Kanarian huolettomat asukkaat saivat tutustua kristilliseen sivistykseen vuodesta 1402 alkaen, joilloin espanjalaiset tunkeutuivat Lanzaroten saarelle. Saarten miehitys ei ollut kastilaisille mitään voittomarssia, ja Teneriffalle päästiin vasta 1494, jolloin Fernández de Lugo niminen öykkäri laski maihin Anãza:n rannalle, Anaga:n ja Güimarin kuningaskuntien rajalle.
De Lugolla oli mukanaan espanjalaisten joukkojen lisäksi kristittyjä saarelaisia Gran Canarialta, joiden saari oli ollut Espanjan vallan alla jo 20 vuotta. Kolmas toukokuuta 1594 de Lugo antoi pitää messun, pystytti rannalle puisen ristin, julisti paikan Santa Cruzin kaupungiksi. Neljä saaren yhdeksästä kuningaskunnasta, Güimar, Anaga, Abona ja Adeje antoivat maahantunkeutujien asettua alueilleen. Syynä tähän lienee lähetysaarnaajien vuosia jatkunut myyräntyö näissä mencey-kunnissa.
Saaren pää-kuningas, Taoron suuri mencey Bencomo päätti ryhtyä vastarintaan, ja sai puolelleen Dauten, Icodin, Tacoronten ja Teguesten menceyt. Nämä valtiot olivat saaren rikkaimmat ja tiheimmin asutut. Ilmeisesti perinteinen viinalla ja raamatulla horjuttaminen oli kohdistettu saaren heikoimpaan ja köyhimpään osaan tarkoituksellisesti. Nyt maahanmuuttajat katsoivat asemansa niin vahvaksi, että saattoivat näyttää todelliset aikomuksensa, ja ottaa vallan käsiinsä.
Vihollinen eteni saaren läpi Agueren laaksoa seuraten, ja saavutti pohjoisrannan. Väki oli kadonnut kuin maan nielemänä Adelantado de Lugon joukon edestä. Koska kastilialaiset eivät löytäneet mitään ryöstettävää, he suuntasivat kohti Taoroa, vastarinnan rikasta keskusta. De Lugo vei miehensä Acentejon, "putoavien vesien", kanjoniin ja siellä heitä kohtasi epäonni. Guanchit hyökkäsivät rinteiltä käsin heidän kimppuunsa, käyttäen kiviä ja keihäitä kastilialaisten nykyaikaisia arkebuuseja ja bombard-tykkejä vastaan, ja taistelivat lähes alastomina haarniskoituja vihollisia vastaan.
De Lugo kärsi täydellisen tappion menettäen 4/5-osaa miehistään kuolleina. Tälle paikalle syntyi myöhemmin kaupunki, joka sai nimen "La Matanza de Acentejo", "Acentejon teurastus". Rosvojoukon johtaja, de Lugo, pelastui täpärästi ja pakeni hädissään takaa-ajettuna laivoihinsa, ja purjehti Gran Canarialle. Sodan ensimmäinen näytös oli päättynyt 5-1 guanchien voittoon.
Alonso Fernández de Lugo joutui myymään omaisuutensa saadakseen kokoon pääomat uuteen rosvoretkeen, ja 1496 hän yritti uudelleen. Maihinnousupaikka oli sama, Anãza. Hävitetty Santa Gruzin linnake rakennettiin uudelleen, ja hyökkäystien turvaamiseksi saaren sisäosiin rakennettiin toinenkin linnake: Gracia. Pian sen jälkeen guanchit ja hyökkääjät kohtasivat paikassa, jossa on nyt La Lagunan yliopisto, Agueren kentällä. Guanchit tekivät tuhoisan virheen ryhtymällä taisteluun avoimessa maastossa, jossa saarella ennennäkemätön ratsuväki tasoitti tilanteen kastilialaisten hyväksi. Tappiot olivat raskaat, ja jopa mencey Bencomo ja Sigoñe, sotapäällikkö, Tinguaro kuolivat.
Guanchit yrittivät vielä pysäyttää hyökkääjät lähellä aikaisemman voittonsa tapahtumapaikkaa, mutta voimat eivät enää riittäneet. Tälle uudelle taistelupaikalle espanjalaiset perustivat myöhemmin kaupungin "La Victoria de Acentejo". Hyökkäys jatkui nyt kohti vastarinnan keskusta, rikasta Arautavan laaksoa (La Orotava). Kaatuneen Becomon poika, Bentor, oli valittu menceyksi, mutta tilanne oli katastrofaalinen. Espanjalaisten "guanchien unitaudiksi" kutsuma epidemia oli levinnyt Taoroon, ja väkeä kuoli sadoittain. Vastarinnan jatkaminen oli mahdotonta, ja paikassa jossa nyt sijaitsee Los Realejosin kaupunki, guanchit tunnustivat virallisesti Kastilian vallan Teneriffan saarella. Joidenkin lähteiden mukaan espanjalaisten epäoikeudenmukaiset toimet aiheuttivat paikallista vastarintaa vielä monia vuosia.
Kristilliseen tapaansa espanjalaiset myivät valloitetun maan asukkaita orjiksi Euroopan orja-huutokaupoissa. Monet näistä myydyistä onnistuivat, kristinuskoon käännyttyään, hankkimaan itselleen vapauden ja paluun kotimaahansa vetoamalla Espanjan lakiin. Kruunu ratkaisi monissa tapauksissa asian heidän hyväkseen huolimatta de Lugon ym. kolonistien kiivaista vastalauseista. Rannikon guanchien elämä espanjalaistui ja kieli unohtui noin vuosisadassa, mutta ylängön paimenet saattoivat jatkaa pitkään perinteistä elämäänsä, mutta heidän täytyi varoa espanjalaisia, sillä heitä pidettiin Guanches alzadoseina, kapinallisina guancheina.
Keski-Atlantin vaaleaihoisten ja sinisilmäisten aboriginaalien, cuanchien, perintö ei ole kokonaan kadonnut. Hyvin monet nykypäivien saarelaiset katsovat polveutuvansa guancheista, ja muinaisen kulttuurin harrastus on kasvussa. Yleismaailmallinen omien etnisten juurien etsintä on ulottunut myös Kanarialle, ja kuka voi laskea sukunsa alkuperän näistä muinoin vapaista ja itsetietoisista saarelaisista, hänellä on sellaista mitä ei ole kaikilla.
Guanchien kuuluisa taistelutapa pitkillä kepeillä elää lasten harrastuksena. Taustalla Kanariansaarilla kotoperäinen traakkipuu.
Guanche-valtioiden mencey-kuninkaiden patsaat seisovat nykyisin Teneriffan pääkaupungin rantabulevardilla. (yllä)
Virallinen versio Kanarian kristillistämisestä on kuin ritariromaaneista.
Todellisuutta ei voine Espanjan koululaisille kertoa.(alla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti