Suomesta ei "tiettävästi" ole löytynyt kalliopiirroksia, vaikka TVL sellaisen tuhosikin Ounasjoella rakentaessaan siltaa erään kosken yli Rovaniemen yläpuolella. Riimukirjoituksiakaan ei ole löytynyt, paitsi Vöyrin väärennös, eikä ainakaan suomensukuisella kielellä, kuten ei yleisö tiedä Novgorodin tuohikirje n:o 292:stakaan. Käymäjärven kirjoituskivi Ruotsin Norbottenissa, vanhalla suomalais-saamelaisella alueella, on niinikään jätetty suomalaisille kertomatta. Sehän ei ketään yllätä?.
Varhaisin tunnettu kirjallinen maininta Käymäjärven kylän lähistöllä sijaitsevasta kiinnostavasta kivestä, on ruotsalaisen hömppähistorian isältä, Olof Rudbeckilta, vuodelta 1686. Rudbeck mainitsi kivi-erikoisuuden olettaen sen riimukirjoitukseksi, mikä laji yhä innostaa nykypäivänkin germanofiileja ja rudbeckiaaneja. Kun kehittyvä länsimainen tiede tarvitsi faktaa maapallon kaareutumisesta, se toi kansainvälisen tutkijajoukon Suomeen ja myös Torniojoen laaksoon. Kolmiomittaustornien ketju ulotettiin kohti pohjoista, ja tarkoilla astemittauksilla selvitettiin välimatkan lisäksi myös maanpinnan kaartumista. 11.04.1737 geograafien joukko saavutti Käymäjärven.
Mukana oli myös mainio ruotsalainen tiedemies Anders Celsius, jonka nimen muistamiseen ei tarvinne korkeampia opintoja? Celsius oli myös riimujen tuntija, ja hän saattoi sanoa kiven kirjoituksen nähtyään, ettei se ole etelämpänä tunnettuja futhark-riimuja, s.o. skandinaaveilla esiintynyttä muinaiskirjaimistoa. Tarkastelemme siis tekstiä:
Tässä kivikirjoituksen ensimmäinen rivi. Vertaamme sitä tunnettuun ja tulkittuun Novgorodin kaivauksissa löytyneeseen "tuohikirje-292:een ":
Tuohikirjeen karjalankielinen teksti 1200-luvun jKr. alkupuolelta on merkitty tuohelle käyttäen osittain kyrillisiä merkkejä. Eri tutkijat ovat päätyneet toisistaanpoikkeaviin tuloksiin, mutta ylimmän rivin teksti oikealta on melko kiistaton: "JUMOLAN NUOLI..." Ensimmäinen kirjain on kyrillinen "juu" (IO), seuraava "M", "O", kyrillinen "L", "A" ja latinalainen "N" tai kyrillinen "I"? Tulkitsijat ovat päättäneet, että se on N. Kyrillinen "H" (X) esiintyy myös, ja huomaamme sen Käymäjärven tekstissäkin, -vai onko se latinalainen "X" tai futharkin "G" (X)?
On luontevaa olettaa, että Novgorodin karjalan/tsuudin-kielinen loitsu on kirjoitettu sellaisten henkilöiden luettavaksi, jotka elivät hiukan perifriassa? He olivat omaksuneet kirjoitustapaansa piirteitä kulloistenkin kauppakumppaniensa merkinnöistä, ja Muinais-Karjala tai Vepsä harrastivat suuren volyyminen tavaranvaihtoa sekä skandinaavisten "varjagien" että heitä seuranneen slaavilaistuneen Venäjän kauppakeskusten kanssa.
Tuohikirjeessä käyttään kyrillisiä merkkejä, mutta niitä käytetään myös "väärin", muussa äännemerkityksessä kuin slaavia kirjoitettaessa. Joissakin merkeissä heijastuvat vielä riimukirjoituksen viimeiset kaiut?
Koska karjalaisten retkeily ja uudisasutus ulottui Laatokan seudun Käkisalmen-Karjalasta aina Pohjois-Norjaan asti, on syytä pitää mielessä em. muinaiskarjalan toistaiseksi ainoa kirjallinen dokumentti myös Pohjois-Ruotsia tarkasteltaessa.
Käymäjärven tekstin seuraavilta riveiltä emme löydä edelleenkään "riimuja", mutta kyrillisen "L:n" ja "Ch:n" (Y) kaltaisia merkkejä?
Iiriä, welshiä ja gaelia ehdittiin kirjoittaa jonkin aikaa kelttien pikteiltä oppimalla Ogham-kirjaimistolla. Ohgam on myös eräs ehdotus Käymäjärven kivikirjoituksen tulkintaan. Kaikkien keltofiilien harmiksi joudumme kuitenkin toteamaan, että Ogham ei ole voinut olla Käymäjärven kirjoittajan käytössä, sillä Oghamin viivoja ei pysty tulkitsemaan ilman tekstin kulkua osoittavaa perusviivaa, jota huolimatonkaan kirjoittaja ei jättäisi pois. Oghamia ei myöskään käytetty Euroopan mantereella.
Syrjäänien l. komien omaperäisestä persialais-vaikutteisesta kirjaimistosta ei ole jäljellä kuin parisenkymmentä näytettä. Tämä kirjaimisto, jota komit tai permiläiset käyttivät pakanuuden aikana, on säilynyt nykymaailman tietoon vain siksi, että "Permin apostoli" Pyhä Tapani adoptoi sen kirkolliseen käyttöön 1500-luvulla. Käymäjärven kirjaimiston paralleelisuutta permiläiseen aakkostoon ei ole tarkasteltu.
Myös unkarilaisten riimujen, joita madjaarit käyttivät Pannoniaan saapuessaan, mahdollista kontekstia Käymäjärven kiveen ei ole tutkittu. Unkarilaisten riimuissa saattaa olla jäljellä jotain Euraasian metsävyöhykkeen ei-germaanisista ja ei-turkkilaisista kirjaimistoista, ja permiläisten vaikutus oli vielä historiallisella ajalla varsin tuntuvaa Vienanmeren ympäristössä ja Pohjolassa.
Kuvassa eräs Suomen etevämmistä muinais-asioiden tutkijoista, professori Juha Pentikäinen, Käymäjärven kiven äärellä. Pentikäinen tunnisti kiven muodosta myös antropomorfiaa, tai ainakin jonkun otuksen irvistyksen jos se on nyt ehkä niin ihmishahmo ollutkaan? Vaaleat juovat kivessä ovat sammalesta puhdistettuja kirjoituksia. Toisaalta, emme tiedä varmuudella, ovatko Pentikäisen ja Osmo Pekosen tutkimat merkit samoja, jotka kirjoitettiin muistiin 1600-luvun lopulla.
Tätä kirjoitettaessa ei ole käytössä minkäänlaista geologista arviota merkkien iästä, kuten ei myöskään siitä, ovatko ne kokonaan luonnon työtä? Kvartsisuonet lohkeilevat joskus itsestään hassulla tavalla, mutta eikö juuri se olisikin luonnon-henkien toimintaa? Pietikäinen arvelee saamelaisten kunnioittaneen joskus pyhänä paikkana tunturinlakea, jolla kivi sijaitsee, ja 1600-luvulla muistiinkirjoitettu perimätieto kertoo saamelaisten sanoneen, että "kivessä on se tieto joka meiltä puuttuu". Arkeologisia tutkimuksia ei paikalla ole lainkaan tehty.
Tässä Tukholmassa (suom: Tukkisaari) säilytettävässä piirroksessa kuvataan sekä kirjoituksia että kiven yläpuolen "kruunuja", jotka 1600-luvulla olivat vielä nähtävissä. Monissa niissä historiallisissa rajakivissä, jotka valtion tie- ja vesirakennuslaitos on räjäyttänyt 1970-luvulla, on kuninkaallisen Ruotsin rajat merkitty hiukan samantapaisin kruunuin. Käymäjärven kautta ei tiedetä koskaan käydyn valtakunnanrajaa, joten muu selitys "kruunuille" on löydyttävä.
Kuvissa esiintyy Fennoskandian ja suomalais-ugrilaisten kalliopiirrosten ja -maalausten hahmoja, saamelaisten noitarumpujen kuvioita ja permiläisen pronssifiguurin katkelma. Kolmesarvisuus on siis ollut yleistä Pohjolan suomensukuisten kansojen kuva-aiheissa kivikaudelta pronssikauteen ja aina kristinuskoon asti.
Keskimmäisen kuvasarjan vasemmanpuoleisin hahmo on kovin lähellä Käymäjärven kiven "kruunuja".
Ruijan ja Muinais-Karjalan keskusalueen, Laatokan pohjoisrannan -Käkisalmen, välisen tien alkutaipaleelta on löytynyt myös tuntemattomia kirjoituksia:
Lappeen kihlakunnan historia mainitsee Lappeenrannan Kauskilan Kappelinmäen kappelin kahdessa kivessä "tuntemattomalla kielellä" olevista kirjoituksista 1833: "tvenne mindre med characterer af någor okändt språk" s. 228 von Knorring.
Von Knorring: "Gamla Finland = Vanha Suomi", 1833.
Ainoastaan perustuskivet ovat kirkosta jäljellä ja kahdessa kivessä oli kirjoitus tuntemattomalla kielellä, kivet sanotaan viedyiksi Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten.
A. Lindh: "Lyhykäinen kertomus Lappeenrannasta" 1885 Helsingissä SKS:n kirjapainossa.
Vielä vuodelta 1826 on maininta Kappelinmäellä nähtävissä olleesta ensisestä kirkon paikasta. Paikalla oli ollut "useampia kiviä, joiden joukossa oli pari pienempää, jollakin tuntemattomalla kirjoituksella varustettuna." Lappeenrantaan kuljetettuna kummat kivet olivat kuitenkin kadoneet tietymättömiin.
Cederhvarf, Björn, Tietoja "Kauskilan kappelin" kirkosta Lappveden pitäjässä. Suomen museo 1907. Helsinki 1907.
Lukijalla saattaa olla tietoja vähemmäntunnetuista kirjoitus-jäänteistä? Niistä kannattaa ilmoittaa ainakin Museovirastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti