Aatami, Eeva ja Käärme

Alussa olivat ensimmäiset ihmiset, Paratiisi ja "tieto". Käärme vietteli ihmiset pois viattomuudesta, vai kuinkahan kävi?


Uskonnolliset tarinat muovaavat ajatteluamme ja tapaamme reagoida ympäröivään todellisuuteen, kuten muukin mainonta, ja mitä keskeisempi jokin aihe on, sitä tarkemmin siihen on paneuduttava: Miten sillä halutaan vaikuttaa meidän ajatteluumme, ja mikä on viesti. Raamatullinen kertomus syntiinlankeemuksesta ja paratiisista karkoituksesta ei tee poikkeusta.

Vanha kristillinen kuva toistaa käsityksen viettelijä-käärmeen naisellisuudesta. Näin kirkon opetus syyllisti nais-sukupuolen miestenkin synneistä.

Näytelmän henkilöt ovat: Aatami, ensimmäisenä luotu ihminen, mies; Eeva, luotu hänen kylkiluustaan; Käärme (= ehkä nais-demoni Lilith??); Jumala, miespuolinen "luoja", ja puu.

Tarinan merkitys paljastuu vertaamalla sen patriarkaalista ajatusmaailmaa Palestiinan ja Lähi-Idän vanhempaan matriarkaalis-painotteiseen kulttuuriin. Käsitys, että Lilith oli ensimmäinen, Aatamin kanssa yhtäaikaa luotu, nainen heijastaa vanhempaa ajattelua, mutta ei ole yhtenävä sen kanssa. Kaikki Lilith-kertomuksen elementit ovat "Aatami-version" läpi suodattuneita, joten Lilith liittynee matriarkaalisen näkemyksen (tilapäiseen) restauraatioon tai anti-jahwistiseen vastakulttuuriin, joka on voinut elää "virallisen" juutalaisuuden pinnan alla, kuten noituus kristillisessä Euroopassa?

Käärme-Lilithin muoto, ja patriarkaalisen JHWE-kultin kiukku käärmettä kohtaan selittyy luontevasti vanhan uskonnon Jumalattaren käärme-yhteydellä. Jhwistit käyvätkin yhä pyhää sotaansa "pakanuutta" ja judeo-kristillistä perinnettä vanhempaa tietoa vastaan. Tämän kampanjan ensimmäinen kohde oli hebrealaisten ja kanaanilaisten vanha uskonto, ja sen jumalatar Astarte, "Taivaan Kuningatar", juutalaisten kuninkaidenkin kunnioittama ja profeetta-askeettien kauhistelema hahmo.

Kiivailu Astartea vastaan viittaa siihen, että Israelin kansa tunsi kiinnostusta kuivantylsää ja ankeaa monoteismia vanhempaa perinnettä kohtaan, eikä jahwistumiseen liittyvää naisten aseman huonontamista heti sulatettu.


Vanhimpien uskontojen jumalatar-keskeisyyden yhtenä luonnollisena syynä on naisen osuus lasten tekemisessä, joka oli helppo yleistää jumaluuksienkin maailmaan: Elämän, kuoleman ja uudistumisen hallitseminen kuului Jumalattaren toimialaan. Yhteiskunnan patriarkaalistumiseen johtaneen murroksen jälkeen mies-jumaluuksille pyrittiin siirtämään (elämän)luomis-tehtäväkin. Erään luoja-jumalan kerrotaankin luoneen maailman onanoimalla, -siis ilman nais-sukupuolen apua. Raamatun kertomus ensimmäisten ihmisten luomisesta sopii luontevasti tähän kategoriaan.

Jahwistinen peitetarina alensi naisen kaiken elämän synnyttäjästä miehen ylimääräisestä kylkiluusta väsätyksi sekundaari-ihmiseksi. Nainen oli syntynyt miehestä, ei mies naisesta. Näin miehestä tuli perheen pää vastoin arkikokemusta.

Eräässä vanhemmassa myytissä luoja-jumaluus oli saanut aikaan kaksois-olennon, "mies-naisen", joka piti halkaista kirveellä jotta elämä voisi jatkua. Raamatun tarina ei kuitenkaan heijastane tätä, vaan puhtaasti patriarkaalista opetustehtävää, miesten ja naisten sopeuttamista ikuisesti muuttumattomiin Jumalan määräämiin sukupuolirooleihin, jotka kahlitsevat yhtälailla molempia sukupuolia.

Juutalaisuus on arvioitu maailman eniten patriarkaalisia asenteita heijastavaksi uskonnoksi, vaikka mm. profeettoina oli vahvoja naisia. Juutalainen uskonto pitää kuitenkin nähdä pitkän kehityksen tuloksena, ja meidän tuntemamme ankaran monoteistinen jahwistinen versio sai vakiintuneen muotonsa vasta yllättävän myöhään, 200 luvulla eKr..

Persian kuninkaan Kyyroksen "Baabelin vankeudesta" päästämät Babylonin valtiossa virkamiehinä ym. käytetyt juutalaiset toivat tullessaan urbanisoituneen uskonnon, jota Israelin/Juudan alueella pysyneet eivät kakistelematta nielleet.

Toinen diffuusio-vaihe oli hellenistinen juutalaisuus Rooman aikana ja sitä ennen. Senkin on arveltu vahvistaneen patriarkaalisia piirteitä juutalaisuudessa.

Myyttien ja pyhien kirjojen päivittäminen miesten yhteiskunnallisen valta-aseman mukaisiksi koski muitakin Lähi-Idän uskontoja, ja kristittyjen Raamatun syntiinlankeemus-versio omaksuttiin siis hyvin patriarkaalisesta ympäristöstä.


Neoliittisessa Euroopassa, kuten Lähi-Idässäkin, tunnettiin jumalatarten ja käärmeen yhteys. Marija Gimbutas kirjoittaa "käärme-jumalattaresta":

"Hänen kuvillaan on käärmemäiset jalat tai kädet, pitkä kaula ja pyöreät silmät. Hänen päässään on kruunu. Käärme ja sen abstraktit vastineet, spiraali ja kierre, ovat hänen tunnuksiaan. Kruunu on vallan, viisauden ja kaikkitietävyyden symboli. Häntä palveltiin pyhäkkö-rakennuksissa elämän energian ja sen jatkuvuuden suojelijana."

Marija Gimbutas, "The Language of the Goddess", s.326.

Keskiajan kristillinen ikonografia sovelsi em. typologiaa paratiisin-käärme/Lilith -kuvauksissaan. Hyvä oli vain muutettu pahaksi, -tai oikeammin tieto "hyvän" ja "pahan" yhteenkuuluvuudesta oli hukattu, ja siirrytty tekopyhyyden ja syyllistämisen kulttuuriin.



Kreetalla Jumalattaren papittaret esiintyivät käärmeet käsissään, ja käärme olikin yksi jumalattarien metafora sen maanläheisyyden ja seksuaalisymboliikan kautta. Raamattua editoivat kirjuritkin olivat tästä tietoisia.



Mooses turvautui käärmeeseen?

Egyptistä paenneiden hebrealaisten jouduttua tavallistakin pahempaan pinteeseen, heimopäällikkö Mooses ("mose"=poika, egypt.) antoi pystyttää pylvään johon nostettiin vaskikäärme. Se sattuukin olemaan yksi Ashera-Astarten tunnus. Kansanjohtaja Mooses antoi siis periksi monoteismissaan, ja lohdutti kansaa antamalla sen turvata sille tuttuun jumaluuteen, Suureen Jumalattareen.

Ugaritissa Hänet tunnettiin nimellä ´Athirat. Nimi kuuluu kokonaisuudessaan Rabatu ´Athiratu Yamma, "Hän joka kulkee merellä". Hebrealaisille hän oli ´Asherah, eli Labi´atu, joka rinnastettiin leijonaan. ´El, eräs raamatullinenkin Israelin Jumalan nimi, tarkoitti härkää. Chawat, eli "Rabat Chawat ´Elat" (=Suuri rouva Eve-jumala), johtaa hebrean Havvaan (engl.transiltterointi: Hawah, hebr.merkitys: maa), mikä onkin sama kuin Raamatun "Eeva". Käärme ja Aatamin puoliso samassa persoonassa?



Kuvassa: Kanaanilainen Aserah.

Mooseksenkirjassa em. vaskikäärme on hebrealaiselta nimeltään Nehush-tan. Tanith, jossa "tan" merkitsee käärmettä ja "it" on feminiininen pääte, eli Karthagon Tanis-jumalatar, on jälleen itse käärme-jumalatar ja Asherah. Vaskikäärme on siis ilmeisesti itse jumalatar Astarte.

Aserah on myös Elämän Puu, elämää antava jumalatar. Hän on myös "Taivaan Kuningatar", Dea Coelestis, ja profeettojen ja muiden puristien kiihkeästä vastustuksesta huolimatta Hänellä oli paikkansa israelilaisten elämässä, ja jopa itse Jerusalemin temppelissä sen hävitykseen asti 70 jKr..

Palestiinasta on löytynyt runsaasti y.o. savi-figuurin kaltaisia kodeissa pidettyjä Aseroita. Näyttää siis siltä, että on perusteet pitää luomiskertomuksen Käärme-Lilithiä, Eevaa ja Mooseksen vaskikäärmettä samana hahmona, joka on ollut hyvin tunnettu ja suosittu koko Raamatun kertomusten tapahtumis-aikakauden, ja joka tunnetaan myös Ashera-Astartena ja Euroopassa Suurena Jumalattarena.

Luomiskertomusten "henkilöille" löytyy nyt tausta:

Aatami, ihminen ja mies; Eeva (Havva), nainen ja jumalattaren kaima;
Käärme, jumalattaren olomuoto ja merkki, -ja myös "Eeva";
Jumala (´El, Ba´al), Astarten puoliso;
Puu, Aserahin olemuksen yksi puoli, "elämän puu".




Rabatu ´Athiratu Yamma, "Hän joka kulkee merellä". Aseran kuva Ugaritin satamasta, Minet El Beidasta.


Syntiinlankeemus?

"Synti suuri surkea nyt täytti maailman", lauletaan Tiernapoikien viisuissa, mutta mikä synti, ja mihin ihmiskunta lankesi? Ehkä vastauksen avain löytyy kristillis-monoteististen uskontojen ja niitä edeltäneen elämäntavan vertailusta. Sopiva tarkkailukohde on suhtautuminen ihmisyhteisön tärkeimpään asiaan, lapsiin. "Vanhan uskonnon" aikana kaikki lapset olivat toivottuja, eikä isyydellä ollut merkitystä lapsen ihmisarvolle. "Jerusalemin uskonnot", kristinusko, juutalaisuus ja Islam, opettavat muuta. Niiltä ihmiskunta on saanut käsitteen synnistä siinnyt, ja loputtoman tehtävän isyyden vahtaamisessa.

Ihmisen luonnollisten toimien synnillistämisellä istutettiin mieliin ikuinen ja täyttymätön syyllisyydentunto, joka muokkasi ihmismieltä helpommin kontrolloitavaksi, ja teki yksilön riippuvaiseksi prelaateista ym. armon välittäjistä, eikä tämä välitystyö ollut ilmaista.

Martin Luther kiinnitti 1500-luvulla jKr. huomiota kirkon suurimpaan tulolähteeseen, prostuutioon. Kun saksalainen halusi pistäytyä "ilotalossa", sopivasti kulkureitin varteen oli sijoitettu kirkollisia keräyslippaita synnintunnon helpottamiseksi, ja piispan kassa rikastui näin seurakunnan syntisyydellä ja kulttuurin seksuaalifrustraatioilla, mutta elämänkielteisyydellä oli muitakin seurauksia.

Tämänpäivän Palestiinassa ja sen ympäristössä saatetaan tappaa niinsanotusti perheen kunnian "tahrannut" tyttö, ja tämä raakalaismainen tapa on kotiutumassa jopa maahanmuuttajia vastaanottaneisiin pohjoismaihin. Kyllä, ihmiskunta on langennut johonkin iljettävään: Synnintuntoon, ja elämän monimutkaistamiseen säännöillä. Ehkä kadonnut paratiisi olikin maailma, jossa elämää ei vaikeutettu ihmis-vihamielisillä normeilla, eikä ihmisiä eristetty toisistaan.