Perämeren pohjukassa, Keminmaalla, löytyy muinaissuomalaisten omaperäisin rakennelma. Tornivaaran valkoisesta kvartsista eli ukonkivestä ilman laastia rakennetut obeliskit tavataan yleensä selittää "luonnonmuodostumiksi", mitä ne eivät ole, tai alkuperältään tuntemattomiksi. Ainoa selitys, jota ei käytetä on niiden toteaminen paikallisten asukkaiden uskonnollisiin tarkoituksiin tekemiksi.
Obeliskeja on alunperin ollut useita ryhmiä, joissa aina keskimmäinen kolmesta kivipylväästä on korkein. Viime vuosisadalla paikalla käyneiden tutkijoiden mukaan ryhmiä ei ole sijoitettu mitenkään ilmansuuntien mukaan.
Perämeren molemmat rannikot Merenkurkun pohjoispuolella ovat vanhaa suomalais-kainuulaista kulttuurialuetta, jolta löytyy monenlaista ihmeteltävää, ja myös merkkejä varhaisista kulttuurisuhteista itään ja etelään. Kampakeraamisella kaudella Perämeren suomalaisasutus kehitti pohjolan oloihin nähden yllättävän rikkaan kulttuurin hylkeiden talvipyynnin tuoman hyvinvoinnin avulla.
Niihin aikoihin kantavia kevätjäitä hylkeiden poikimista varten oli Itämerellä ainoastaan pohjoisimmassa kolkassa. Kun koko meren hylkeet tulivat kerran vuodessa pohjoiseen muinaissuomalaisten tavoitettaviksi, Kemijoen suuhun ja koko rannikolle syntyi kiinteää asutusta, mikä metsästys/keräily-elinkeinon piirissä ei ole itsestäänselvää. Tämä suomalaisasutus on mahdollistanut Tornivaaran pylväiden ja kuuluisien jätinkirkkojen rakentamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti