. Piktit olivat suuria purjehtijoita, toisin kuin skotit ja muut keltit.

Neljännellä vuosisadalla AD sota jatkui yhä, ja roomalaiset kutsuivat vihollisiaan "caledoneiksi ja muiksi pikteiksi", ymmärtäen että heitä vastustava kansakunta koostui useista heimoista.

Tämä olikin viimeinen vuosisata, jolloin Rooma yritti valloittaa piktejä. Vuonna 409 AD legioonat kutsuttiin pois Britanniasta, ja britit saivat nyt puolustaa maataan yksin. Tähän aikaan piktien, juuri roomalaisista vapautuneet maat, joutuivat uusien uhkien eteen: Lännestä Irlanin skotit nousivat maihin, ja idästä germaaniset saksit ja anglit aloittivat tunkeutumisensa Britanniaan.

Skottilainen kuningaskunta perustettiin viidennellä vuosisadalla AD ja se käsitti paljon piktien maita. Piktit sotivat sitä vastaan, mutta olivat myös joskus skottien liittolaisia, erityisesti hyökkäyksissä etelään brittejä ryöstämään, jotka olivat kristittyjä tähän aikaan.

Kelttiläiset ja piktiläiset väestöt sekoittuivat toisiinsa, ja pian eteläisillä piktien mailla puhuttiin kelttiläistä kieltä. Tältä ajalta ovat myös ensimmäiset tunnetut ogham-kirjoitukset Irlannista ja Skotlannista.

Tämä kirjoitus on kehitetty Britanniassa jonkun tuntemattoman heimon toimesta, vaikka keskiajan kirjoittajat väittävät sen olevan daakialaista tai aasialaista alkuperää. Epäilemme väitettä, että sen olisivat keksineet keltit, pikemminkin jokin saarten kelttejä edeltänyt väestö.

Ogham-tekstit on kirjoitettu joko arkaaisella iirillä tai piktin kielellä. Niitä on säilynyt Irlannissa 500 näytettä ja Skotlannissa viitisen kymmentä. Liittyy ogham kumpaan kieleen tahansa, on osoittautunut että keltit ja piktit puhuivat tuohon aikaan eri kieliä.

On hyvin tunnettua, että piktit olivat läntisen kulttuurin harvoja matrilineaarisia yhteiskuntia. Se tarkoittaa, että sukulaisuus laskettiin äidin mukaan. Tutkija Anthony Jacksonin mukaan piktien kuninkuus ei periytynyt kuninkaan pojille, vaan tämän veljille, sisarenpojille ja serkuille nais-linjaa seuraten piktien seitsemän keskenään avioituvan kuningashuoneen kesken.

Tähän aikaan, kuudennella vuosisadalla AD, pikteillä oli kaksi kuningaskuntaa, eteläinen ja pohjoinen, -joidenkin tutkijoiden mukaan kaikkiaan seitsemän. Kuten Irlannissa, yksi yli-kuningas oli muita merkittävämpi. Vuonna 834 AD piktien ylikuninkuus joutui kelttiläiselle skotille, Kenneth mac Alpinille, joka oli piktiläisen prinsessan poika. Suhteet piktiläisten ja kelttiläisten kuningashuoneiden välillä olivat muodostuneet yhä huonommiksi jo ennen Kennethiä. Piktiläinen kuningas Oengus oli hallinnut molempia kansoja, skotteja ja piktejä, ja oli aiheuttanut paljon vihaa kansojen välille. Kenneth oli kapinoinut Oengusta vastaan. Vuonna 839 viikinkien suuri hyökkäys oli heikentänyt piktejä merkittävästi.

Kenneth järjesti joukkomurhan, jossa tuhoutui koko piktiläinen ylimystö, kaikki kuninkaalliset perheet, ja piktien maille tunkeuduttiin skottien toimesta lännestä ja viikinkien toimesta idästä. Muutamassa sukupolvessa piktin kieli, piktiläinen kulttuuri ja piktit itse olivat kadonneet, ja skottilaiset kuninkaat tekivät Sconesta, piktien viimeisestä pääkaupungista, hallituskaupunkinsa.




4. Kielitieteellinen materiaali

Muistakaamme, kuinka vähän meillä on tietoja piktien kansakunnan kielestä. Se esiintyy useimmiten henkilöiden, heimojen tai paikkakuntien nimissä, ja muutamissa kaiverretuissa kirjoituksissa.

Oletus piktien kielen kelttiläisestä alkuperästä on vastoin monia historiallisia lähteitä: Pyhän Columban elämänkerta osoittaa selvästi, että irlantilainen pyhimys tarvitsi tulkkia keskustellakseen piktien kuninkaan Bruden, Maelchonin pojan, kanssa. Roomalaiset eivät koskaan pitäneet piktejä, skotteja ja brittejä samana heimona, vaan pitivät niitä aina toisistaan erillisinä.

Millä nimellä piktit kutsuivat itseään, sitä emme tiedä. Muutamat lingvistit arvelevat, että se oli liian vaikea lausua indoeurooppalaisille, joten eri kansat tunsivat piktit erilaisilla nimillä. Keltit kutsuivat heitä cruthne tai cruithne -nimityksellä, joka tullee legendasta, jonka mukaan tämänniminen piktien ensimmäinen kuningas jakoi maan seitsemälle pojalleen, joista tuli piktien seitsemän dynastiaa.

Roomalaiset käyttivät toista nimitystä, "Pictus"joka perustui latinan verbiin pingere, tarkoittaen "maalattu", kuten piktit tunnettiin maalattuna kansana. Kielitieteilijät ovat epäileviä sen suhteen, että tällä olisi mitään tekemistä heidän itsestään käyttämän nimen kanssa.





Ranskan Akvitaniassa asui roomalaiseen aikaan heimo, jota nimitettiin pictoneiksi. Akvitanialaiset eivät olleet kelttejä, mutta monet uskovat heidän olleen ibereitä. Tämä voi toki olla yhteensattuma, mutta yhteensattumia ei saa olla liikaa.

Piktiläiset nimet, joita roomalaiset, iiriläiset ja englantilaiset kirjoittajat mainitsevat, voidaan kaikki nähdä ei-kelttiläisinä. Emme saa myöskään unohtaa roomalaisten ja kreikkalaisten käyttämää vanhinta nimitystä saarille, "Britanniaa", mikä voi olla eteläisessä Englannissa ennen kelttejä asuneen pitkiläisen heimon, pretanien nimi. Tämän sanan on oletettu merkitsevän samaa kuin kelttiläinen nimitys pikteille, chruithni, eli maalattua tai kuvioitua väkeä.

Roomalainen Emmenus antaa meille vanhimman lähdeviitteen pikteihin, jotka hänen mukaansa olivat iiriläisten kanssa brittien vihollisia. Kun pictus tarkoittaa latinassa maalattua, voidaan ottaa huomioon että Emmenus on tarkoittanut maalattua tai tatuoitua kansaa, ja kyseessä on latinannettu muoto omakielisestä nimityksestä. 600 AD Isadore Sevillainen kirjoittaa, että piktit ottivat nimensä siitä seikasta, että heidän kehonsa oli kuvioitu pistelemällä sitä neuloilla. Ehkä tässä on avain piktien itsestään käyttämään nimitykseen.

Jotkut säilyneistä heimonimityksistä ovat selvästi keltinkielisiä, toiset selvää latinaa. Tässä tarkastelemme joitakin, jotka vaikuttavat piktiläisiltä:


Caerenus/Caerena
Cornavius/Cornavia
Smertus/Smerta
Lugus/Luga
Decantus/Decanta
Caledonius/Caledonia
Vacomagus/Vacomaga
Taezalus/Taezala
Epidius/Epidia
Veniconis/Veniconis

Seuraavana Ptolemaioksen kartasta, roomalaisista lähteistä ja vanhoista iiriläisistä tai englantilaisista kronikoista pomittuja kaupunkien nimiä:

Scetis
Orcades
Malaius
Tarvedum
Virvedrum
Verubium
Carnonacae
Creones
Tuesis
Bannatia
Tamia
Devana
Epidium
Alauna
Orrea

Meidän on hyvin vaikeaa analysoida näitä nimiä, sillä ne ovat niin likimääräisiä, koska kirjoittajat ovat tuskin tunteneet piktin kieltä. Kaikki päätteet, latinannokset ja suffiksit täytyy poistaa, ja analysoitavaksi jää vain sanan tynkä.
Henkilöiden nimissä on paljon kelttiläistyneitä, sillä ne on poimittu ajalta, jolloin skotit olivat jo niskanpäällä pikteistä. Tässä kuitenkin muutama: Bridei, Gartnait, Nechtan, Irb, Lutrin, Uid, Talorc, Oswiu, Drest, Taran, ja monia muita enemmän kelttiläiseltä kuullostavia.Meillä ei ole edes näkemystä siitä, miltä ne ovat kuullostaneet piktiläisittäin, koska foneettista kuvausta ei ole säilynyt. Nimistä on kuitenkin hyvin nähtävissä jotain hyvin epä-kelttiläistä.



Ogham-kirjoitukset, joita ei ole löytynyt Skotlannista kovin montaa, ovat ainoa elävä muisto piktin kielestä. Ogham, joka on kehitetty mahdollisesti piktiin liittyvän kielen kirjoittamiseen, ellei piktin itsensä, oli epätarkoituksenmukainen iiriläisille kelteille, jotka muunsivat sitä hieman Irlannissa. Siellä kaikki oghamit on helposti voitu tulkita, ja ne edustavat vanhinta historiallista muotoa iiriläisestä kirjakielestä.

Joitakin Skotlanin oghameita ei pystytä kääntämään, vaikka kaikki kirjainmerkit ovat tunnettuja. Jotkut sellaisista kirjoituksista ovat piktiläisiä, löydettyjä pohjoisesta Skotlannista. Tässä lista:

qmi
nehhtvrobbaccennevv maqqotalluorrh
ammaqqtallv lv bahhrrassudds
vuunon itedovob b
(m)onnorranrr
bqi a b
irataddoarens
crroscc:nahhtvvddadds:dattr:ann bennises:meqqddrroann
von...ecco..
rginngchqodtosombs
eddarrnonn... tti... gng..
(e)tmiqavsallc
idbmirrhannurractkevvcerroccs
iru
..ehteconmors ...dov ...ddrs
etteca... ..v:dattua ...rtt..
hcsd.t..v.nh.t l....vqrrhmdnhq
allhhallorreddmaqqnuuvvhrre.rr
ineittemen mats
ttlietrenoiddors ..uhtuoaged...
inehhetestieq...inne
nehtetri
duv nodnnatmaqqnahhto...
caltchu
ettecuhetts:ahehhttannn:hccvvevv:nehhtons
iddarqnnnvorrenn iku(a) iosie
m..quntenac..t
(...)besmeqqnanammovvez
eddarrnonn
ulucuvute
gedevem...dos
...vndar



Seuraavat huomautukset auttavat ymmärtämään:
1. Sana megg, magg on lainattu keltin mag, "poika", ja sitä käytetään monissa yhteyksissä erottamaan kahta nimeä, isän ja pojan. Tämä nimeämistapa on on tyypillisesti kelttiläinen.

2. Henkilönimet ovat tässä: Nechtan (nehhton), Talor(talluorh, tallv), Pidarnoin (eddarrnonn),. Muut ovat tuntemattomia.

3. Keltofiilien tärkein perustelu väitteelleen, että piktit olisivat kelttejä, on p-kirjaimen puuttuminen oghamista. Tämä näyttää olevan piktin ja keltin yhteinen foneettinen piirre, ja ehkä kelttiläistä vaikutusta piktissä. (-Tai ei-indoeurooppalaisen kielen vaikutusta läntisen Euroopan IE-kieleen, kelttiin?? käänt.huom.)

4. Eräs seikka, jota ei vielä pystytä selittämään, on kaksoiskonsonanttien esiintyminen kirjoituksissa. Niillä on ilmeisesti jokin vaikutus foneettiseen ilmaisuun, ehkä ne kiinteyttävät konsonattia tai sen aspiraatiota? Keltissä ei ole, kuten muistamme, aspiraatiota lainkaan.

5. Vokaalit on joissakin sanoissa jätetty kirjoittamatta.

Tässä kaikki piktin kielestä, ja tiede odottaa yhä uutta aineistoa ymmärtääkseen kieltä jota puhuttiin Britanniassa 1200 vuotta sitten. Pikti ei ole vaikuttanut kelttiläisiin kieliin kovin paljoa, ja vain harvoja sanoja piktistä on siirtynyt skottiin ja iiriin. Arvoituksellinen initiaalinen mutaatio Britteinsaarilla puhutussa keltissä voi olla vaikutusta piktin fonetiikasta, kuten myös eräät muutokset, jotka ovat tuntemattomia manner-keltissä ja manner-Euroopan indoeurooppalaisissa kielissä. Mitä enemmän tiedämme piktin kaltaisista kielistä, sitä enemmän tunnemme myös indoeurooppalaisia kieliä.

Kiril Babajev








Kirjoittajamme Kiril Babajev on nykypolven venäläinen kielentutkija. Hän ei edusta mitään tieteen dissidentismiä, vallitsevien näkemysten kaatajia. Babajev on oman työnsä ohella koonnut laajaa yleiskuvaa indoeurooppalaisen kielikunnan historiasta ja rakenteesta. Siinä yhteydessä hän on koonnut yksille sivuille myös yhteenvedon siitä, mitä Euroopan ei-indoeurooppalaisista alkukielistä tiedetään. Artikkeli piktin kielestä on lainattu juuri tästä kokonaisuudesta.
http://indoeuro.bizland.com/archive/article7.html