Seuraava kirjoitus on julkaistu Historiallisessa Aikakauskirjassa 1919. Keskustelu ristiretki-myytin sepitteellisyydestä käytiin tutkijoiden piiriissä jo niihin aikoihin, mutta kouluhistoriaan ja sanomalehti-tietoon "uudet" näkemykset eivät ole vielä ehtineet.
"Legendan arvo tutkittaessa Eerik Pyhän historiaa on viime vuosikymmeninä ollut sangen kiistanalainen. Knut Stjerna asettui kielteiselle kannalle, selittäen Eerikin pyhimysominaisuuden ja hänelle omistetun suuren merkityksen johtuvan pääasiassa siitä, että upplantilainen muistotieto, johon Stjerna väittää legendan kirjaanpannun muodon perustuvan, on häneen yhdistänyt kahdelta eri taholta lainattuja piirteitä ensinnäkin Adam Bremeniläisen mainitsemasta, 1000-luvulla Upplannissa mestatusta ja myöhemmin pyhänä pidetystä lähetyssaarnaajasta nimeltä Henricus peregrinus, toiseksi Frö-jumalasta. Tämä käsitys ei saanut yleisempää kannatusta, sillä pidettiin hyperkriitillisyytenä hyljätä perimätieto silloin kuin puuttui positiivisia todisteita sen virheellisyydestä.
Seuraava kysymystä laajemmin käsitellyt tutkija, K. B. WESTMAN pitääkin Eerik Pyhän historiallisuutta kaiken epäilyksen ulkopuolella olevana ja käsittelee legendaa luotettavana lähteenä. Niinpä hän pitää Eerik Pyhää erikoisen huomattavana persoonallisuutena. Tämä muka miekka kädessä alistaa koko Ruotsin omakseen, ulkopolitiikassaan koettaa lujittaa Ruotsin valtaa sen vanhassa veromaassa Suomessa, säätää lakia, kirkkopolitiikassaan esiintyy konservatiivina kansalliskirkollisena bernhardinilaisia uutuuksia vastaan, j. n. e. Westman puolestaan pitää legendaa erikoisesti Eerikin puolueen johtavien piirien keskuudessa säilyneeseen traditsioniin perustuvana. Täydellistä käännettä metodisessa suhteessa merkitsee LAURITZ WEIBULLin hiljakkoin ilmestynyt tutkimus Erik den Helige (Aarboger för nordisk Oldkyndighed og Historie, I917).
Kun edellinen tutkimus oli ainakin siinä kohden ollut yksimielinen, että legenda perustuu perimätietoon, ottaa Weibull sen käsiteltäväkseen vertailevalta pyhimystarustolliselta, hagiograliselta kannalta, tullen sangen mielen kiintoisiin ja epäilemättä, ainakin pääkohdissaan, luotettaviin tuloksiin.
Tarkastaessaan, mitä Eerik Pyhästä oikeastaan varmuudella tiedetään, Weibull toteaa, että Eerikkiä mainitaan jo hänen poikansa Knut Eerikinpojan aikana (1167-1196) ruotsalaisten kuninkaaksi, mutta että hän ei tullut yleisemmin tunnustetuksi, että hänet surmasivat hänen vihamiehensä ja että hänet haudattiin Upsalan kirkkoon. Tätä Eerikkiä pidettiin vasta I2OO-luvulla pyhimyksenä, tosin vähäarvoisena, ja I3:nnen vuosisadan puolivälissä, jolloin hänen päiväänsä toukokuun I8 P. vietettiin Upsalassa suurena juhlana, on hän tullut yleisemmin tunnustetuksi. Weibull huomauttaa, että legendojen olemusta ei ollenkaan ymmärretä, jos niitä pidetään tapahtumien ja persoonallisuuksien kuvauksena.
Pyhimystarujen sepittäjillä ei milloinkaan ole ollut sellainen tarkoitus, vaan heidän pyrkimyksensä on ollut antaa kansalle hyviä esikuvia. Lukuisat yksityiskohdat osoittavatkin, että Eerikin legendaan ovat suuressa määrin vaikuttaneet kertomukset vastaavanlaatuisista tapahtumista Olavi ja Knut Pyhän elämässä. Legenda ei siis ole upplantilaista eikä Eerikin puolueen traditsionia, vaan keskiajalle ominaista oppinutta kompilatsiotyötä, jonka vuoksi sillä Weibullin mielestä suoranaisena historiallisena lähteenä ei ole mitään arvoa. Ainoastaan kirjallisuushistoriallisesti se on mielenkiintoinen koska siitä käy selville, miten Pohjolan kolmas ja viimeinen kansallispyhimys Erik Pyhä runoiltiin ja kuinka hänestä legendaa kirjoitettaessa ei enää tiedetty ihan mitään."
A.KN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti