Ylösnousseet hedelmällisyysjumalat

Tarkastelemme nyt ylossnousseita l. kuoleman valtakunnasta palanneita jumaluuksia eri traditioissa:



Tammuz kuolee samaan aikaan kun kasvillisuus keskikesällä laskastuu kuivan kauden alkaessa Lähi-Idässä, jota perinteellisesti on pidetty maanviljelyn syntyseutuna. Jumalatar Ishtar hakee puolisonsa takaisin Manalasta tiettyjen vaiheiden jälkeen.

Osiriksen surmaa, paloittelee ja Niiliin heittää hänen sokea veljensä Set. Henkiinherättämiseen osallistuu joukko eri henkilöitä, sisar/puoliso Isis, äitinsä taivaan jumalatar Nut ja poikansa Horus. Palattuaan tuonpuoleisesta Osiris saa tehtäväkseen vainajien maan kuninkuuden. Muinaisegyptiläiset katsoivat Orisiksen kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan lunastaneet pelastuksen myös tavallisille kuolevaisillekin. Vert. kristinusko.


Jumalatar Kybele ihastuu Attikseen, joka kääntyykin erään nymfin puoleen. Kybele surmaa nymfin mustasukkaisena, ja Attis kuohitsee suruissaan itsensä kuusi-puun alla, mihin hän kuoleekin. Seuraa suruaika, joka päättyy ylösnousemukseen, ja Attis on jälleen Kybelen rinnalla, -ja luonto kukoistaa.

Attiksen/Kybelen papit kuohitsivat itsensä ko. surukauden päätös-pippaloissa, ns. veripäivänä 24.3. (dies sanquinis) jolloin kuuset kukkivat Anatoliassa punalatvaisina. Muut juhlijat tyytyivät vain viiltelemään itseään kasvien okailla (Älkää jäljitelkö kotioloissa!) niin että pappiskokelaiden initioitumista kannusti alaston verinen väkijoukko. 25.3. onkin jo ylösnousemuksen päivä: Hauta on avattu, ja Attis-Jumala on noussut kuolleista!

Pappien suorittamassa pyhässä mysteerissä nautittiin kuvaannollisesti uhrina kuolleen Jumalan lihaa ja verta, ja puhdistauduttiin Hänen verensä voimalla. Eräässä säilyneessä kolikossa on kuvattu ylösnoussut Attis Kybelen vierellä vaunuissa, ja teksti "Istuudu oikealle puolelleni". Vaunut liittynevät hedelmällisyysfestivaalien juhlakulkueeseen, joillaisesta myös Tacitus kertoo germaaneita esitellessään.

Kybelen juhlavaunuja vetävät leijonat ja hänet kuvataan myös valtaistuimellaan kissapetojen seurassa kuten Potnia jo neoliittisessa Catal Hüyükissä. Kysymys lienee siis samasta traditiosta, ja voimme olettaa keväisen hedelmällisyyskulkueen kuuluneen kulttimenoihin jo 6000 eKr. Anatoliassa aivan kuten viime vuosisadan Ritvalassa. Suomessa menot ovat ilmeisesti olleet hillitympiä..

Adonis-kultti liittyy Astarten ja Afroditen palvontaan. Hänelle itselleen ei pyhitetty temppeleitä, eikä häntä patsaissa ym. kuvissa kuvattu yksin, vaan em. jumalattaren seurassa. Adoniksen ylösnousemuksen kunniaksi järjestettävistä orgioista on säilynyt Lukianoksen kuvaus.

Adoniksen yrttitarha oli omalaatuinen ja kansanomainen Adonis-kultin muoto. Jyviä kylvettiin ohueen multaan saviastiaan, jossa ne nopeasti itivät oraalle. Sitten niiden annettiin kuihtua. Tapahtuma kuvasi sekä luonnon kiertokulkua, että kuolemaa ja ylösnousemusta. Tapa on tunnettu Suomessakin.

Karjalassa ensimmäistä riihellistä puitaessa vanhat naiset kostuttivat syljellä ensimmäisinä irronneet rukiinjyvät, ja ne laitettiin kostean rievun sisään itämään. Kun puiminen kesti useita tunteja, jyvät ehtivät työntää itua jo puinnin aikana. Tavan liittymistä hedelmällisyyteen ei voine kiistää. Toinen Adoniksen tarha löytyy kristillisestä pääsiäistavasta kasvattaa ruohoa lautasella, niinikään ylösnousun symbolina. Pääsiäismunien kuvioinnin yhteys jumalatar-kulttiin käsitellään toisaalla näillä sivuilla.

Suomalaiset kansanomaiset juhannus-taiat, joissa tyttö etsii ennusmerkkejä tulevasta sulhasesta, ovat melko samantyyppisiä Euroopasta Intiaan, ajoittuvat vanhaan pakanalliseen juhlapäivään, ja niidenkin alkuperää on etsittävä maanviljelyn myötä näillekin leveysasteille tulleesta hedelmällisyyskultista.

Katoliseen kristillisyyteen ei ainakaan Raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaan kuulu vanhan Äiti-jumalattaren palvonta tai hedelmällisyyskultti, mutta jo Rooman valtakunnan aikana kirkko joutui sallimaan käännytetyille pakanoille vanhojen vuotuisjuhlien ym. riittien jatkamisen. Käytännölliset kirkkoisät siirsivätkin mm. J.Kristuksen syntymän uusille seurakuntalaisille sopivampaan vuodenaikaan: Kesästä talven pimeimpään aikaan, vanhan talvipäivänseisauksen juhlan ajankohtaan. Myöhempinäkin vuosisatoina Vatikaanin salaiset lähetysohjeet neuvoivat missionäärejä olemaan puuttumatta pakanoiden tapoihin. Ne tuli selittää kristillisiksi.

Erilaisia pakanallisia tapoja säilyi näin nykyaikaan asti kevyesti kristillisiksi naamioituina. Karjalassa jatkettiin pässien rituaaliteurastamista ortodoksisten rukoushuoneiden portailla, ja Mantsinsaaren härkäuhri-perinne jatkui tälle vuosisadalle. Sipoon ja Maarian keskiaikaisten kirkkojen seiniin maalatut minolaiset labyrintit liittyvät po. aiheeseen.

Jumalattaren uskonnon ja katolisuuden välillä oli tietty sovittamattomuus, ja aluksi kirkon hierarkia teki kaikkensa Vanhan Uskonnon estämiseksi, ja tässä tukeuduttiin mm. apostoli Paavaliin jonka yhteenotto Efeson Diana-kultin kanssa on hyvin tunnettu. Vuonna 431 jKr. Efeson kirkolliskokous antoi kuitenkin periksi ja julisti Marian viralliseksi Jumalanäidiksi. Katolisella Maria-kultilla oli aivan erityinen merkitys Suomessa ja Virossa.

Kun Vatikaani ja paavin täällä toimivat legaatit pyrkivät 1100-1200 -luvuilla muodostamaan suomalaisille, virolaisille ja liiviläisille alueille näiden maiden omista kansallisuuksista rekrytoidut kirkollis-maalliset hallinnot, eli siis paavin alaiset valtiot, Viro julistettiin "Maarian maaksi". Nimitys korotti Suomenlahden ympäristön hyvin korkeaan seuraan, sillä Jeesuksen, "Pojan", maa oli Palestiina, Pyhä maa.

Katolisen ajan Suomessa Marian oletetaan olleen jopa Jeesusta tärkeämpi palvottava. Tämä on hyvin luonnollista sitä taustaa vasten, että Tammuz, Attis ja Adonis olivat jumaluuspariinsa nähden aina apuhenkilöitä, mutta onko todisteita siitä, että Maria/Äitijumala -kultti oli tunnettu suomalaisten keskuudessa ennen kristillisyyttä. Niitä on.

Muistiinkirjoitetuista suomalaisista kansanrunoista löytyy "Voiteen sanat", joissa pyydetään avuksi Neitsyt Mariaa, jolla on "...Tuhat rinnassa niseä, Sata sarvea selässä" (SKVR VII 3 No. 352) Sarvet liittyvät mehiläis-vertaukseen, mutta "tuhat nisää" löydämme itse Kybele-Artemikselta, muurikruunuiselta.

Hänen patsaansa pysyivät pitkään poissa koulukirjojen sivuilta, koska antiikin kreikkalaiset taiteilijat kuvasivat jumalattaren ylävartalon täyteen meheviä rintoja. Nyt tiedämme, että kalevalaisilla runonlaulajillamme oli samanlainen näkemys.

Saxo Grammaticus, kronikoitsija ja Tanskan piispan Absalonin sihteeri, on tunnetuimpia historian lähteitä varhais-keskiajan Euroopasta. Hän liittää Itämeren pohjoispäähän kaksi kummallista nimikettä: Insula Amazones ja Terra Feminarum. Jälkimmäinen on Saxon mukaan yhtä kaukana Birkasta ja Revalistä (=Tallinna).

Miksi Pohjoismaiden eräs ensimmäisistä ja loistavimmista katolisen ajan oppineista osoittaa sormellaan Suomea, ja nimeää sen naisten maaksi? Ja jos katolisen kirkon uskollinen poika, piispan kanslian asioiden valmistelija ja muistiinmerkitsijä Saxo, liittää meihin suomalaisiin, sillä meistähän on kysymys, feminiinisen määreen, on pakko kysyä miten tämä liittyy Vatikaanin vähän myöhempään suunnitelmaan Baltian kirkkovaltiosta, ja miksi Maria!?!?

Oliko "Marialla" perinteitä tällä suunnalla, ja kuinka pitkältä ajalta eKr.?? Saagat tuntevat Suomen (Finland) ja Kainuun (Kveenland), jotka esitetään myös saman suomalaisen hallitsijan valtakuntana. Kveen-, Qween-, Queen- sanan alku kuulostaa hyvin naiseen viittaavalta, mutta saagojen mainitsemat suomalaiset hallitsijat ovat miehiä.

Queen ei ehkä tarkoittanutkaan poliittista vallankäyttäjää, vaan Jumalatarta. Jos näin on, katolisen kirkon lähetys-strategit ovat hyvinkin voineet suunnitella käyttävänsä täällä pohjolassa Etelä-Euroopassa jo hyväksi havaittua taktiikkaa korvata pakanallinen Jumalatar kristillisellä Jumalan Äidillä. Emme toki tiedä, mitä he suunnittelivat, mutta tiedämme mitä he tekivät: He tekivät juuri näin.

Tiedoissamme on siis suomalaiseen muinaisuskoon kuuluneen eurooppalaisen maa/hedelmällisyys-jumalattaren kanssa yhtenevän Jumalattaren kokoinen ja näköinen aukko.