Merovingit

Vuonna 751 jKr. Frankkien valtakunnan majordomus Pippin, eräänlainen suurvisiiri tai kansleri, syrjäytti hallitsevan kuninkaan, viimeisen merovinki-monarkin Ranskan valtaistuimelta. Tähän päättyi Klodovigin 486 jKr. Ranskan valtaisistuimelle nostama dynastia. Merovinki-suku oli johtanut frankkeja jo ennen Ranskan valloitusta, legendaarisesta Merovecista alkaen.

Nimi "Merovec" on kirjaimellisesti suomennettuna merisyntyinen. Hänen oikeutensa kruunuun ja frankkien johtajuuteen perusteltiinkin jumalallisella alkuperällä. Merestä noussut hirviö oli tarun mukaan maannut hänen äitinsä. Nykyisen Ranskan perustajina ja muovaajina pidettävän hallitsijasuvun esi-isä, kyseinen meri-olio, esiintyy monissa kuvissa eri aikoina. Otsikon pikku veitikka on Olaus Magnukselta 1539 jKr., mutta sama hahmo esintyy myös länsisuomalaisisten loistomiekkojen nupeissa tutkijoiden merovingi-ajaksi nimittämältä kaudelta. Meillä suomalaisilla on siis jokin suhde tähän merkittävään mutta eriskummalliseen dynastiaan. Mitä siitä tiedetään?

Frankkien kuninkaaksi jumalallista alkuperäänsäkin hyödyntäen nouseen Merovecin tarvitsi vain levittää sormensa, jos joku epäili hänen jalosukuisuuttaan, sillä merisyntyisyyden todisteena hänen käsissään oli räpylät. Näin ainakin kerrotaan.
Asian ymmärtämiseksi onkin kysyttävä miksi nykyihmiselle käsittämätön tarina auttoi frankkilaista kruununtavoittelijaa legitimoimaan asemansa. Jos hänen "kampanjapäällikkönsä" olisi tuonut esiin frankki-rahvaalle ennen tuntemattoman tarinan, vaikutus olisi ollut hyvin epäedullinen.

Prinssi Merovec oli rujo, ja toistuviin sotiin tottuneet frankit arvostivat fyysistä voimaa. Heikkous voitiinkin kääntää eduksi, mutta vain vanhan kaikille tutun tarun avulla. Merihirviö, joka makaa kuningattaren ja siittää hallitsijan, lienee siis hyvin vanha myytti, eikä se voi olla mikä tahansa tarina. Otus, joka tekee frankkien hovissa sen minkä tallirenki tms. myöhemmässä Romanovien dynastiassa, on ilmeisesti ollut frankeille yhtä keskeinen identiteettiä ja kansallistunnetta rakentava kertomus kuin Egyptistä lähtö juutalaisille. Prinssi Merovecin puoluelaiset siis tukeutuivat propagandassaan kansallisen mytologian keskeiseen teemaan: Kansakunnan perustamiskertomukseen ??.

Olaus Magnus laati kirjansa ja karttansa 1500-luvun alussa, tuhannen vuotta Merovecin jälkeen. Tieto merihirviöstä oli yhä jäljellä, mutta se eli nyt omaa elämäänsä irrallaan frankki-dynastioista. "Carta Marinan" kuvituksen otus ja Merovecin myyttinen biologinen(?) isä ovat kuitenkin sama hahmo. Siihen viittaavat Suomesta löydettyjen merovinkiaikaisten miekkojen nuppien koristekuvioissa esiintyvät "makaavat hahmot". Näitä oman aikansa arvokkaimpiin esineisiin kuuluneita miekkoja ei ollut kaikilla. Niitä saattoivat kantaa vain päälliköt, tai hallitsijan asioilla liikkuvat arvohenkilöt.

Tarkasteltava koristekuvio esittää nelijalkaista eläintä ikäänkuin kontallaan. Asento on tuttu vanhemmista löydöistä Venäjän suomalais-ugrilaiselta alueelta, missä kuvattu eläin oli yleensä karhu. Suomen miekkalöytöjen nuppi-koristeen oletetaan esittävän mursua, merieläintä, joka rautakauden ihmisille oli ilmeinen hirviö, joka asuikin myyttisessä pelottavassa Pohjolassa. Ruijassa ja Kuollan niemimaan rannikoilla. Nämä seudut olivat niihin aikoihin vahvasti Kainuun ja Bjarmian valtapiirissä.



Merovinkiaikainen miekannuppi Vesilahden Kirmukarmusta.

Hahmon makaava asento on tunnettu permiläisistä useimmiten karhuksi tunnistettavista figuureista. Ko. nupin työnjälki on kuitenkin hyvin läntinen, ja ilmeisesti yhdistettävissä otsikkokuvan (Olaus Magnus v.1539) olioon. "Kirmu" lienee ollut hämäläinen päällikkösuku, jonka nimen alkuperä saattaa olla länsigermaaninen (alasaksalainen) "Germund".
Linkki: Kristinuskon tulo Vesilahteen.

Meikannuppien "mursu" on kuvattu siis nelinkontin, selkä köyryssä, ja parrakkaat kasvot kohti katsojaa. Eläinhahmon lonkkiin on kuvattu vielä ylimääräiset kasvot, joiden silmiin voi olla upotettuna granaatti-puolijalokivet, tai sitten kasvo-aihe on korvattu soikeilla granaateilla. O.Magnuksen kuvituksen meripedon oudot silmät pitkin kehoa voidaan katsoa em. kasvojen kanssa samaksi piirteeksi. Kun synnynäistä sormien välistä ihopoimua esiintyy Länsi-Suomessa, huomaamme olevamme hyvässä seurassa.

Isä-Merovecin Suomi-yhteys löytyy myös suomalaisten pakanallisen sodanjumalan, Ikuturson, kautta. Ikuturso nousi merestä tukemaan sotaakäyviä suomalaisia, ja sitä pidettiin hyvin hirmuisena. Meillä sodanjumalana, frankeilla prinssin siittäjänä. Siis sama olento? Merovecin räpyläkäsien tuoma arvovallan lisäys ei tunnu enää yhtä kummalliselta.

Ikuturso löytyy myös norjalais-islantilaisten saagojen Fundinn Noregr-kertomuksesta. Tämän Snorri Sturlussonin muistiinmerkitsemässä muodossa säilyneen saagan mukaan Norjan valtakunnan perustaja ja ensimmäinen kuningas Norri oli Suomen kuninkaan Fornjotrin poika.

Fornjotr on kirjaimellisesti käännettynä muinaisjätti, mikä viittaa suomalaisten (kainuulaisten) suurikokoisuuten ja maineeseen noitina ja jättiläisinä. Sana voi olla alkuperäinen norjan kielessä, mutta voi olla myös käännöslaina, ja on silloin Suomesta mistä ko. saagan mukaan tulivat Norjan valloittajat ja perustajatkin. Suomessa on vanha sana "jatuli", joka kansanperinteessä liitetään Pohjois-Suomessa asuneeseen muinaiskansaan. Fornjotr on voinut (takaisin)lainautua suomeen myös sananväännöksenä: Fornjotr = Horntors (Sarvitursas) = Ikuturso!!

Tämä lainautumis/muuntumis -ketju tekisi Isä-Merovecista, Fornjotr-jättiläisestä ja suomalaisten sodanjumalasta Ikutursosta saman hahmon, joka tunnettiin hieman eri muotoisena ja erilaisissa kertomusyhteyksissä Norjassa, Frankkiassa ja Suomessa. Hahmon alkuperästä ei tällä tarkastelulla voida sanoa vielä mitään, mutta ko. yhtäläisyyksien esiintyminen todistaa osaltaan pohjolan kansojen välistä vilkasta kulttuurivaihtoa vanhoina aikoina.

Kielihistoriallisten ja arkeologisten todisteiden perusteella on voitu päätellä 600-luvulla jKr. muuttoliikkeeksi tulkittu kulttuuriyhteys Reininmaalta Keski-Saksasta Länsi-Suomeen. Geenikartoitukset eivät tosin viittaa suuremman ihmisjoukon tuloon, mutta esim. muusta Suomesta poikkeava hautaamistapa Eurajoen laaksossa kertoo erilaisesta traditiosta. Mahdollisesti samoihin aikoihin Pohjanmaalle on tullut sellaisia vaikutteita, joita ei ole esim. Satakunnassa ja Hämeessä: Länsigermaanisia (keltogermaanisia?) sukunimiä, jotka ovat yhä käytössä Etelä-Pohjanmaan vanhimpien talojen ja sukujen nimissä, ja kielellinen x-tekijä. Ovatko nämä kulttuurivaikutteiden saapumiserät voineet tuoda tai "päivittää" merihirviö-tarustoa, vai onko yhteinen mytologia helpottanut tulokkaiden kotiutumista?

On keinotekoisen oloista olettaa, että meritursas-teema olisi ollut täällä tuntematon ilman länsigermaanista vaikutusta, mutta em. muuttoliikkeenä hyvin selittyvät vaikutteet ovat hyvinkin voineet lähentää suomalaista ja länsigermaanista (ala-saksalaista, friisiläistä, hollantilaista) kulttuuria. Suoriin yhtyksiin Keski-Eurooppaan viittavat myös eräät esineet tms. piirteet, joita esiintyy sekä täällä että lännempänä, mutta ei Ruotsissa. Suomen arkeologinen aineistohan osoittaa yhteyksiä Tanskan salmien seudulle pronssikaudella, ja Veikselin suun alueelle paljon pidemmältä ajalta, ja tietyt kielelliset vaikutteet ovat merkillepantavasti länsigermaanisia, ei skandinaavisia.

Eräs mielenkiintoinen suomalais-reininmaalainen yhteys löytyy paljon puhuttujen ULFBERTH-miekkojen levinnäisyydestä. Näitä oman aikansa laatutuotteita on löydetty melko laajalti, mutta Reinimaan, jossa seppä Ulfberth lienee pitänyt fabriikkiaan, lisäksi on vain yksi huomattava löytökeskittymä: Länsi-Suomi. Täältä kyseisiä arvomiekkoja on löydetty jopa enemmän kuin valmistus-alueelta, vai onko sittenkään? Ostiko jokin kauppakomppania Ulfberthin koko tuotannon, vai muutti seppä tai hänen tuotemerkkinsä perijä itse Suomeen? Molemmissa tapauksissa kulttuuri- ja myyttiaineiston siirtyminen kumpaankin suuntaan on voinut vauhdittua.

Kun Fundinn Noregr-saagassa nimetään Norjan, Orkneyn, Normandian ja Englannin dynastioiden kantaisäksi muinaisjätti Fornjotr Suomesta, frankit pistivät paremmaksi. Heillä kuninkuuteen oikeutti "merisyntyisyys".

Edellä esitetty tarkastelu osoittaa vahvasti siihen suuntaan, että molemmissa tapauksissa kuninkaallinen esi-isä oli aivan sama hahmo, mikä se sitten lieneekin. Meitä suomalaisia kiinnostanee se, että kyseinen kummajainen oli meidän hirmuinen sodanjumalamme, ja Merovec -nimi ei voi olla ilman yhteyttä sanaan meri, joka on hyvin vanha, ilmeisen alkueurooppalainen, ja suomalaisissa kielissä kotoperäinen.




Kuninkaalliset esi-isät:

Norjalais-islantilaiset saagat: Fornjotr, Suomen kuningas, Norjan valloittajan isä, "Muinaisjätti", dynastian esi-isä.

Merovec-taru: Merihirviö, Kuninkaallinen siittäjä, dynastian esi-isä.

Suomi: Ikuturso, Sodanjumala, "nousi merestä tarvittaessa.



Ikuturso-esinelöydöt Frankkivaltakunnassa, Norjassa ja Suomessa