"Etninen uskonto" tai "luonnonuskonto" mielletään yleisessä ajattelussa syrjäisissä paikoissa eläviin alkuperäiskansoihin liittyväksi ilmiöksi. Harvemmin tullaan ajatelleeksi, että eräällä maailman johtavalla teollisuusmaalla on toisena "virallisena" uskontona traditio, joka nimittää itseään "Metsän Uskonnoksi": Shintoo. Japanilaisten menestystä taloudessa ja high-tech:ssa ei siis ole haitannut pitäytyminen omissa perinteissä.
Japanilaisessa kulttuurissa kiinnittää huomiota sen korkea esteettinen taso ja melkein itseriittoinen pitäytyminen omaan perinteeseensä. Ilkeinkään tarkkailija ei silti voi väittää, etteivät japanilaiset olisi osanneet ottaa vaikutteita vastaan, tai tuijottaisivat nurkkapatrioottisesti menneeseen. Japani onkin esimerkki terveestä suhtautumisesta kansalliseen omaleimaisuuteen, ja omiin traditioihin.
Olla terveesti ylpeä omasta kansallisesta perinnöstä on jotain aivan muuta, kuin kaiken vieraan ja uuden tympeä torjuminen, jota tarkoituksellisen valheellisesti väitetään ulkomaisten "uutuuksien" kritiikittömän ihailun ja nöyristelyn vastakohdaksi. Tämän Japani meille opettaa.
Japanin tieteellinen ja tekninen innovatiivisuus ei ole heillä uusi asia. Japanin historiassa on havaittavissa kahdenlaisia jaksoja: Avoimmuutta uusille vaikutteille, ja sulkeutumista ja jo omaksutun sulattelua. Heidän tavassaan ottaa oppia muilta, on myös yksi erikoisuus. Maailman tieteentekemisen huiput vaikuttavat paljolti USA:ssa, mutta siellä vaikuttaa myös tietty tiedeyhteisön hitaus omaksua uusimpia näkemyksiä, mikä hidastaa myös niiden soveltamista. Esimerkiksi Wegenerin teoria mannerten liikkumisesta sai odottaa yli 70 vuotta hyväksymistään USA:n yliopistoissa, eli sukupolven ajan. Jähmeä tiedeyhteisö ei siis poikkea tavallisesta paviaanilaumasta, mitä tulee johtajapaviaanien auktoriteettiin.
Tavallisesti ulkomaisen innovaation kopioijat apinoivat myös tämän auktoriteetti-uskon, mutta japanilaiset ovat toista maata: He ottavat hyväksihavaitun käyttöönsä odottamatta kenenkään siunausta, ja ovat usein olleet amerikkalaisen tieteen soveltamisessa amerikkalaisia edellä.
Tällä esimerkillä havainnollistamme avoimmuuden ja nöyristelyn eron.
Miksi japanilaisilla sitten on henkistä selkärankaa ja tervettä itsekunnioitusta? Tähän löytyy vastaus kun muistetaan, että Japani on ainoa johtava teollisuusmaa, jossa alkuperäinen etninen uskonto on (toisena) virallisena uskontona, ja osa normaalia arkipäivää.
Kristillistettyinä tai pakkokristillistettyinä eurooppalaiset ja suomalaiset kantavat sielussaan vammaa, jonka aiheuttaa tiedostamaton muisto siitä, että oma kulttuuri on hylätty ja omaksuttu "uusi". Itseasiassa ei ole omaksuttu muuta "uutta" kuin oman halveksiminen ja häpeily.
Japanissa "modernin" budhalaisuuden ja perinteisen shinton välillä vallitsee rinnakkaiselo, ja tietyntyyppinen työnjako. Lähes joka kylässä on sekä budhalainen temppeli että shinto-pyhättö. Sama perhe saattaa toimittaa osan perhejuhlista, häistä, hautajaisista, ym., budhalaisella paoilla ja toiset shintolaisella. Kristillisessä kulttuurissa tälläinen käytännöllisyys olisi hyvin hankala toteuttaa, Jehovan kademielisyydestä johtuen.
Kun Japanin molemmat uskonnot ovat harmonisessa suhteessa toisiinsa, eikä oman etnisen kultin harjoittajia ole koskaan syyllistetty tai vainottu, japanilaisten identeetti on vahva ja itsetunto korkealla. Mikä muuten olikaan se suomalaisten kuuluisa ongelma?
Suomea on korkeateknologian ja elektroniikka-osaamisen takia kutsuttu välillä "Pohjolan Japaniksi". Mikään ei estä meitä ottamasta enemmänkin japanilaista oppia?
Japanissa perinne-uskonnon kulttipaikkoja löytyy helposti työ- ja kauppamatkojen varrelta, ja suurienkin kaupunkien puistoista. Miksei näin voisi olla myös Suomessa??
EU-jäsenyyden myötä kansalliset symbolit, kuten oma rahayksikkö, ovat käymässä vähiin, ja julkisuudessakin on todettu poliittisen omaleimaisuuden vähenemisen antavan tarvetta korostaa kulttuurista erityisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti