Tieteiskirjallisuus menneisyyttä selvittämässä:
Nykyihmisen ja Neaderthalin ihmisen kohtaaminen Jean M. Untinen-Auelilla ja Björn Kurténilla.
Suomalainen paleontologi Björn Kurtén ulotti osaamisensa myös viihteeseen, ja esitti kaunokirjallisessa muodossa eräitä ajatuksiaan, joita sen hetken tiedoilla ei voitu todistaa oikeiksi eikä vääriksi. Musta tiikeri, "Dance of the Tiger", ei saavuttanut sellaista lukijakuntaa kuin Jean M. Untinen-Auelin erinomainen Maan Lapset -sarja, muttei ole yhtään vähemmän mielenkiintoinen.
Untinen-Auelilla ei ole samanlaista tieteellistä taustaa kuin Kurténilla, mutta hän on saanut tutkijoilta suurta apua, mikä näkyy toisiaan lukijaa ärsyttävässä pikkutarkkuudessa paleoliittisen käyttöesineistön, ruokavalion ja uskonnollisten menojen kuvauksissa. Kuten Kurténilla, monet hänenkin esittämänsä visiot ovat tieteellisen tiedon niukkuuden takia vain visioita, mutta sellaisinaan lukijaa viihdyttäviä ja -kuten me uskomme- oikeaan kivikautta ja eurooppalaisten muinaisuutta koskevaan kuvaan johtavia.
Björn Kurtén, jääkauden tuntijaMitä neanderthalin ihmisestä tiedetään?
Susiluola
Neanderthalin ja Cro-Magnonin ihmiset
Sekoittumista vai ei?
Neanderthalien akkulturaatio Aurignaciin: Szeletian kulttuuri
Jean M. Untinen-Auel, "Luolakarhun klaani"
Poliittisesti kuuma peruna: Neanderthalin ihonväri
Puhuivatko Neanderthalit?
Björn Kurtén, jääkauden tuntija
Tiedemiehestä tulee harvemmin kirjailija, mutta paleontologi Björn Kurténille tämä harppaus yliopistomaailman ulkopuolelle ei tuottanut vaikeuksia, sillä hän oli julkaissut jo kolme seikkailuromaania ennen ensimmäistä tieteellistä julkaisuaan The Chinese Hipparion fauna v.1952. Helsingin yliopiston paleontologian dosenttina Kurtén toimi v.1955 alkaen. Tieteen popularisointi ei ole helppoa, eikä ollut kovin suosittuakaan Kurténin elinaikana Suomessa. Häntä voidaankin pitää tämän julkaisulajin uranuurtajana Suomessa, varsinkin kun hän oli tällä alueella kiitettävän tuottelias:
Istiden,1969
Jääkausi, 1972 (edell. suom.)
Hur man fryser in en mammut, 1981
Kuinka mammutti pakastetaan, 1982 (suom. edell.)
De skuldlösa mördarna, 1987
Viattomat tappajat, 1988 (suom. ed.)
Den svarta tigern, 1978
Musta Tiikeri, 1981 (suom. ed.)
Mammutens rådare, 1984
Mammutin suojelija, 1984
"Musta Tiikeri" nimettiin kansainvälisissä painoksissa myyvemmin: "Dance of the Tiger". Tässä kirjassaan, ja "Mammutin suojelijassa" Kurtén esittää näkemyksensä neanderthalin ihmisen ja nykyihmisen kohtaamisesta.
Kun tutkijoiden enemmistö oli siihen aikaan nykyistäkin kielteisempi mahdollisuudelle että geenejä olisi siirtynyt neanderthalien ja varhaisten nyky-ihmisten välillä, Kurtén käytti kaunokirjallista muotoa kertoakseen hypoteesinsa, jota ei voitu kyseisen ajankohdan tieteellisellä tiedolla arvioida: Kurtén oletti neanderthalien ja nykyihmisten jälkeläisten olleen komeanmuotoisia ja arvostettuja "jumalten lapsia", mutta he olivat steriilejä.
Markkinoidessaan näitä kirjojaan USA:ssa Kurtén tuli keksineeksi paleofiction-käsitteen, joka kuvaakin hyvin hänen ja Jean M. Untinen-Auelin suosittuja teoksia. 1971 Kurtén oli vierailevana professorina Harvardissa ja v.1973 hän sai ylimäärisen professuurin Helsingin yliopistoon.
Kurtén palveli suurta yleisöä myös antamalla usein medialle haastatteluja toimialaansa kuuluvista aiheista jo ennen "päivystävien lausunto-automaattien" aikakautta. Kurténin tapauksessa sanotun takana oli todellista asiantuntemusta.
Björn Olof Lennartson Kurtén, 19.11. 1924 – 28.12. 1988
Mitä neanderthalin ihmisestä tiedetään?
Perinteinen, ja yleisön mielikuvia yhä dominoiva, käsitys Homo sapiens neanderthalensiksen ominaisuuksista antaa kuvan varsin brutaaleista ja alkukantaisista tyypeistä. Näiden kaunokaisten kanssa ei mielellään viettäisi aikaansa vapaaehtoisesti? Uudemmat tiedot ovat muuttaneet tätä mielikuvaa. 
Karvaisten karpaasien sijasta meille näyttäytyykin herkkä sinisilmäinen jääkauden kaunosielu, joka soitti huilua, asui perhe-yhteisöissä ja huolehti avuttomista lähimmäisistään. Yksi kuvan muuttumiseen vaikuttaneista seikoista on ollut poikkeuksellisten kukkien siitepöly-kertymien löytyminen ainakin kahdesta neanderthal-hautauksesta, joista tunnetumpi on Irakin Zagros-vuorilta, Shanidarin luolasta.
Löydettyjen neanderthal-ihmisen jäännösten joukossa on myös henkilöitä, jota ovat olleet kuollessaan vanhoja tai muuten toimintarajoitteisia. Täytyy päätellä, että neanderthalien yhteisöissä on pyritty huolehtimaan avuttomista, joten heillä on siis ollut sosiaalinen kulttuuri, jonka arvot eivät ole poikenneet oleellisesti myöhempien aikojen ihmisten vastaavista normeista. Vainajien suojaaminen raadonsyöjiltä ja kukittaminen kertovat vahvoista perhesiteistä, ja vakiintuneesta käsityksestä siitä, mikä oli hyvien tapojen mukaista.
Eräästä Syyriassa tutkitussa luolassa on löydetty avattu neanderthal-ihmisen kallo, joka oli yhä tuettu kivillä sellaiseen asentoon, että sen sisältö -aivot- olivat olleet ikäänkuin tarjolla syötäväksi. Tästä on päätelty, että n-ihmisillä esiintyi rituaalista kannibalismia.
Vainaja, jonka aivot oli ilmeisesti syöty, lienee ollut ryhmän edellinen johtaja jonka tietämyksen haluttiin siirtyvän seuraajille? Jäänne tavasta syödä edesmennyt johtohenkilö löytyy tänäkin päivänä ev.lut.-kirkon Pyhästä Ehtoollisesta.
Euroopassa käytettiin Moustierin-kulttuurin esineistöä (kuva) homo neanderthaliensiksin valtakauden päättyessä. 40 000 vuotta sitten Eurooppaan tulleet Cro-Magnonit l. varhaiset nykyihmiset toivat tullessaan Aurignacin-kulttuurin, joka eli tuhansia vuosia rinnan neanderthalien Moustierin-kulttuurin kanssa syrjäyttäen tämän hitaasti. Neanderthal-väestö lienee aina ollut vähälukuista, ja asuttujen saarekkeiden välillä on ollut käyttämätöntä reservialuetta. Cro-Magnonit ovat ehkä ottaneet käyttöönsä nämä välimaastot, jättäen neanderthal-yhteisöt erilleen toisistaan? Tällöin kulttuurivaihtoa on voinut tapahtua vain uusien tulokkaiden kanssa, mikä väistämättä johtaa sulautumiseen tai häviämiseen. Gravetten kulttuurin tullessa uuden muuttoaallon myötä neanderthalit eivät olleet enää Euroopan väestökehityksen osapuoli.
Läntisessä Sloveniassa tutkitaan Indrijcan laaksossa rikasta paleoliittista kohdetta Divje babe I -luolaa. Luolan kerrostumat ulottuvat pitkälle ajanjaksolle, mutta puhutuin löytö on luolakarhun luusta tehdyn huilun katkelma. Löytö on ajoitettu noin 45 000 BC, eli ajalle ennen Cro-Magnon-ihmisen saapumista. "Neanderthal-huilu" on siis löytynyt tieteellisesti kontrolloitujen kaivausten yhteydessä, eikä ole kovinkaan todennäköistä että kukaan huijari olisi voinut sijoittaa sen maaperään tutkijoiden huomaamatta. Luolakarhujen luuta on sitäpaitsi vaikeaa saada.
Huilua on yritetty väittää sattumalta syntyneeksi, jonkin eläimen pureskeltua luuta. Tämä "kritiikki" menee kuitenkin enemmän uskomusten puolelle. Suurin este Homo sapiens neanderthalensiksen oletettua korkeamman osaamistason myöntämiselle lienee kuitenkin pitäytyminen vanhoihin mielikuviin jopa uusia tosiasioita torjumalla?
Neander-serkkumme Suomessa: Susiluolan ihmiset
Jääkaudella jäätikön alle jääneeltä alueelta Euroopassa on löydetty tähän mennessä vain yksi ihmisen asuma paikka, jossa on siis oleskeltu ennen jäätiköitymistä. Tämä on Karijoen Susiluola. V.1996 luolan sedimenttikerrokset olivat joutumassa tutkimatta poistetuiksi turismia palvelevan hankkeen tieltä, mutta tämä ainutlaatuinen aineisto pelastui tutkittavaksi aivan viime hetkellä.
Susiluolasta ei ole löytynyt ihmisten jäänteitä, mutta sensijaan merkkejä ihmisen läsnäolosta: Polttamisesta vaurioitunutta kallionpintaa, tallattua "lattiaa" jääkautisten kerrostumien alapuolelta, ja kiviesineitä valmistettaessa syntynyttä sälää, ja Clacton- tai Moustierin-tekniikoilla valmistettuja kivityökaluja.
Susiluolan tulkintaa jääkautta edeltäneen ihmisasutuksen tukikohdaksi on myös kritisoitu, mutta löytöaineistolle ei löydy muuta selitystä kuin ihmisen toiminta:
Tähän asti luolan löytöaineisto käsittää noin 200 määritettyä ihmisen työstämää esinettä (mm. yksipuolinen iskuri, lovettu esine, leveä sivukaavin, pieni pyöreä kaavin, hammastettu esine ja iskukivi) ja noin 600 kappaletta todennäköistä kiviesineiden työstämisessä syntynyttä iskentäjätettä (Museovirasto).
Esinetyyppien ja kerrostumien ajoituksen perusteella Susiluolaa ovat käyttäneet Homo sapiens neanderthalensis -ihmisrodun edustajat, joiden pohjoisimmasta tunnetusta olinpaikasta on siis kyse. Neanderthalin ihmiset näyttävät siis olleen Suomen alueen ensimmäiset asuttajat, noin 150 000 vuotta sitten, mutta nykyisiin suomalaisiin Susiluolan asukkailla ei ole yhteyttä.
Neanderthalin ihmiset eivät asuneet vain luolissa, vaan heidän rakentamansa majat ennakoivat myöhemmin Eurooppaan saapuneiden nyky-ihmisten asumuksia.Terra Amatan löytöpaikalla Etelä-Ranskassa on asuttu risumajassa.
Terra Amatan maja on ajoitettu 450 - 380 000 eKr., eli se on jopa Susiluolaa vanhemmalta ajalta. Moldovan alueella tutkitun Moustierin-kultuurin majanpohjan perusteella rekonstruoitu mammutin luista, raakavuodista ja puunoksista rakennettu asumus ei poikkea kovin paljoa myöhempien Cro-Magnon -ihmisten asunnoista.
Luolissa ei siis asuttu siksi, ettei olisi osattu rakentaa itse suojia säätä vastaan, vaan koska luolat olivat valmiina olemassa. Siellä missä luonto ei ollut niitä valmiiksi järjestänyt, varhaiset ihmiset -neanderthalit ja cro-magnonit- rakensivat asumuksensa itse. Joskus ne näyttävät olleen jopa yllättävän taidokkaasti tehtyjä. Oliko Susiluolan ihmisillä myös maanpäällisiä asumuksia, siitä emme luonnollisesti voi saada mitään tietoa.
Alla oleva kaavio kertoo jääkausien ja lämpimien välivaiheiden vaihtelusta. Susiluolan asutus sijoittunee viimeisintä jäätiköitymistä edeltäneeseen interglasiaaliin, jolloin lämpötilat olivat suurinpiirtein nykyisten tasolla
Neanderthalin ja Cro-Magnonin ihmiset
Ranskalaisen löytöpaikan mukaan Eurooppaan ehtinyttä varhaista nyky-ihmistä sanotaan yhä usein Cro-Magnonin ihmiseksi. Varhainen nykyihminen eli pitkään neanderthal-tyypin kanssa rinnakkain tai oikeammin(?) vuoroittain Syyrian ja Palestiinan alueella. Siirtyminen Afrikan ulkopuolelle ei nimittäin onnistunut paraatimarssina, vaan uudet ja tylyt olosuhteet tuhosivat tulokkaat useita kertoja, ja pelikenttä jäi ensiksi ehtineille neanderthaleille.
Ensimmäinen ihmis-asutuksen aalto Afrikasta ulospäin oli aiempaa ihmislajia, Homo erectusta, joka pääsi itäiseen Aasiaan asti. Nykyisen ihmiskunnan uskotaan kuitenkin polveutuvan Afrikkalaisista erectuksista, joita kehittyi Homo sapiens. Muualle maailmaan ehtineet eivät tämän teorian mukaan jättäneet geneettisiä jälkiä nyky-ihmiskuntaan.
Lähi-Idän alueella Afrikan taakseen jättäneet tulevat nyky-ihmiset kypsyivät maailmanvalloitukseensa, eli omaksuivat toisenlaisiin oloihin soveltuvan elämäntavan, -ja mahdollisesti kokivat vähän evoluutiotakin? Eurooppaan he saapuivat kuitenkin ensin idän suunnalta, Uralin ja Kaspian-meren välisestä portista, metsästävälle ihmiselle sopivaa suurriista-vyöhykettä seuraten.
Puhutaan aurignacilaisesta ja gravettilaisesta migraatiosta, jotka tapahtuivat peräkkäin eri aikaan. Nyky-eurooppalaisten geeneistä pyritään tunnistamaan näiden migraatioiden tuomia aineksia.
"Eurooppalaiset saapuivat Eurooppaan pääasiassa kolmessa vaiheessa: a) Aurignac-migraatioina 40.000-30.000 vuotta sitten, b) Gravette-migraatioina 28.000-20.000 vuotta sitten ja c) neoliittisena migraationa (maanviljelijöiden migraationa) 9.000-8.000 vuotta sitten. Ensin mainitut kaksi paleoliittista migraatioiden ryhmää toivat Eurooppaan 80 % sen nykyväestön esivanhemmista; neoliittisen migraation osuus on 20 %. Myös kurgan-migraatioilla (paimentolaisten migraatioilla) 7.500-5000 vuotta sitten oli pieni osuus Euroopan väestöjen muodostumiseen."
Kalevi Wiik, Eurooppalaisten juuret
"Neandertalinihminen eli Euroopassa noin 135 000 eaa–28 000 eaa. Neanderthalinihminen ja Cro-Magnonin ihminen ovat siten asuttaneet Eurooppaa yhtäaikaisesti 6 000-7 000 vuoden ajan. Cro-Magnonin ihmisen on väitetty saapuneen Eurooppaan Ural-vuorten yli suurriistaa metsästäen. Arkeologinen Aurignacin kulttuuri oli Euroopassa laajalla alueella liikkuvien metsästäjien aikaa 36 000 eaa-30 000 eaa. Cro-Magnonilaisten migraatio Eurooppaan tapahtui kahdessa vaiheessa; ensin Aurignacin ja sen jälkeen Gravetten kulttuurin migraatio 30 000-22 000 eaa. Näiden metsästäjäväestöjen perimää on nykyisissä eurooppalaisissa n. 75%."
Wikipedia-artikkeli.
Migraatio: | Ajankohta: | Vaikutus nyky-eurooppalaisten geeneihin: |
Aurignac | 40 - 30 000 BP | 75% |
Gravette | 28 - 20 000 BP | |
Neoliittinen | 9 - 8 000 BP | 20% |
Kurgan / nomadit | 7 500 - 5000 BP | 10% |
Mutta tästä puuttuu yksi ihmisryhmien suuri maahanmuutto:
Erectus (=> Neanderthalensis) | 135 000 - 28 000 BP | ???? |
"BP" = "Before Present" = ennen nykyaikaa;
"eaa" = "ennen ajanlaskumme alkua" = "BCE" = "eKr." ="BC".
Homo sapiens sapiensit kehittyivät Afrikkaan jääneistä Homo erectuksista, muualla erectuksista siis kehittyi paikallisia ihmistyyppejä, joiden kaikkien uskotaan kadonneen jättämättä geenejään nykyiseen ihmiskuntaan. Näin uskotaan, mutta säännöllisesti nousee esiin tarve tarkistaa tämä hypoteesi.
Kraniologi Markku Niskanen on verranut nyky-suomalaisten kallonmittoja Cro-Magnon-kalloihin, ja tulokset hämmästyttävät:
Kraniologiset etäisyydet cromagnoideista 53:n kallonmitan perusteella:
Suomi ------ 305
Ruotsi ----- 351
Skotlanti -- 353
Saame ------ 354
Irlanti ---- 373
Venäjä ----- 400
Saksa ------ 354
Ranska ----- 428
Englanti --- 440
Tsekki ----- 460
Joku naispuolinen lukija saattaa tunnistaa viereisen hahmon sinnikkääksi ihailijakseen Iisalmen discossa silloin joskus, mutta kyseessä on tuttuudestaan huolimatta eurooppalaisten tiedemiesten rekonstruktio Cro-Magnon-miehen kasvonpiirteistä.
Alemmassa kuvassa "Ayla" Jean M. Untinen-Auelin kirjan "Luolakarhun klaani" mukaan tehdystä elokuvasta, joka sai kirjailijan ostamaan takaisin kaikki filmausoikeudet.
Sekoittumista vai ei?
Björn Kurtén ja Jean M. Untinen-Auel tuovat kumpikin tavallistenkin lukijoiden ulottuville sitä keskustelua, jota tieteen piirissä käydään neanderthalin-ihmisen ja nykyajan ihmisten suhteesta. Tärkein kysymys on, pystyivätkö "lajit" tai "rodut" lisääntymään keskenään. Auel pitää yhteisiä jälkeläisiä mahdollisina, kuten Kurténkin, mutta Kurtén olettaa yhteiset jälkeläiset lisääntymiskyvytömiksi.
Kraniologi Markku Niskanen tarkastelee probleemaa Kaltioon kirjoittamassaan artikkelissa:
"Ian Tattersall ja Chris Stringer väittävät näiden neandertaleille ominaisten piirteiden osoittavan niiden kuuluneen erilliseen kehityslinjaan ja lajiin Homo neanderthalensis. Milford Wolpoff ja C. Loring Brace väittävät puolestaan, että neandertalit kuuluivat pelkästään eri alalajiin Homo sapiens neanderthalensis kuin nykyihmiset Homo sapiens sapiens."
Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret
Käsitys, etteivät po. kaksi ihmisrotua ole pystyneet tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, on hyvin yleinen, suorastaan vallitseva. Niskanen arvelee seuraavassa syitä tämän näkemyksen yleisyyteen:
"Eräs syy neandertaliongelmaan on se, että monet muualla harvinaiset piirteet olivat hyvin yleisiä heidän keskuudessaan. Monet neandertalipiirteet, esimerkiksi niskalihaksen kiinnityskohdan yläpuolella oleva soikea syventymä sekä kartiolisäkkeen ylimääräinen luuharjanne, pääsivät yleistymään neandertalien keskuudessa heidän osittaisen isolaationsa eli eristäytymisen ja geneettisen ajautumisen eli sattumanvaraisten muutosten kautta."
...
Neandertalipiirteet eivät todista, että neandertalit kuuluivat erilliseen biologiseen lajiin, joka ei saanut lisääntymiskykyisiä risteytymiä afrikkalaisten ja aasialaisten aikaistensa kanssa. Neandertalien esivanhemmat saapuivat Afrikasta vasta 600 000 vuotta sitten. Populaatioiden täytyy olla täysin eristyksissä toisistaan keskimäärin noin kolme miljoonaa vuotta ennen kuin ne ovat kykenemättömiä risteytymään. Lisäksi neandertalit, jotka levisivät Lähi-Itään viimeisen jääkauden alkupuolella viimeistään 60 000 vuotta sitten, pystyivät ilmeisesti sekoittumaan geneettisesti paikallisväestöön, koska Levantin neandertaleissa on selvästi alueella hieman aikaisemmin asuneiden varhaisten nykyihmisten piirteitä."
Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret
Neanderthal-ihmisten erilaisuus korostuu kun tarkkailijan mielikuva Homo sapiensista painottuu nykyiseen ihmistyyppiin. Varhainen nyky-ihminen, joka Lähi-Idästä ja Keski-Aasiasta tunkeutui neanderthalien asuttamaan Eurooppaan, oli kuitenkin paljon mielikuvaa arkaaisempi, ja nykyisiin ihmisiin nähden "neanderthaalimpi".
Neanderthalin kallo mahdollisti massiivisempien niskalihasten kiinnittymisen ja jämerät leuat jotka soveltuivat huonosti kypsennetyn ravinnon pureskeluun. Kun ihmisellä alkoi olla työtä keventäviä apuvälineitä ym., nämä piirteet eivät enää tuoneet etua. Nyky-ihmis-kallon oletetaan myös mahdollistaneen kurkunpään kehittymisen puhumiseen paremmin soveltuvaksi.
Puhekyky tarjosi varsin suuren edun sekä käytännön toimissa että sosiaalisissa tilanteissa. Vanhakantaisempien piirteiden häviäminen alkoikin jo Afrikassa, ja jatkui vielä varhaisen nyky-ihmisen levittäytyessä kohti Eurooppaa. Neanderthal-populaatioissa on havaittavissa samansuuntainen ero vanhempien ja myöhempien kallo-löytöjen vertailussa. Kun molemmat ihmisrodut elivät 10 000 vuotta rinnakkain läntisessä Euraasiassa, tämä kehitys ei kerro eri suuntiin kehittymisestä vaan molempien ryhmien olemisesta samojen kehitykseen vaikuttavien tendenssien alaisina.
Onko sitten merkkejä geneettisestä lähentymisestä? Niskasen mukaan se alkoi jo ennen Cro-Magnonien saapumista Eurooppaan:
Arkeologinen todistusaineisto osoittaa neandertalien alkaneen hyödyntää ympäristönsä luonnonvaroja "nykyihmismäisen" tehokkaasti jo 55 000 vuotta sitten. Paleoantropologinen todistusaineisto osoittaa neandertalien ulkomuodon alkaneen muuttua nykyihmisen suuntaan jo tuhansia vuosia ennen nykyihmisen varsinaista ilmestymistä Euroopassa. Jo muutamia vuosituhansia ennen nykyihmisen saapumista Eurooppaan, neandertalien leuoissa on pienet nykyihmiselle ominaiset leukakyhmyt, ja heidän kulmakaarensa ovat selvästi pienemmät kuin aikaisemmilla neandertaleilla keskimäärin.
Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret
Euroopan ja lähialueiden Homo s.neanderthalensis -väestön ja "nyky-ihmisen" l. Homo s.sapiensin välillä näyttää siis olleen geenivirtaa jo ennen "Out-of-Africa"-teorian mukaista muuttoaaltoa. Portugalilaisen löytöpaikan,mukaan Lagar Velhon pojaksi nimetty myöhäinen neanderthal-luuranko on Erik Trinkausin ym. mielestä selvä hybridi, eli viimeiset neanerthalit saattoivat olla jo selviä "mulatteja"? Meitä nykyisin eläviä toki kiinnostaa eniten, oliko geenienvaihtoa toiseenkin suuntaan? Niskaselle puheenvuoro:
"Sen lisäksi, että pohjoiseurooppalaisissa, on cro-magnoneille ominaisia kallon piirteitä meillä on myöskin neandertaleille ominaisia piirteitä. C. Loring Bracen mukaan luoteiseurooppalaiset, joita edustavat Brittein saarten ja Fennoskandian väestöt mukaan luettuna saamelaiset, eroavat muista nykyisistä ihmisistä samojen kallonpiirreyhdistelmien perusteella kuin neandertalit erosivat muiden maanosien arkaaisista ihmisistä, mutta ei yhtä selvästi. Tämän voisi ymmärtää osoittavan, että nykyisissä pohjoiseurooppalaisissa olisi cro-magnoneilta perittyjen geenien lisäksi myös neandertaleilta perittyjä geenejä.
Kuten on jo aikaisemmin mainittu, eurooppalaiset ovat saattaneet periä pienen osan tuman DNA:sta neandertaleilta. Vaalean pigmentin takana olevat geenivariantit ovat mahdollinen esimerkki näistä neandertaligeeneistä. Rosalind Harding kollegoineen osoitti vuonna 2 000 julkaistussa artikkelissa, että ne eurooppalaiset geenivariantit, jotka saavat aikaan punaiset hiukset, ovat noin 80 000 vuotta vanhoja.
Koska nykyihminen saapui Eurooppaan vasta noin 40 000 vuotta sitten, tämä voi tarkoittaa eurooppalaisten perineen kyseiset geenivariantit Euroopan neandertaleilta. Kyseiset tutkijat eivät selvästi pitäneet tästä johtopäätöksestä, koska he olettivat fossiiliaineiston kiistattomasti todistavan nykyihmisen polveutuvan yksinomaan Afrikan arkaaisista ihmisistä. Muilla tutkijoilla ei ole samanlaista ongelmaa eurooppalaisten mahdollisten neandertaliesivanhempien suhteen. Esimerkiksi Clifford Jolly esitti vuonna 2 001 julkaistussa artikkelissaan, että pohjoismaalaisten vaaleaa pigmenttiä aikaansaavat geenivariantit olisi peritty neandertaleilta."
Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret
Punatukkaisuutta, vaaleatukkaisuutta ja sinisilmäisyyttä aiheuttavien geenimutaatioiden ajoituksista on eri näkemyksiä, mutta riittävän varmoja voidaan olla siitä, etteivät nämä piirteet ole voineet kehittyä ja yleistyä Afrikan oloissa: Aurinkoisessa ilmastossa helposti palava iho on yksilölle haitta, ja melanismina tunnetun perinöllisyys-lainalaisuuden mukaan tummuutta aiheuttavat geenit peittävät vaaleutta aiheuttavien vaikutuksen ellei jälkimmäistä saada molemmilta vanhemmilta.
Afrikasta ulosmuuttaneet varhaiset nykyihmiset oletetaan tummiksi, tai vähintään runsaaseen uv-säteilyyn sopeutuneiksi. Uusissa oloissa sopeutuminen on jatkunut, mutta päinvastaiseen suuntaan. Tämän pohjoisiin aurinko-köyhiin oloihin sopeutuminen on tuottanut mm. vaaleaihoisia eskimoja ja muita pohjoisia kansoja, mutta vaaleita hiuksia heillä ei luonnostaan ole. Silmien ja hiusten vaaleus/punertavuus ovat siis mutaation tulosta, ja tämä mutaatio on voinut yleistyä vain pohjoisessa.
Jollyn ja Hardingin tarkastelemat geenit ovat siis mutatoituneet joko ennen tai jälkeen Cro-magnonin Eurooppaan saapumisen, mutta kylmässä ja vähä-aurinkoisessa ympäristössä. Nykyisin eniten "blondeja" on Virossa ja Suomessa, ja punapäitä Volgan suomensukuisissa kansoissa.
Nykyisillä eurooppalaisilla ei ole ilmeisesti jäljellä Homo sapiens neanderthalensis -populaatiolta periytyviä isä- tai äiti-linjoja, eli Y-kromosomien tai mtDNA:n haplotyyppejä, eli kukaan meistä ei ole suoraan alenevaa sukua neanderthalien jälkeläinen. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö neanderthal-väestöltä saatua tuman DNA:ta löytyisi yhä eläviltä ihmisiltä. Mihin neander-serkkumme sitten katosivat? Niskanen:
"Vähälukuiset viimeiset neandertalit sulautuivat geneettisesti cro-magnonien lukumääräisesti suurempiin väestöihin. Neandertalien paikallisryhmät joutuivat nykyihmispopulaatioiden saartamiksi ja saivat enemmän geenejä heitä ympäröiviltä nykyihmisryhmiltä kuin neandertaliryhmiltä. Edellä käsitelty nykyihmisen anatomiaa suosiva valinta ehkä suosi cro-magnonien ja neandertalien risteytymiä puhtaiden neandertalien kustannuksella.
Jotkut näistä risteytymisistä ovat myös voineet tulla hyväksytyiksi cro-magnonien yhteisöihin johtaen siihen, että Euroopan nykyihmisväestöt saivat neandertalien geenejä. Viimeisten noin 40 000 - 30 000 vuotta sitten eläneiden neandertalien, esimerkiksi Ranskan St. Césaire-yksilön, Kroatian Vindija-luolan neandertalien nykyihmispiirteet ja joidenkin cro-magnonien esimerkiksi Mladec-, Lagar Velho-, Predmost- ja Dolni Vestonice-yksilöiden "neandertalipiirteet" ovat mahdollinen todistus tästä geneettisestä yhteensulautumisesta.
Uusinta todistetta tästä geneettisestä sekoittumisesta antaa vuonna 2 002 Romaniasta (Pestera cu Oasesta eli Karhuluolasta) löydetty nykyihmisen alaleuka, jossa tutkijoiden mukaan on joitakin neandertalien erityispiirteitä. Ilmaston nopea kylmeneminen 30 000 vuotta sitten mahdollisesti nopeutti tätä prosessia, koska neandertalien suosimat osittain metsäiset elinympäristöt muuttuivat aroksi tai tundraksi."
Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret
Perinteisen ja konsesuksenomaisesti ylläpidetyn "Out of Africa" -teorian mukaan Homo erectuksina ympäri vanhaa maailmaa levinneet ihmis-populaatiot eivät jättäneet geenejään nykyiseen ihmiskuntaan, eli kaikki geenimme ovat n. 200 000 vuotta sitten Itä-Afrikassa eläneen "mitokondrio-Eevan" perintöä:
Neanderthalensiksen ja myöhemmän ihmistyypin väliseen kontaktiin on ollut riittävästi tilaisuuksia, mutta geenien siirtyminen edellyttää onnistunutta lisääntymistä, ja kun kyseessä on sosiaalinen laji kuten ihminen, jälkeläisten integroitumista yhteisöihin. Lisääntymisen on arveltu tyssänneen jälkeläisten steriiliyteen, tai kuten Helsingin yliopiston evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius arveli "Tieteidenpäivillä" 2006, siihen että isokalloisempia neandethalensiksia synnyttävät naiset ehkä menehtyivät vaikeaan synnytykseen.
Tässä karmeassa visiossa saattaa olla sen verran perää, että Raamatunkin uhkaus "...kivulla sinun pitää synnyttämän!" saattaa liittyä po. sekoittumisen jälkeisiin ongelmiin? Lagar Velhon hybridipoika on kuitenkin pienipäinen.
Neanderthaensis-jäännöksistä on saatu riittävästi DNA-aineistoa koko genomin selvittämiseen, ja työn arvellaan valmistuvan parissa vuodessa:
"Saksalaisen Max Planck- instituutin genetiikan osaston johtaja, ruotsalainen Svante Pääbo julkaisi marraskuussa ensimmäisen tutkimuksensa neanderthalin ihmisen genomista. Tuolloin selville oli saatu miljoona emäsparia. Forteliuksen mukaan työ on edennyt ripeästi ja nyt emäspareja on selvillä jo useita miljoonia.
Alustavien tulosten perusteella 99,5 prosenttia neanderthalin ihmisen ja nykyihmisen genomista on identtistä. Sukulaisuussuhde on siis läheinen. Näyttää kuitenkin siltä, että geenistöä lajien välillä on siirtynyt vain vähän tai ei lainkaan ja vähäinenkin siirtymä on kulkenut nykyihmiseltä neanderthalin ihmisen suuntaan."
Verkkouutiset, Pete Pakarinen, 18.1.2007
Vaikka Pääbon työryhmän keskeneräisestä työstä ei vielä voida tehdä johtopäätöksiä, nyt näytetään jo puhuvan "geenistön vähäisestä siirtymisestä". Tämä olisi ikäänkuin askel aiemmasta täysin geenivaihdon kieltävästä kannasta johonkin suuntaan? Ylemmässä kaaviossa toistuu tieteen vallitseva konsensus, jossa geenivirta neanderthalien ja nykyihmisen välillä kiistetään kokonaan. Pienenkin -ja yhdensuuntaisenkin- geenivaihdon myöntäminen merkitsee vallitsevasta kuvasta luopumista, ja sen teorian romuttamista, etteivät H.sapiens neanderthalensikset ja H.sapiens sapiensit voineet saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Jos H.sapiens neanderthalensis menetti geneettisen omaleimaisuutensa kadoten ympäröivään H.sapiens sapiens -väestöön, miten kävi sen edustaman kulttuurin?
Neanderthalien akkulturaatio Aurignaciin: Szeletian kulttuuri
Tonavan laaksossa, Böömissä, Määrissä ja Slovakiassa Moustierin kulttuuri korvautui Szeletian-kulttuurilla, jonka piirissä uusi ihmistyyppi korvasi vähittäin vanhan:
"Neandertalilaisten ja nykyihmisten siirtymävaihe oli Tšekkoslovakian Szeletian kulttuuri, jota alkuvaiheessa ylläpitivät neandertalilaiset, loppuvaiheessa nykyihmiset. Nykyihmiselle oli tyypillistä mm. pehmyt taltta , jolla voitiin työstää kivisiä veitsiä. Veitsi olikin nykyihmisen tuoma uutuuskeksintö, jolla oli kätevä käsitellä saaliseläimiä. Szeletian kulttuuria oli Slovakiassa ja tämän kulttuurin alue ulottui vanhemmassa vaiheessa lämpimänä Hengelo-interstadiaalina Keski-Eurooppaan ja koko Tonavan varrelle.
Myöhempi, nykyihmisen vaihe oli Denekamp-interstadiaalina. Neandertalin ihminen asutti Szeletian Certova Pecin luolaa 38 320 (± 2480) hiili-14-ajoituksen mukaan. Luolasta on löydetty Neandertalin ihmisen Moustierin kulttuurin karkeatekoisia esineitä, jotka ajan myötä vähenivät nykyihmisten kaivertimien yms yleistyessä. Szeletian kulttuurin eräs aikaansaannos on taitavasti tehty Szeletian "Moravany-Dlhan" tyyppinen lehdenmuotoinen kärki, jota käytettiin keihäissä, ehkä jopa nuolissa. Luusta veistettiin koristeellisia esineitä. Nuorempaa Szeletian kulttuuria luonnehtii myös piikiven ja lasiporfyyrin (vulkaanista lasia, joka ei ole obsidiaania) tuonti kauempaa. Szeletian kulttuurin jälkeen tuli alueelle Aurignacin kulttuuri."
Wikipedia-artikkeli
Afrikasta ulosmuuttanut "nykyihminen" käytti vielä Lähi-Idässä 110-90 000 vuotta sitten Moustier-tekniikkaa, ja vasta uudet keksinnöt (säle-tekniikka kivityökaluissa) mahdollistivat levittäytymisen pohjoiseen ja länteen. Uusi teknokompleksi, Aurignacin kulttuuri, ei sitten pysähtynytkään oletettuun ylipääsemättömään rajaan homo sapiens neanderthalensiksen ja homo sapiens sapiensiksen välillä, vaan alkoi kontaktiseuduilla muuttaa vanhan väestön elämää.
Iberian niemimaalla Moustier-tekniikan käyttö, l. keskipaleoliittisessa kulttuurissa eläminen, loppui vasta 30-28 000 BP. Siis kymmenisen tuhatta vuotta myöhemmin kuin idempänä Euroopassa. Ei liene sattumaa sekään, että juuri Portugalista on löytynyt eniten keskustelua herättänyt "nyky-ihmis"-neanderthaali-hybridi.
Jean M. Untinen-Auel, "Luolakarhun klaani"
"Luolakarhun klaani" aloittaa Jean M. Untinen-Auelin "Maan Lapset" -kirjasarjan, jossa liikutaan jääkauden Euroopassa, neanderthalin ihmisten ja nykyihmisten kohtaamisen aikakaudessa. Mika Waltarin "tiiliskivi-romaanit" noudattivat jo sitä formaattia, että romaanien päähenkilöt kiertävät po. aikakauden tärkeimpien paikkojen kautta, ja näin kirjailija saa tilaisuuden esitellä näkemystään historiasta.
Waltarin Mikael Karvajalka/el-Hakim kulkee Suomen Turusta Euroopan keskuksien kautta itäisen suurvallan, osmannien Turkin, hoviin ja osallistuu aikansa historiallisiin käänteisiin. Untinen-Auelin päähenkilö on Ayla, joka kasvaa neanderthal-heimossa, "klaanissa", vaikka onkin syntyperältään "muita". Kirjasarjan toisessa osassa hän kohtaa nykyisestä Etelä-Ranskasta pitkälle matkalle lähteneen Jondalarin, ja juonen jatkokehittely on kovin waltarimaista. Paitsi ettemme tunne kivikauden historian tapauksia, vai tunnemmeko?
Untinen-Auel antaa romaaniensa henkilöiden olla paikalla kun tehdään keksintöjä ja luodaan arkeologisista kaivauksista tuttuja taideteoksia. Kirjojen sivuilla päähenkilöt kohtaavat mammutinluu-veistosten tekijöitä ja luolamaalareita, ja tekevät itse myös uusia keksintöjä. Pariskunta vierailee kylissä, jotka arkeologiaan perehtynyt lukija tunnistaa tunnetuiksi paleoliittisiksi löytöpaikoiksi, ja Auel antaa vielä vihjeitäkin.
"Sungean heimo" asustelee tunnetussa Sungirin kaivauskohteessa, ja päähenkilöt osallistuvat hautajaisiin, joissa surraan vainajia jotka nykyaikainen tiede kaivaa ylös 1900-luvulla. Harvoin romaani tulee näin lähelle tiedettä.
Untinen-Auel on osallistunut kokeilevaan arkeologiaan, luonnonravinnon keräämiseen ja valmistamiseen maasto-olosuhteissa, ja omaa laajan tietämyksen kasvien käytöstä. Tämä, ja käsitöihin liittyvät yksityiskohdat saattavat rasittaa jotakin lukijaa, mutta toiselle ne ovat kirjan parasta antia.
Kivikausien uskonnolliset käsitykset ja menot on myös ajateltu hyvin pitkälle "Maan Lapsissa". Osa Auelin ratkaisuista on sellaisia mihin tieteellisesti relevantin tiedon pohjalta uskallettaisi ryhtyä, mutta kirjailijan on laitettava henkilönsä tekemään asiat jollakin tavalla että juoni etenisi. Tälläkin alueella kirjailijan valinnat pysyvät mahdollisen puitteissa.
Hauska oivallus on käyttää nykykielten suurien eurooppalaisten jokien nimityksiä miltei sellaisinaan Äiti-jumalattaren niminä: Don, "Kaikkien Vesien Äiti" Donau, doni. Tällekin valinnalle on perusteita.
Romaanin rakenne vaatii kerrotun tiivistämistä, ja henkilöistä onkin tehty ehkä hieman häiritsevän päteviä. He tekevät keksintöjä, liikkuvat päälliköiden ja tietäjien seurassa ja ovat yleensä siellä missä tapahtuu. Juuri toisinkaan ei voine menetellä? Toisaalta on hauskaa, että joku on antanut arkeologisten museoiden hitti-esineille fiktiivistä taustaa: Veistoksen tekijälle nimen, luonteenpiirteet ja kohtalon iloineen ja suruineen.
Muinaisten aikojen ihmiset lienevät olleet estottompia kuin me, ja kuvatessaan Aylan ja Jondalarin seksuaalielämää ("Hevosten laakso", =>)Auel näyttää joskus unohtaneen nykyihmisten estoisuuden? Sänky(?)kohtaukset on kuitenkin kuvattu pieteetillä ja nais-näkökulmasta.
Näin muinaisuutta tutkivat tieteet tulevat lähemmäs lukijaa, ja pääsemme jyvälle kokonaisen aikakauden elämänmenosta. Jean M. Untinen-Auelin kirjoilla on hyvä aloittaa tutustuminen esihistoriaan.
"Luolakarhun Klaani" on saatavissa myös DVD:nä, eli lukemisen ja katsomisen iloa vaan kaikille!
Poliittisesti kuuma peruna: Neanderthalin ihonväri
Varhaisemmat tieteelliset rekonstruktiot H.sapiens neandethalensiksen ulkonäöstä kuvasivat hänet hyvin tummana. Mitään perustetta tähän valintaan ei ollut, sillä tutkituissa jäännöksissä ei ollut säilynyt pehmeitä kudoksia, eli asia oli tieteelle avoin. Tiedemaailmalla oli kuitenkin vankka konsensus aiheesta, ja se perustui puhtaasti rasistiseen ajatteluun.
Koska vallitsevan käsityksen mukaan neanderthalin ihminen oli alkeellinen, sen täytyi myös olla nyky-eurooppalaisia tummaihoisempi. Tähän käsitykseen siis johtivat sosiaaliset ja poliittiset syyt, eivät tunnetut tosiasiat tai tieteellinen päättely.
Käsitys neanderthalin ihmisen tummuudesta elää yhä yleisimpänä näkemyksenä, vaikka ihmislajin ihonvärit on jo pitkään yhdistetty UV-säteilyn määrään, eli asuinpaikan leveysasteeseen.
Jääkaudella ilmasto oli kylmempää, ja ihmis-asutukselle sopivat seudut olivat paljon etelämpänä, Ranskan ja Ukrainan tasolla. Vaikka valoisuutta oli ympäri vuoden enemmän kuin nykyisillä arktisilla alueilla, ihmiselle terveellisen UV-annoksen saamista helpotti oleellisesti vaalea ja ohut iho. Sellainen kuin nykyisillä eurooppalaisilla ja arktisilla kansoilla onkin.
H.sapiens neanderthalensis asui Euroopassa satoja tuhansia vuosia ja H.sapiens sapienskin noin 40 000 vuotta. Aikaa sopeutumiseen on siis ollut. Nyky-ihmistä koskevan vallitsevan käsityksen mukaan Neanderin-serkkumme olivat siis blondeja?
Ihmisen vaaleaan/punertavaan hiusväriin ja sinisiin/harmaisiin/vihertäviin silmiin vaikuttavat geenitekijät on eri tutkimuksissa todettu joko 80 000 tai 40 000 vuotta vanhaksi mutaatioksi. Saimme sen kummalta ihmisrodulta hyvänsä, se on edesauttanut selviytymistämme pohjoisissa oloissa ja tullut vallitsevaksi Pohjois-Euroopassa:
Blondi-vyöhyke" ulottuu Baltiasta ja Suomesta Englantiin. Kartan tiedot itäisestä Suomesta näyttävät olevan ruotsinmielistä disinformaatiota?
Maailmanjaaluinen tarkastelu osoittaa, että useimmiten ihonvärin gradientti noudattaa UV-säteilyn määrää. (Ylempi UV-kartta on korjattu sääolot huomioonottaen.) On kuitenkin havaittavissa poikkeamia, jotka kaatavat teorian ihonvärin ja auringonvalon määrän suorasta vastaavuudesta.
Merkittävin poikkeus UV-säteilyn ja väestön ihonvärin vastaavuudesta on läntinen Euraasia l. Eurooppa. Täällä vallitsevaan ulkonäkö-tyyppiin täytyy olla siis jokin muu syy.
Afrikan arkaaisinta väestöä edustavat Namibian khoisanit, joiden väritys onkin UV-määrään verrannollinen. Näyttääkin siltä, että Afrikassa on tapahtunut melanismia vahvistava mutaatio sen jälkeen, kun nyky-ihminen levittäytyi vanhalle mantereelle? Tällöin khoisanit olisivat ulkomuodoltaan sen ihmistyypin kaltaisia, joka 100 000 vuotta sitten aloitti levittäytymisensä Afrikan ulkopuolelle, ja n. 40 000 vuotta sitten saapui Eurooppaan?
Toinen mutaation aiheuttama poikkeama näyttää olevan läntinen Euraasia, missä ollaan selvästi vaaleampia kuin muualla. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, ettei ihonvärillä ole vaikutusta ihmisyksilön henkisiin kykyihin, eikä missään tapauksessa hänen ihmisarvoonsa. Pyrkimys löytää ihmislajin menneisyydestä "alempien" ja "ylempien" ihmistyyppien konflikteja onkin seurausta enemmän silloisten tutkijoiden yhteiskunnallisista näkemyksistä, kuin tieteellisen työn tuloksista.
Puhuivatko Neanderthalit?
Jean M. Untinen-Auel tukeutuu tieteen piirissä yleiseen käsitykseen, että H.sapiens neanderthalensiksen kurkunpää ei ollut riittävän kehittynyt puheen muodostamiseen. Hän antaakin kirjojensa "klaani-ihmisten" käyttää viittomakieltä. Ratkaisu ei ole perusteeton.
Puhekielen syntyä yhdistetään virheellisesti metsästys-tapahtuman vaatimaan kommunikointiin, mutta tätä hypoteesia voisi soveltaa H.sapiens sapiensia liharuoka-hakuisempaan neanderthaliin? Metsästettäessä raskailla ja huonosti saaliseläimen nahkaa läpäisevillä puukeihäillä, jotka iskettiin voimalla suureen eläimeen, hiljaisuus on välttämätöntä, koska saaliin läheisyyteen on päästävä. Äännetty puhe on parempi sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Jos oletamme neanderthalien äänteenmuodostuskyvyn rajoitetuksi, kuten useimmiten näytetään tekevän, heille on silti jäänyt viestintämahdollisuuksia myös äänen avulla: Eräillä Atlantin ja Välimeren saarilla ja vuoristoissa on yhä käytössä ikivanha vihellyskieli. Tällä konstilla on voitu antaa signaaleja sellaisilla etäisyyksillä, joilla normaaleista sanoista ei saa mitään tolkkua.
Koska vihellyskielet ovat olleet köyhien ja maalaisten omaisuutta, niiden historiaa ei ole koskaan kirjoitettu, ja vielä satakunta vuotta sitten ne eivät olisi juntti-leimansa takia edes kelvanneet tutkimuskohteiksi.
Eräät nykyaikaan asti säilyneet arkaaiset kielet, kuten K´hoi-san-kielet joita puhutaan Kalaharissa, ovat äänteitään aivan erilaisia kuin valtaosa puhutuista kielistä. Käytetään monimuotoisia naksahtavia äänteitä, joita muunkielisten on vaikea jopa tunnistaa kuulluiksi. Kapeampi äänellinen ilmaisukyky tai erilainen kurkunpään rakenne ei siis ole välttämättä este puhutun kielen kehittymiselle.
Kuurojen käyttämiä viittomakieliä on käytössä useita erilaisia versioita. Kokemus on osoittanut, että jos viittoma-viestintään on ollut pakottava syy, ymmärrettävien merkkien keksimiseen ei ole aina tarvittu valmiin viittomakielen osaamista, tai edes tietoa sellaisen olemassaolosta. Voimmekin olettaa H.sapiens neanderthalensisten välittäneen toisilleen monimutkaistakin informaatiota, eli he kommunikoivat keskenään.
Untinen-Auelin oletus viittomakielestä saattaa olla hyvinkin oikeaan osunut. Ainakin se on mahdollinen, eikä ihmisiä voida estää välittämästä ajatuksiaan toisilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti