Margaret Meadin paljon polemiikkia ja kiukkuakin herättäneet tutkimukset Uuden Guinean luonnonkansojen keskuudessa 1930-luvulla toivat esiin hyvin vaihtelevia sukupuoliroolien ja -statusten järjestelmiä. Tästä tehtiin heti se johtopäätös, ettei meidän tuntemamme länsimaisen kulttuurin tapa määrätä miehen ja naisen rooleista ole ainoa mahdollinen, tai "luonnon" tms. säätämä ikuinen järjestys, josta ei voisi poiketa.
Tämä rohkaisi mm. feministejä, mutta ei tuonut Meadille kaikkien suosiota. Tässä tarkastelemme hänen havaintojaan sodasta ja aggressioiden kontrolloimisesta "alkukantaisessa" yhteisössä, jossa sekä miehen että naisen odotetaan olevan lempeitä ja huolehtivia. Oliko "rauhanomainen ja tasa-arvoinen" aika menneisyydessä todella sitä, vain oliko sitä lainkaan??
"Margaret Mead on tunnettu amerikkalainen sosiaaliantropologi, ja epäilemättä alan naispuolisista edustajista kuuluisimpia. Mead toimii Amerikan Luonnonhistoriallisen Museon kansatieteellisen osaston intendenttinä. "Sex and Temperature in Three Primitive Societes" perustuu tutkimusmatkaan, jonka Mead vuosina 1931-33 teki Uuteen Guineaan (Löytyy Melanesiasta). Siellä hän perehtyi kolmen alkuasukasheimon, arapeshien, mundugumorien ja tshambulien elämään.(suomentajan esipuheesta, 1963)
Nämä heimot asuvat varsin lähellä toisiaan, mutta eroavat toisistaan jyrkästi luonteenlaadun ja eri sukupuolten käyttäytymisen puolesta. Teoksessaan Mead väittää kokoamansa aineiston pohjalta, että eri sukupuolten välillä luonteenpiirteissä ja käyttäytymisessä ilmenevat erot eivät (kokonaisuudessaan. lat.huom.) ole synnynnäisiä, vaan aiheutuvat kasvatuksesta ja yhteiskunnan asettamista ihanteista."
Tieto sukupuolten roolien ja yhteiskunnallisen aseman suhteellisuudesta, eli ettei (silloin) tunnettu länsimainen elämäntapa ollutkaan ainoa mahdollinen, eikä perustunut Jumalan (Jehovan) määräykseen tai biologisiin tosiseikoihin, oli siihen aikaan "sosiaalista dynamiittia". Meadista tuli siinä paikassa kiistelty henkilö.
Sukupuoliroolien suhteellisuus
"Jokainen näistä heimoista on kiinnittänyt huomiota sukupuolieroihin yhteisön elämän järjestelyssä, mutta kukin niistä on kehittänyt tätä aihetta eri tavalla. Vertailemalla niitä keskenään on mahdollista saada tietoa siitä, mitkä ainekset ovat biologisiin sukupuolieroihin liittymättömiä yhteiskunnallisia muodosteita."(Mead, s.12)
Kuulostaa kylmän asialliselta ja neutraalilta puheelta, mutta naista yhä "hellan ja nyrkin välissä" pitävä yhteiskunta piti tätä tietoa vaarallisena.
Meidän tuntemamme kulttuurin stereotyypit, mies agressiivinen / nainen alistuva, saavat Meadilta kyytiä:
"Arapeshit -sekä miehet että naiset- suosivat persoonallisuutta, joka meidän historiallisten ennakkoluulojemme mukaan on äidillinen ja feminiininen. Huomasimme, että sekä miehet että naiset on kasvatettu yhteistoimintaan kykeneviksi, epäaggressiivisiksi henkilöiksi, jotka huolehtivat toisten ihmisten tarpeiden tyydyttämisestä. Emme löytäneet minkäänlaista käsitystä siitä, että sukupuolivietti voisi olla kovin voimakas tekijä enempää miehissä kuin naisissakaan.(Mead, s.265)
Selvän vastakohdan arapesheille muodostavat mundugumorit. Painimme merkille, että mundugumorien käsityksen mukaan sekä miehet että naiset ovat häikäilemättömiä, agressiivisia ja aktiivisesti seksuaalisia yksilöitä, jotka huolehtivat lapsistaan mahdollisimman vähän. Sekä miehet että naiset olivat lähellä persoonallisuustyyppiä, joka meidän kulttuurissamme on löydettävissä vain sivistymättömien ja väkivaltaisten miesten keskuudesta.
Enempää arapeshit kuin mundugomoritkaan eivät korostaneet sukupuolten välistä vastakohtaisuutta. Arapeshien ihanteena on, että lempeä ja vastuuntuntoinen mies menee naimisiin lempeän ja vastuuntuntoisen naisen kanssa. Mundugomorien ihanteena taas on, että väkivaltainen ja aggressiivinen mies menee naimisiin väkivaltaisen ja aggressiivisen naisen kanssa.
Kolmannen heimon, tsambulien, keskuudessa huomasimme, että oman kulttuurimme miehiä ja naisia koskevat käsitykset olivat (heillä) kääntyneet ylösalaisin. Nainen on hallitseva, objektiivinen, järjestävä osapuoli, mies taas vähemmän vastuullinen ja tunteenomaisesti riippuvainen."
Roolit ovat siis niin kuin ne on opittu, todistaa Margaret Mead. Kun me itse olemme sosiaalistuneet oman kulttuurimme normeihin, meistä vaikuttaisi perin hassulta ja huvittavalta, jos esim. suomalainen mies olisi tahdoton, lempeäkatseinen herkkupala, josta vallanhimoiset ja päättäväiset naiset taistelisivat keskenään -vaikkakin ns. naisen asein- ja joka alistuisi nöyrästi kulloisellekin "Pohjolan emännälle". Ei ole kuitenkaan täysin poissuljettua, ettei näin joskus esihistoriassa olisi ollut?
Mead oli tullut todistaneeksi sen seikan koko lukevalle yleisölle myös tiedemaailman ulkopuolella, että eri sukupuolilla havaittavat persoonallisuuserot ovat suuressa määrin yhteiskunnan tuotteita, ei biologisia. Jos siis po. erot eivät vastaa muuttuneita tarpeitamme, ne voivat muuttua. Mead avasi tien vaihtoehdon etsinnälle.
Mainittakoon, että "feminismin perustajana" pidetty Simone Beauvoir piti miehen ja naisen eroa biologisena: Mies = kulttuuri; Nainen = luonto. Myös tämä feministinen dogmatismi tuli nyt kyseenalaistetuksi.
Nyttemmin on jonkinlainen tilaus ns. feministi-arkeologeista, joiden pitäisi kumota Marija Gimbutasin näkemyksiä "matriarkaalisen" (=ei-sukupuolierottelevan) yhteiskuntamuodon korvautumisesta Euroopassa patrarkaalisella. Näiden opponenttien uskottavuus perustuu harhaan, että joku kiistelijä olisi erityisen uskottava koska hän on "feministi". Marija Gimbutasin kohdalla po. feminismiä ei lueta eduksi, kuinkas sattuikaan.
Oireyhtymään kuuluu marssittaa estradille kirjoittajia, jotka toistavat Gimbutasin hypoteeseja ja faktoja sivukaupalla (siihen pystyy papukaijakin), ja sitten toteavat lopuksi, että "tämä ei kuitenkaan todista matriarkaatin olemassaolosta" tms. hyvittelyä. Huomattakoon, etteivät he yleensä kirjoituksissaan kritisoi Gimbutasin väittämiä, vaan esittävät lonkalta em. tapaista mielikuvan rakentamista. Kiistely Marija Gimbutasin ympärillä onkin tavallaan toisinto vuosikymmeniä aikaisemmasta Meadin "Sukupuoli ja luonne" -kirjan aiheuttamasta kalabaliikista.
Sota "rauhanomaisessa" kulttuurissa
Mead jatkaa:
"Sodankäynti on arapesheille melkein tuntematonta. Pääkalloja ei metsästetä. Tappamista ei pidetä urhollisena eikä mielekkäänä. Niihin, jotka ovat tappaneet ihmisiä, suhtaudutaan todellakin epäsuopeasti, ikään kuin he olisivat jossain määrin yhteiskunnan ulkopuolella. Heidän velvollisuutensa on suorittaa uusien tappajien puhdistautumisseremoniat. Mutta vaikka todellinen sodankäynti, toisin sanoen ryöstämistä, valloittamista ja tappamista varten järjestetyt hyökkäysretket, on tuntematonta, kylien kesken saatetaan käydä rähinöitä ja kahakoita, etupäässä naisten vuoksi."(Mead, s.36)
Sodan syy on useimmiten "naisenryöstö", mikä tässä lempeässä miljöössä tarkoittaa tavallisesti aviollisten ristiriitojen tai normien vastaisen ihastumisen aiheuttamaa naisen karkaamista naapurikylän miekkosen matkaan. Karkuteille lähtenyt sika, jonka toisen kylän asukas on ottanut talteen, voi myös olla casus belli. Mead kuvaa sodankäynti-tapaa:
"Kahakat alkavat siten, että suuttunut osapuoli saapuu aseistautuneena muttei varsinaisesti taistelunhaluisena loukkaajien kylän luo. Kiukkuinen kiistely alkaa: Loukkaajat puolustavat käyttäytymistään, väittävät etteivät he tiedä mitään naisen karkaamisesta, tai etteivät he tienneet sian omistajaa -sen saparoa ei ollut vielä leikattu. Mistä he olisivat arvanneet, ettei se ollut villisika, jne."(Mead, s.37)
Usein "sota" jää herjaamisen asteelle, ja osapuolet poistuvat tahoilleen, mutta ei aina:
"...kiivain mies heittää keihään. Tämä ei merkitse yleisen metelin alkamista, päinvastoin jokainen tarkkailee, mihin keihäs osuu, ja vastapuolen kiivain mies heittää sen takaisin kohti sitä miestä, joka oli sen heittänyt.(Mead, s.37)
Tämä vastavuoroinen ja huolellisesti mieleenpainettu heittojen vaihto, jonka tarkoituksena on vain haavoittaa lievästi, ei tappaa ketään, jatkuu kunnes joku haavoittuu melko pahasti. Tällöin hyökkäävän puolen jäsenet välittömästi lähtevät tiehensä. Myöhemmin rauha rakennetaan rengaskoruja vaihtamalla. Jokainen mies antaa renkaan sille miehelle, jota on haavoittanut."
Ikävien kuolemantapausten sattuessa muistetaan, että "taistelleiden" kylien väki onkin sukua keskenään, eikä kukaan tapa sukulaistaan tarkoituksella. Kuolemantapauksesta syytetään noituutta, ja sekä tappajaa että vainajan omaisia lohdutellaan, ja kaikki osallistuvat yhteiseen suremiseen.
Tässä meillä on kuvaus rauhanomaisen kulttuurin sodankäynnistä. Häiriöitä oli, mutta ne eivät olleet koko kulttuurin ja uskonnon keskeinen elementti ja ihanne, kuten mm. indoeurooppalaisen invaasion jälkeisessä Euroopassa.
Marija Gimbutasin aloittamaa työtä seuraavaa tutkimuslinjaa on kritisoitu jopa "rauhanomaisen feministisen Atlantiksen" projisoimisesta menneisyyteen, mutta se ettei ihmisten välinen väkivalta ollut koko yhteiskuntarakenteen määräävä tekijä, kuten historiasta tunnetuissa hierarkisissa rosvovaltiossa (erilaiset Tsingis-kaanit ja Iivana-Julmat), tulee nyt todistetuksi yhden papualaisen heimon kohdalta, ja samalla auttaa meitä hahmottamaan millaista "Vanhan Euroopan" rauhanomaisuus on voinut olla.
| 1. | "Luonnonkansat" mesästäjä-keräilijät: | Valtioton aika, totemistisia heimoja, "Lapinkylä"-hallinto. | Ryöstöretkiä, "sota yksityisasia",satunnainen häiriö, "30 000:n vuoden rauha". |
| 2. | Maanviljelys-kivikausi, "Vanha Eurooppa": | "Tasa-arvo" = yksilön asema riippumaton sukupuolesta tai syntyperästä, Uskonto korostaa naiseutta elämän synnyttäjänä. | Aggressiota kontrolloidaan uskonnolla, sota edelleen poikkeusilmiö tai po. kulttuuripiirin ulkopuolelta tuleva hyökkäys. |
| 3. | Kulttuuri-murros, demografinen katastrofi: | Vanhat rakenteet yleensä sortuvat, kansoja tuhoutuu. | Jatkuvaa sotaa nälkäisten nomadien tunkeutuessa maanviljelysseuduille. Ryöstely joko tuottaa "hautausmaan rauhan" tai "prätkäjengi-valtion". |
| 4. | Indoeurooppalainen Eurooppa: | Väkivaltaisimmat rosvot päätyvät "kuninkaiksi", perinnöllisen ns. aateliston synty. Hierarkia uskontoon ja hallintoon. | Sodalla pidetään alemmat yhteiskuntaluokat pelossa, ja jaetaan uudelleen reviirejä rosvoparonien kesken. |
| 5. | "Jerusalemin uskonnot", Pyhä Sota: | Avoin väkivalta hallinnon perustana säilyy, mutta alistetaan ihmisjoukkojen tajunnan ohjailulle. Entistä suurempia imperiumeja. | Sodat muuttuvat massaliikkeiksi jonkin uskonnollisen tai ideologisen prinsiipin puolesta "vääräuskoisia vastaan". Julmuus lisääntyy. |
| 6. | Teollistunut maailma: | Valtioita ja yhtiöitä, dynastiat joko giljotiiniin (Ranska) tai koipussiin (Englanti). | Sota politiikan jatketta, "kauhun tasapaino". |
Taulukon tarkastelu osoittaa, että kaikki mainitut kehitys (tai rappio) vaiheet ovat ajallisesti lomittaisia, eli jatkuvat yhä jossainpäin maailmaa. Meadin tapaamat papualaiset elivät vielä aikakautta 1., muu maailma teollisuuden ja maailmakaupan vaihetta 6., ja äskettäin kadonnut neuvosto-imperiumi vielä 1990-luvulla vaihetta 5.. Kulttuurin ja luonnon kehitys ei ole koskaan tasaista.
Euroopan ja Intian indoeuroistumisen jälkeisen kauden ideologiaa kuvaa hyvin Mahabharatassa esitelty myytti Kuruksetran taistelusta, jossa Pandava- ja Kaurava-klaanit ottavat aseellisesti selville, kummat ovat kovempia jätkiä, eli "kukkulan kuninkaita", kuten töölöläisillä takapihoilla tehtiin pikkupoikien toimesta 1930-luvulla, aina kun uusi halkokuorma oli kaadettu taloyhtiön tontille. Pandavoiden ja Kauravoiden tilalle voi lukija sijoittaa esim. George Bushin ja Saddam Husseinin, eikä juoni siitä kärsi.
Koska mainitut suvut olivat kertomuksen mukaan läheisiä toisilleen, päähenkilöiden henkinen kasvutarina liittyy sen seikan sisäistämiseen, että myös sukuun kuuluvia ja muutenkin mukavia tyyppejä voi tappaa, jos kunnia tms. isompi asia niin vaatii. Tälläistä henkisen valveutumisen tasoa vaadittiin veda-kauden ylimyksiltä, ja se on kristallisoitu myös uskonnon perusteoksiin.
Indoeurooppalaisten nomadien Eurooppaan ja Intian tasangoille suuntautuneen maahanmuuton jälkeisissä uskonnoissa ja mytologioissa sodanjumalien, heimojumalien ja ukkosenjumalan asema on aiempaa korostuneempi, ja po. uskontoihin "adoptoituneet" vanha-eurooppalaiset tms. jumalattaret usein militarisoitiin. Atana Potinija sai aseet ja muuttui Pallas Atheneksi. Kelttien Morrigan sai miekan ja kilven, ja vaaneri-jumaluus Freia liikkui hänkin sotakentillä. Traditioiden patriarkaalistuminen ja agression nostaminen häiriökäyttäytymisestä ihanteeksi ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan Lähi-Idässä innovoitui koston, raakuuden ja armottomuuden henkilöitymä: Jahve.
Verrattaessa arapeshien kaltaisten heimoina ja kyläyhteisöinä elävien kansojen puolirituaalista "sotaa", jonka funktio näyttää olevan ristiriitojen ja frustraatioiden häivyttäminen pienimmällä mahdollisella haitalla, "kehittyneempien" kansojen ja valtioiden organisoituun väkivaltaan, havaitsemme eron olevan laadullisen. Kyse on eri ilmiöistä.
Valtiottomassa olotilassa ja ilman "jerusalemin-uskontojen" vaikutusta eläneitä ihmisiä tuskin on mahdollista saada lähtemään tappamaan heille tuntemattomia muukalaisia jostain pääkaupungista tms. pääkonttorista tulleen käskyn perusteella, vaikka po. muukalaisilla olisi eri uniformu ja kenttäpostiosoite.
Arapeshien leppoisuus on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta erittäin positiivinen tieto, sillä väkivallan ilmiöiden samankaltaisuus kaikkalla maailmassa herättää joskus pessimistisen tunteen, että aggressio ja itsekkyys olisi meihin geneettisesti koodattu. Kun sitä ei esiinny po. ryhmässä, mekin voimme jonain päivänä vapautua väkivallan rasitteesta. Toivoa siis on.
Johtajuus ei-hierarkisessa yhteiskunnassa
Meadin esittelemän arapeshi-kansan keskuudessa aggressiivisuus ja muut ns. miehiset hyveet ovat kovin huonossa kursissa. Jouduttuaan vuosituhansien aikana kosketuksiin "nykyaikaisemman" väen kanssa, arapeshit ovat kehittäneet erityisen instituution, jolla he parantavat kilpailukykyään ja säilymismahdollisuuksiaan heille kovassa maailmassa. He valitsevat keskuudestaan nuoria miehiä, joita kasvatetaan esiintymään ja toimimaan töykeästi ja itsekkäästi, minkä he uskovat olevan näille valituille hyvin vastenmielistä.
"Kun työt suoritetaan miellyttävässä yhteistoiminnassa ja vähäinen sodankäynti on perin heikosti järjestettyä, yhteiskunta tarvitsee johtajia vain suurten seremoniatilaisuuksien järjestäjiksi. Jos ihmiset tyytyisivät vain syömisen ja yhteislaulujen tuottamaan jokapäiväiseen nautintoon, he tulisivat hyvin toimeen ilman johtajiakin, mutta silloinpa ei voitaisi järjestää seremonioita.(Mead, s.39-40) Tästä valitusta "pääluottamusmiehestä" käytetään nimitystä buanjin.
Arapeshien yhteiskunnan ongelmana ei ole hyökkäävyyden rajoittaminen eikä omanvoiton pyynnin kahlitseminen, vaan kyvykkäimpien ja lahjakkaimpien miesten taivuttaminen johtavaan ja vastuulliseen asemaan vastoin heidän tahtoaan, niin että silloin tällöin, aina kolmen tai neljän vuoden kuluttua tai vieläkin harvemmin voidaan järjestää todella jännittävä seremonia.
Otaksutaan, ettei kukaan halua olla johtaja, "suuri mies". Suurten miesten täytyy suojella, tehdä aloitteita tavarain vaihdosta, pöyhistellä ja puhua kovalla äänellä, kerskailla siitä, mitä ovat tehneet tai tulevat tekemään. Kaikkea tätä arapesh pitää vastenmielisenä ja vaikeana käyttäytymisenä, johon normaali mies ei ryhtyisi, jos hänellä olisi mahdollisuus välttyä siitä. Yhteiskunta joutuu pakottamaan muutamia miehiä tähän rooliin tietyillä menetelmillä."
Kun buanjin on saanut itselleen seuraajan, hän voi palata normaaliin elämäänsä, jota hänen odotetaan arvostavan.
Rooleihin sopimattomat
Mead kiinnittää paljon huomiota vallitsevista normeista poikkeavien yksilöiden asemaan tutkimissaan kulttuureissa. Koska on mahdollista, että sosiaalisten odotusten mukainen persoonallisuus ei sovi kaikille, jokaiseen yhteisöön jää yksilöitä jotka eivät tahdo tai eivät pysty täyttämään heiltä odotettua roolia. Primitiivisissäkin yhteiskunnissa nämä poikkeukset ovat olemassa, ja heidän kanssaan on elettävä.
USA:n tasankointiaanien kovin miehekäs mies-rooli on ilmeisesti jo varhain saanut vaihtoehdokseen "berdache" -ilmiön: Mies, joka elää naisen tavoin. Berdache ei silti välttämättä toteuta 100%:sti itseään, vaan hänkin seuraa yhteisön perinteen asettamaa roolia tiettyine kaavoineen ja tunnusmerkkeineen.
Berdachena mies voi tehdä naisten töitä, eikä hänen tarvitse olla sotainen eikä rohkea. Berdache voi käyttäytyä myös homoseksuaalisesti. Meadin mukaan rooliodotus, oli se sitten aggressiivinen mies + lempeä nainen kuten meillä, tai toisinpäinen kuten tsambuleilla, tai molemmat lempeyteen pakottava kuten arapesheilla, on siihen pystymättömälle sosiaalinen pakkopaita:
"Sen tuskan lisäksi, jota ihminen tuntee siitä, että hän on syntynyt kulttuuriin, jonka yleisesti hyväksyttyjä päämääriä hän ei koskaan voi omaksua, monet ihmiset saavat nyt vielä lisää surkeutta siitä, että heidän psykoseksuaalinen elämänsä menee sekaisin. Mies ei ainoastaan tunne vääriä tunteitä, vaan hän tuntee naisen tunteita, mikä on paljon pahempaa."(Mead, s.278)
Valta
"Pakko käyttäytyä oman sukupuolensa jäsenen tavalla tulee erittäin voimakkaaksi tekijäksi, jonka avulla yhteiskunta koettaa muovailla kasvavaa lasta hyväksyttyihin muotoihin."(Mead, s.280)
Siinä se taas on: Kyse on vallasta. Voimakkaasti sukupuoli-erottelevalla yhteiskunnalla on lujempi ote jäsentensä tajuntaan, kuin arapeshien tai mundugomorien heimoyhteisöillä. Tilanne näyttää täysin rinnasteiselta:
heikko kontrolli | vahva kontrolli |
yksilöllisyys | yhdenmukaisuus |
sukupuolten roolit vähän eriytyneitä | roolit vahvasti erilaisia, vastakkaisuus ihanteena |
matriarkaatti | patriarkaatti |
Yksilöllisyys
"Mathilde ja Mathis Vaerting kävivät käsiksi (sukupuoliroolien alkuperää koskevaan) probleemaan kirjassaan "The Dominant Sex", mutta Euroopan kulttuuriperinne rasitti heidän ajatteluaan. He tiesivät, että muutamissa osissa maailmaa oli ollut ja vieläkin oli matriarkaalisia järjestelmiä, jotka antoivat naisille toimintavapauden ja riippumattomuuden, jonka Euroopan historialliset kulttuurit olivat suoneet vain miehille. Yksinkertaisella silmänkääntötempulla he vain käänsivät nurin Euroopan tilanteen ja selittivät, että matriarkaalisessa yhteiskunnassa naiset ovat kylmiä, ylpeitä ja vallanhimoisia, miehet taas heikkoja ja alistuvia. Euroopan naisten ominaisuudet salakuljetettiin matriarkaalisten yhteiskuntien miehiin -siinä kaikki."(Mead, s.13)
Tässä Mead-kertausta. Asetelma ei näytä oleellisesti muuttuneen niistä päivistä. Länsimaisen elämäntavan kritisoijat osoittavat esimerkkejä ja todisteita vaihtoehdoista, mutta opponentit pystyttävät tuulimyllyn heidän kuvakseen ja kiivailevat sitä vastaan.
Mead esittää myös oman näkemyksensä ihmisen elämäntavan optimoimisesta. Hän näkee vaarana myös sukupuolten välisten todellisten erojen vähättelyn, ja androgyynisyyden ihanteen ottamisen uudenlaiseksi pakkopaidaksi, missä kritiikissään hän on profetaalinen:
"Väite, että sukupuolten välillä ei ole mitään eroja, vaikka niihin on aina uskottu, saattaa olla yhtä salakavala persoonallisuuden standardoimisen muoto, kuin väite, että on monia sukupuolieroja.(Mead,s.197-98)
Siinä määrin kuin miehille ja naisille hyväksyttyjen persoonallisuuksien erojen poistaminen merkitsisi kaikkien niiden ilmiöiden tukahduttamista, joita kerran on pidetty erityisen feminiinisinä tai erityisen maskuliinisina, siinä määrin sellainen kehitys sisältäisi yhteiskunnallisen menetyksen."
Valitettavasti Meadin ennuste on osin toteutunut, ja olemme saaneet nähdä ahdasmielisten vaihtoehtokulttuurien tunkeutumisen tuomaan omia mielivaltaisia normejaan niille, jotka ovat alkaneet oivaltaa perinteisen arvo- ja roolimaailman suhteellisuuden ja -täytyy todeta- kieroutuneisuuden. Jossain piireissä nainen ei saa toteuttaa naisellisuuttaan aistillisuutena ja iloisuutena, vaan "vapautumisen" odotetaan ilmenevän miesmäisyytenä ja "vaihtoehto"normien orjallisena noudattamisena. Vapaus on vaikeaa, joskus tuskallista, mutta se on sen arvoista.
Lainaukset:
Margaret Mead: "Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa", Otava 1963
Margaret Mead 1901-1978
Oppituolit ym:
Vuodesta 1926 American Museum of Natural History, New York
Vassar College (1939-41), vieraileva opettaja
Columbia University (1947-51), lehtori
Columbia University (1954-78) antropologian professori
Fordham University (1969-71) Antropologian professori ja yhteiskuntatieteiden laitoksen johtaja
Puheenjohtana seuraavissa tieteellisissä yhdistyksissä:
American Anthropological Association
Anthropological Film Institute,
Scientists Institute for Public Information
Society for Applied Anthropology.
Teokset:
COMING OF AGE IN SAMOA, 1928
AN INQUIRY INTO THE QUESTION OF CULTURAL STABILITY IN POLYNESIA, 1928
THE MAORIS AND THEIR ART, 1928
COMING UP IN NEW GUINEA, 1930
SOCIAL ORGANIZATIONS OF MANU'S, 1930
THE CHANGING CULTURE OF AN INDIAN TRIBE, 1932
SEX AND TEMPERAMENT IN THREE PRIMITIVE SOCIETES, 1935 - Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa, Otava 1963
THE MOUNTAIN ARAPESH, 1938-49 (5 vols. in 4)
FROM THE SOUTH SEAS, 1939
BALINESE CHARACTER, 1942
AND KEEP YOUR POWDER DRY, 1942
BALINESE CHARACTER, A PHOTOGRAPHIC ANALYSIS, 1942
MALE AND FEMALE, 1949 - Mies ja nainen, Otava 1957
SOVIET ATTITUDES TOWARD AUTHORITY, 1951
GROWTH AND CULTURE, 1951 (with Frances Cooke Macgregor, photos. by Gregory Bateson)
THE STUDY OF CULTURE AT A DISTANCE,1953 (ed. with Rhoda Métraux)
PRIMITIVE HERITAGE, 1953 (ed. with Nicholas Calas)
THEMES IN FRENC CULTURE, 1955 (ed. with Rhoda Métraux)
CHILDHOOD IN CONTEMPORARY CULTURES, 1955 (ed. with Martha Wolfenstein)
NEW LIVES FOR OLD, 1956
AN AHTHROPOLOGIST AT WORK, 1959
PEOPLE AND PLACES, 1959
A CREATIVE LIFE FOR YOUR CHILDREN, 1962
CONTINUITIES IN CULTURAL EVOLUTION, 1964
FAMILY, 1965 (with Ken Heyman)
ANTHROPOLOGIST AND WHAT THEY DO, 1965
AMERICAN WOMEN, 1965 (ed. with Frances B. Kaplan)
THE WAGON AND THE STAR, 1966 (with M. Brown)
THE CHANGING CULTURAL PATTERNS OF WORK AND LEISURE, 1967
CULTURE AND COMMITMENT, 1970
A WAY OF SEEING, 1970 (with Rhoda Métraux)
A RAP ON RACE, 1971 (with James Baldwin)
BLACKBERRY WINTER: MY EARLIER YEARS, 1972
TWENTIETH CENTURY FAITH, 1972
WORLD ENOUGH, 1975
LETTERS FROM THE FIELD, 1925-74, 1977 (with R.B. Métraux)
MARGARET MEAD, SOME PERSONAL VIEWS, 1979 (with R.B. Métraux)
ASPECTS OF THE PRESENT, 1980 (with W.W. Kellogg)
THE ATMOSPHERE, 1980
Meadilta on myös suomennettu tutkimus Ikäryhmien ristiriidat, joka on julkaistu pehmeäkantisena niteenä.
Margaret Mead
Mead 2001: In The Field (Margaret Mead´s ethnographic work in 1931-32, the Mountain Arapesh of the East Sepik Province, Papua New Guinea)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti