Chistopher L.C.E. Witcomben erinomaiset kulttuurihistoriaa, jumalattaria ja naisen roolin kehitystä valottavat kirjoitukset ovat Suomessa valitettavan huonosti tunnettuja. Meidän mielestämme kokonaiskuvaa maailmalla em. aiheista käytävästä keskustelusta ei voida muodostaa tuntematta Witcomben näkemyksiä. Esitämme siksi lyhennelmän hänen kanaanilaista ja varhais-hebrealaista matrilineaarisuutta koskevasta artikkelistaan.
"Raamatun Eevan luonne ja olemus eivät ole jumalallisesti säädetty fakta, vaan sensijaan patriarkaalisten hebrealaisten kirjoittajien naisvihamielinen (misogyyninen) konstruktio. Käsitettä "hebrealainen" on useimmiten käytetty Vanhan Testamentin patriarkoista, alkaen Abrahamista ja Iisakista päätyen Moosekseen , ja liittyen noin 400:n vuoden jaksoon, toisen vuosituhannen eKr. alkupuolelta Kanaanin valloitukseen kolmannellatoista vuosisadalla eKr., joka seurasi exodusta Egyptistä Ramesses II:n aikana (1290-1224 eKr.).
Kolmanneltatoista vuosisadalta eKr. aina vankeuteen Babylonissa, samaa kansaa nimitettiin israeliitoiksi, ja pakkosiirtolaisuudesta palaamiseen jälkeen, heidät tunnettiin juutalaisina.
Ollaksemme aivan täsmällisiä, ainoastaan Kanaaniin tunkeutumisensa jälkeen "hebrealaiset" puhuivat hebreaa, joka oli kanaanin kielen (canaanite), vahvasti egyptiläisen vaikutuksen alaisen seemiläisen kielen, murre. Kanaania puhuttiin Israelin, Juudan ja Moabin kuningaskunnissa vuosien 1500 ja 500 eKr. välisenä aikana. Uskonnollisista syistä hebreaa on usein pidetty omana kielenään. Puolinomadiset hebrealaiset heimot, jotka Joshuan johdolla valloittivat Kanaanin 13. vuosisadalla BCE, elivät esivaltiollisessa yhteiskuntamuodossa. Kun valtio-rakenteiden muodostumiseen johtava kehitys pääsi käyntiin 11. vuosisadan BCE keskivaiheilla, siihen liittyi prosessi joka sulki naiset julkisen ja uskonnollisen elämän ulkopuolelle, ja toi mukanaan myös naisellisen seksuaalisuuden rajoittamisen ankarilla määräyksillä. Tämä on perusteltavissa myös muiden historiallisten esimerkkien kautta.
Raamatusta tuntemamme tarina Aatamista ja Eevasta on todistetusti kirjoitettu tänä samana aikana, ja voimme ymmärtää sen merkityksen, kun oletamme sen esittäneen tiettyä roolia naisen uuden alempiarvoisen aseman määrittelyssä. On kiinnitettävä huomiota myös siihen, että tämän saman ajanjakson aikana itäinen Välimeren maailma koki kokonaisuudessaan dramaattisia muutoksia, johtuen indoeurooppalaisista maahantunkeutujista, joiden yhteiskunnalliset ja uskonnolliset instituutiot olivat korostetusti patriarkaalisia ja patrilineaarisia. Yksi muutoksista oli naisen aseman merkittävä huononeminen.
Huolimatta siitä, ettei ole epäilystäkään patriarkaalisen perherakenteen määräävästä vaikutuksesta Raamatun kerrontaan, Raamatussa itsessään on todisteita joidenkin heimojen matrilineaarisesta ja matrilokaalisesta sukujärjestyksestä.
Esimerkiksi Jaakop palveli seitsemän vuotta (per tytär) Laabania saadakseen vaimokseen tämän tyttäret Raakelin ja Lean, mikä viittaa matrilokaaliseen avioitumis käytäntöön. (1. Mooseksen kirja 29)
On myös ehdotettu, että ei-patriarkaalinen sosiaalinen järjestelmä olisi "matriarkkojen" Saaran ja Rebeccan taustana, mikä selittäisi heidän toimintansa. Esimerkiksi heidän pidättäytymisensä raskaaksi tulemisesta, tai pysyminen "hedelmättömänä", olisi yhdistettävissä heidän kotimaansa Mesopotamian papitarten perinteiseen rooliin.
Jaakopin tarinassa on kiinnitetty huomiota siihen, että jokaisen hänen kahdestatoista "pojastaan" sanotaan menneen naimisiin kaksoissisarensa kanssa, mistä tulee mieleen, että maaomaisuus saattoi periytyä äidin kautta.
Ensimmäisen Mooseksenkirjan (2:24) sanonta, että "mies luopukoon isästään ja äidistään, ja liittyköön vaimoonsa", on nähty myös perustellusti merkkinä matrilokaalisestä käytännöstä, eli aviomiehen muuttamisesta vaimon perheen talouteen.
Abraham lähetti palvelijansa Harraniin, oman patrilokaalisen heimoveljensä luokse, etsimään vaimoa pojalleen Iisakille, eikä sallinut poikansa ottaa vaimoa kanaanilaisten keskuudesta, sillä matrilokaalisen tavan mukaisesti Iisak olisi tullut osaksi vaimonsa klaania, mitä Abraham ei halunnut. (1. Mooseksen kirja 24)
Toinen todiste matrilineaarisesta sosiaalisesta rakenteesta, missä vaimo on perheen pää, voidaan löytää itse Aatamin ja Eevan tarinasta, kun käärme ei puhuttele Aatamia vaan Eevaa. Käärme siis piti Aatamia merkityksettömänä.
Yleensä on jätetty huomiotta sekin, että varhaisemmalla kaudella naiset saattoivat toimia myös johtajina, kuten Deborah, ja tehdä sankarillisia tekoja, kuten Jaael, joka tappoi kanaanilaisten sotapäällikön Siiseran (Tuomarien k. 4-5)
Ensimmäin Mooseksen kirja 2-3 kuvaavat historiallista siirtymistä enenevästi patriarkaalisiin yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin instituutioihin, ja palveli myös asiakirjana, jolla uusi patriarkaalistunut järjestys selitettiin jumalallisesti määräytyneeksi.
Chistopher L.C.E. Witcombe
Copyright © 1998 Christopher L. C. E. Witcombe. All rights reserved.
Kommentti:
Chris Witcombe esittää lyhyesti ja tiiviisti asiansa. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on länsimaisen patriarkaalisuuden perusdokumentti, Raamattu, josta siitäkin löytyy todisteita esi-hebrealaisesta matriarkaatista ja toisenlaisesta naiseudesta, kuin mitä olemme tottuneet yhdistämään judeo-kristilliseen perintöön. Toisaalla Lilinah biti-Anat kertoo omaa juutalaista taustaansa tutkiessaan rivien välistä löytämästään toisenlaisesta kanaanilais-hebrealaisesta maailmasta, joka oli säilyttänyt jälkiä aikakaudesta ennen jahvismia ja ihmiskunnan kollektiivista mielenhäiriötä.
Matrilokaalinen avioliitto, siis että aviomies muuttaa "valiokuntaneuvokseksi" vaimonsa perheen talouteen, ja integroituu vaimonsa sukuun, ei ole voinut kehittyä muunlaisissa kuin matriarkaalisissa oloissa. Siis yhteisöissä, joissa nainen on perheen pää tms.. Monet tutkijat, kuten Riane Eisler, Margaret Mead ja Marija Gimbutas, varoittavat samaistamasta patriarkaalisen psykokulttuurin (hallitsevaa) miestä ja matriarkaalisen olotilan (tasa-arvoista) naista. "Mies-valtaan" johtava prosessi on yhdistettävissä James W. Prescottin kuvaamaan väkivaltaistumis-ilmiöön, ja Erich Frommin kirjoituksissaan ounastelemaan "ihmiskunnan kollektiiviseen mielenhäiriöön", jonka hän psykoterapeuttina aavisti löytyvän potilaidensa häiriöiden takaa.
Länsiseemiläiset nykyisen Palestiinan, Israelin, Libanonin ja Jordanian asukkaat näyttävät siis eläneen kuten muutkin varhaiset maanviljelyskulttuurit, tasapainoitetuissa Astartea kunnioittavissa yhteiskunnissa, jotka suistuivat sittemmin monoteismiin, patrismiin ja loppumattomiin sotiin, joista Raamatun kertomukset todistavat. Samat tarinat todistavat myös -eikä vähiten sillä että ne on kirjoitettu patristisiksi propagandavälineiksi- että kulttuurikehityksen alussa tässäkin osassa maailmaa vallitsi elämäntapa, joka ei määrännyt yksilön asemaa hänen sukupuolensa perusteella. Jäämme siis odottamaan sitä, että arkeologit selvittävät, mikä oli sen naisen nimi, joka perusti Jerikon kaupungin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti