Ihmisen sudeksi muuttumisista l. lykantropiasta osasi jo Herodotos Halikarnassolainen, "historiankirjoituksen isäksikin" tituleerattu, kertoa:
Skyytit ja Skyytiassa elävät kreikkalaiset kertovat, että kerran vuodessa jokainen neuri muuttuu useiden päivien ajaksi sudeksi, jonka jälkeen hän saa takaisin entisen muotonsa.
'Neurit' oli skyyttien ja antiikin kreikkalaisten käyttämä nimitys Skyytian valtakuntaan löyhästi kuuluneesta neurien maanviljelijäkansasta. Nykyinen tutkimus yhdistää tämän etnonyymin baltoslaaveihin tai varhaisiin slaaveihin tai baltteihin. Slaavi-yhteys löytyy myös Kannaksen- ja Laatokan-Karjalan ihmissusi-mytologiasta.
Suomenkielisellä alueella, Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä ihmissudet ovat kuitenkin useimmin "Vironsusia", ja niiden alkuperäksi mainitaan Viro. Alkuperä toki varioi eri muistiinmerkinnöissä:
Viro:
Ihmissudet yleensä Latviasta ja Venäjältä.
Inkeri:
Ihmissudet Virosta.
Kannaksen-Karjala:
Ihmissudet Virosta, joskus Lapista.
Ruotsi:
Ihmissudet Suomesta.
Tutkija Felix J. Oinas päätyy johtopäätökseen, että koko susiksimuuttuneiden ihmisten mytologeemi on omaksuttu Suomeen jne. Virosta Inkerinmaan kautta. Muistiinmerkitty tarina-aineisto tukee tätä näkemystä.
Aiemmat suomalaiset tutkijat, Kaarle Krohn ja E.N.Setälä, kiistivät suomalaisen kielialueen 'vironsusi' -termin yhteyden maantieteelliseen Viroon tai virolaisiin. He näkivät 'vironsuden' yhteyden läntisiin samaatarkoittaviin ja samankuuloisiin sanoihin:
Englanti: werewolf
Saksa: Werwolf, Werwulf, Wehrwolf
Ruotsi: varulf
Suomi: vironsusi
Viro: libahunt
Kaarle Krohn:
Suomessakin tunnettu on tarina susiksi noidutusta hääväestä. Tapauksen paikkana mainitaan usein Viro, mistä nimityksen Viron susi käsitetään johtuneen. Tämä on kuitenkin kansanjohdannainen, jonka alkuperän selvittää ruotsin varulf ja saksan werwolf 'miessusi' (vert. latinan vir 'mies')
E.N.Setälä uskoo ruotsin sanan lainautuneen saksasta, joten tutkijoiden konsensus luo lainautumisreitin lännestä itään. F.J.Oinas todistaa tämän päätelmän vääräksi tallennetun kansanperinteen avulla. Suomesta, Karjalan Kannakselta ja Inkeristä on lukuisia tarinoita, joissa Viro mainitaan ihmisten susiksimuuttumisen tapahtumapaikkana. Aiempi akateeminen automaattitoiminto nähdä mikä tahansa yhtäläisyys läntisenä lainana suomessa on siis tässäkin tapauksessa harhauttanut kokonaisen tutkijoiden ja opiskelijoiden sukupolven.
Tarkastelemme ensin kerättyä kansanperinne-aineistoa:
Eräs vanha Moloskovitsan mies kertoi, että kerran hänen nuorena ollessaan kulki Rollokan kylän ohi avosuin 25 sutta yhdessä laumassa tullen Virosta päin. Eikä aikaakaan, kun jo seurasi samaa suuntaa mies, joka kyseli, eikö ole nähty sen ja sen laista susilaumaa kulkevan... Jonkun ajan kuluttua palasi etsijä kylän kautta mukanaan 25-henkinen hääväki, joka oli noidan avulla palautettu entiseen ihmisasuunsa. Kulkue oli tavattu "kaukaa idästä".
J.Lukkarinen: Tietoja susi-ihmisistä Inkerissä, Virittäjä 1914, s.141
Tässä on tarinoiden tyyppi: Noita tai tyytymätön vieras taikoo hääväen susiksi. Tämä tapahtuu Virossa, tai Kannaksella kerrotuissa tarinoissa myös Lapissa. Sitten sukulaiset tai tietäjä seuraavat laumaa, ja palauttavat heidät ihmisiksi kunhan löytävät. Virossa kerrotaan samaa tarinaa latvialaisesta hääväestä.
Joissakin toisinnoissa hääväkeä ei löytöpaikalla palauteta inhimilliseen formaattiin, vaan kuljetetaan susilaumana kotiseudulleen. Tämä siksi, että vaatteet eivät palaudu susiksimuutetuille. Tällöin pelastajalla on sauva l. keppi, jonka hän lyö maahan pystyyn yöpyessään jossakin talossa. Sudet pysyttelevät kiltisti kepin ympärillä yön ajan.
Toisessa teemassa sudeksi taiotun miehen palauttaa ihmishahmoon ystävällinen henkilö, joka tarjoaa sudelle leipää veitsen kärjestä. Veitsi on keskeinen tässä teemassa: Se voi liittyä sudeksitaiotun aiempaan ihmiselämään, ja näin edesauttaa taian murtumista. Eräässä Virossa muistiinmerkityssä versiossa latvilainen ihmissusi palautuu nähdessään riikalaiselta kauppiaalta ostetun veitsen auttajansa kädessä.
Joskus pelkkä leipä ajaa saman asian. Raudallakoskettaminen tai leivän tarjoaminen syötäväksi voi myös palauttaa ihmismuodon sudeksi noidutulle.
Rauta = ihmiselle ominainen työkalumateriaali.
Leipä = liittyy ihmiselämään, maanviljelyyn, sivilisaatioon.
Viron rikkaassa ihmissusi-perinteessä tunnetaan myös omasta tahdosta sudeksimuuttuminen, jossa käytetään perinteisiä vanhan uskonnon konsteja: Kävellään kiven ympäri, voidellaan itsensä, jne.. Yleensä muodonmuutoksen tekee kuitenkin noita tai pahantahtoinen lähimmäinen.
F.J.Oinas: "Kaikkialla Ruotsissa kerrotaan, että vaaralliset noidat, erityisesti suomalaiset, lappalaiset ja venäläiset, voivat muuttaa ihmisiä susiksi." (Ella Odstedt: Varulven i svensk folktradition, Uppsala 1943, s.223.
Kun edellä perustellusti hylkäsimme Krohnin ja Setälän skandinavistisen virhetulkinnan, näemme nyt susi-ihmisten myyttienmukaista alkuperää seuraten mahdollisen mytologeemin omaksumistien:
Ruotsi <= Suomi/Inkeri <= Viro <= Latvia <=??
Ainakin E.Odstedtin Ruotsin 'Landsmåls- och Folkminnesarkivetistä' Uppsalassa löytämä tieto tukee tätä hypoteesia, kuten myös Olaus Magnus, joka 1600-luvulla sijoittaa mainittuja kummajaisia vilisemään Liivinmaalla. Nythän olemmekin itämerensuomalaisella maaperällä, joka myöhemmin latvialaistui. Virolaista tapaa nähdä ihmissudet nimenomaan Latviassa ei voida sivuuttaa tässä tarkastelussa.
Etymologiset selitykset
Englannin werewulfille on löydetty kaksi mahdollista selitystä:
1. Mies-susi:
Vanhan englannin wer / were = mies.
Sama sana:
gootti: war
muinais-yläsaksa: wer
muinaisnorja: verr
latina: vir
irlanti: faer
liettua: vyras
Näillä näkymin on riittävästi perusteita nähdä 'mies-susi' eurooppalaisen ihmissusi-sanaston selityksenä, mutta missä mukaan tulee Viro? Onko yleiseurooppalainen myytti ankkuroitunut suomalaisten ja inkeriläisten mielikuvissa pohjoisvirolaiseen maakuntaan, Virumaahan?
2. Pukeutua sudeksi?
Muinaisenglannin 'pukeutua' (wear), weri, on voinut myös olla werewulfin kantamuotona, tarkoittaen sudeksi pukeutunutta (miestä?). Arkeologisesti tiedämme, että eläinten nahkoihin pukeutuminen ja eläinhahmoina esiintyminen alkoi Euroopan maaperällä viimeistään 30 000 vuotta sitten, kun kuvia alettiin maalaamaan kallioihin ja luoliin. Eikä traditio ole katkennut vieläkään Euroopan vanhoillisilla syrjäseuduilla. Englannissa piispat toruivat seurakuntalaisiaan tästä harrastuksesta vielä uudella ajalla, "pakanallisuudesta" moittien.
Englannin ja koko Euroopan ylhäältäpakotettu kristillinen yhtenäiskulttuuri pyrki hävittämään vanhan uskonnon, jonka rippeita harjoitettiin (-ja harjoitetaan yhä) sekä kristillisiksi naamiotuina että syrjäisillä paikoilla poissa asiattomien silmistä. Emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kovin demonisoidun werewolf-ihmissusi-tarinaston eräs muokkaaja on ollut papiston tarve leimata viimeisiä pakanuuden harjoittajia ja luoda pelkoa heitä kohtaan.
Viro oli viimeisiä Euroopan pakanamaita, joihin hyökättiin julmia "ristiretkiä" tehden ja muutenkin kansanmurhaten. Meillä suomalais-ugrilaisilla on muuten muita eurooppalaisia suorempi yhteys muinaiseen shamanistiseen kulttuuriin, joka yhä sinnittelee heimokansojemme keskuudessa Obin varrella, ja joka vallitsi koko Euroopassa vain 10 000 vuotta sitten. Shamaanien repertuaariin kuului eläinhahmoon siirtyminen ja eläimenä liikkuminen sekä tämän- että tuonpuoleisessa.
Palaamme inkeriläissuomalaiseen vironsusi-myytin täydellisempään ja turmeltumattomimpaan versioon: Hääväki joutuu eläinhahmoon ja tarvitsee apua päästäkseen takaisin ihmisiksi.
Tarinan näyttämö:
Sosiaalinen siirtymäriitti, hedelmällisyysrituaali, perhejuhla, yhteisön juhla.
Tarinan osalliset:
1. Kylän t. kyläyhteisön ihmiset.
2. Noita t. tietäjä, joka avittaa muodonmuutosta.
3. Metsästys-keräilykulttuurissa sekä myös maanviljelys-yheisöissä eläville ihmisille arvovaltainen petoeläin.
Tarinan juoni:
Matka.
Muinaiset ihmiset identifioituivat kyläyhteisöihin ja vuosi jakautui uskonnollisten juhlien välisiksi jaksoiksi. Maanviljelijöillä nämä juhlat aloittivat kylvöt ja sellainen järjestettiin sadonkorjuun jälkeen. Häät ym. lienee pyritty sijoittamaan näihin ajankohtiin, kun oli muutenkin hauskaa.
Shamaani oli yhteisön tärkeä uskonnollinen ja lääketieteellinen toimihenkilö jo kivikaudella. Shamaanin metodiin kuului -kuten jo kerroimme- itsensä muuttaminen eläimeksi, joka pääsee sinne minne ihmishahmoinen ei pääse: selvittämään ongelman, taudin ym. riesan syyt ja poistamaan ne. Vaarana on metamorfoosin jääminen pysyväksi. Lapissa (sic!) kerrottiin tarinaa suuresta shamaanista, joka jäi "matkalleen". Hänen henkensä oli eläimenä jossakin, eikä palannut ruumiseen. Hän kuoli.
Vironsusi-teemassa juhlaväki, hääväki, jää shamaanimatkalle. Juonihan on tuttua pohjoista kulttuuria. Tietäjä/shamaani auttaa heidät takaisin. Koska eläinhahmo-matka on matka, tarinan onnettomat metamorfoituneet kulkevat pitkän matkan, ja auttaja lähtee myös matkalle heitä hakemaan.
Antiikin tarinassa Arcadian kuningas Lycaon tulee Zeuksen toimesta muutetuksi sudeksi. Olympolainen jumalperhe on melko myöhäinen patriarkaalisten kaupunkivaltioiden uskonnollinen editio, jossa vanhat teemat elävät muuntuneina ja köyhtyneinä.
muinaiskreikka: λύκος, lýkos =susi
protoindoeurooppa: *wlkwo- =susi
Gallia, roomalaisaika: gerulfi (<= germ. werwulf)
latinalaistettu em. (Gervasius): gerulfus
nykyranska: loup-garou (<=gerulfi)
Malleus Maleficarum 1487: Wehrwölfe
Jos ihmissusi-mytologeemin itämerensuomalaisessa versiossa näemme muinaisen myytin epäonnisesta shamaanimatkasta ja matkallejääneiden takaisinnoutamisesta, silloin myöhempi folklore on turmeltunutta ja muilla teemoilla täydentynyttä jälkieditiota. Uusi aika ei ymmärrä tarinan alkuperäistä juonta, ja näkee sen omien tarpeidensa mukaisena. Yksi myyttisellä tasolla kertomisen syy voi olla aiheen soveltumattomuus realistisesti kerrottavaksi. Aihe voi olla liian karmea.
Lainautumissuuntia arvuutellessamme nuoliemme lähtöpiste sijoittuu Liivinmaalle, jonka ihmissusista on kirjoitettu yllättävän paljon mm. 1600-luvun oppineiden toimesta. Mikä Liivinmaassa on niin erikoista?
Yhdessä nykyisin "Kaliningradin alueelle" sijoittuvan Itä-Preussin kanssa Liivinmaa on Euroopan verisimmin kristillistetty alue. Sanan *kansanmurha* käyttöä ei voine kritisoida muusta kuin liiasta lievyydestä. "Rauhan-uskonnon" silloisen edition tullessa Suomen senaikaista väestöä lukuisimmista liiviläisistä hävitettiin suurin osa, Iivana Julman ym. soturien jatkaessa samaa touhua vielä seuraavinakin vuosisatoina.
Jäljet hävitetyissä kylissä olivat usein "kuin susilauman jäljiltä", paitsi eläimet eivät ripusta silvottuja ihmisruumiita nähtäville, eivätkä tapa hitaasti seivästämällä. Raaempaa ja julmempaa, kuin mihin eläin pystyy tai mihin ihmisen kuvitellaan pystyvän. Voimmekin kysyä, ovatko rikkaan ihmissusi-folkloren motiivit em., tapahtumien jättämissä muistijäljissä?
Ihmissusi-werewolf -teema on siis monikerroksellinen, säilyttäen hyvin vanhoja elementtejä aina eläinhahmoisten kivikautisten shamaanien ja Lapin-noitien ajoilta, ja historiallisen ajan tapahtumista myyttisesti selitettyinä.
Liivinmaalla "ristiritarien" ja moskoviittien tekemät hirveydet olivat sitä luokkaa, että henkiinjääneiden ja sivullisten oli vaikeaa käsittää niitä tapahtuneiksi. Kylät löytyivät kuitenkin poltettuina ja ryöstettyinä, ja ihmisten jäänteitä oli kaikkialla. Mielikuva ihmissusien tms. mielikuvitusolentojen vierailusta, ja senmukainen folklore, saattoi toimia ihmismielen työstettäväksi liian järkyttävien asioiden hallintana. Kauheat muistot pystyttiin näin sulkemaan pois arkitajunnasta, siirtämään kauemmas tarinoiden maailmaan? Kukaan ei oikeasti uskonut vampyyreihin ja ihmissusiin, joten kauhumuistotkaan eivät olleet totta.
Felix J. Oinas: Viron susi, Kalevalaseuran vuosikirja 1978 "Lännen maita ja Karjalan kyliä", s.257-61.
LIBAHUNDIKUJUTELMADE TEOLOOGILIS- DEMONOLOOGILISED TÕLGENDUSED
Tiina Vähi: Libahundiuskumused arhailise õiguse ja moraali kontekstis [Abstract: Th e werewolf in Estonian folklore in light of archaic law and morality] 101-154; Ajalooline Ajakiri 1/2 2008.
Die Verwandlung in einen Wolf
Torsten Kupfer: Generation und Radikalisierung
